Elämää kuin pikkukaupungissa – Kaukajärveä ja Annalaa kehitetään yhdessä
Kehittämisen suuntaviivoiksi on luotu kaupunginosavisio ”Elämää kuin pikkukaupungissa”. Kaupunginosavision pohjaksi tehtiin yhteistyössä laajaa taustatyötä, ja vision toteuttamiseksi koottiin konkreettiset toimenpiteet seuraaville vuosille.
Vision tekemiseen osallistui yhteensä noin 2000 alueen asukasta ja noin 100 toimijaa. Asukkailta tietoa on kerätty asukaskyselyllä, asukastapahtumassa sekä alueen palveluiden ja tapahtumien kautta.
– Olemme jatkaneet Peltolammin-Multisillan lähiöohjelmasta (2020–2022) saatujen hyvien oppien hyödyntämistä ja pyrkineet tekemään mahdollisimman paljon yhteistyötä eri toimijoiden ja asukkaiden kanssa, kertoo kaupunginosaohjelman projektipäällikkö Henna Kuitunen.
Teemoina luonto, yhteisö ja elävyys
Kaukajärven ja Annalan kaupunginosavision teemoiksi muodostuivat luonto, yhteisö ja elävyys. Luonto-teemassa tavoitteena on luonnosta huolehtiminen, kutsuvat luontovirkistyspalvelut ja puistot sekä liikkumiseen kannustava ympäristö.
Yhteisö-teeman avulla tavoitellaan yhteisöllisyyden ja turvallisuuden edistämistä. Siihen sisältyvät nuorten osallisuuden tukeminen sekä Haiharan kartanon alueen vetovoimaisuuden ja kaupunginosan palvelujen monipuolisuuden kehittäminen.
Elävyys-teemassa tavoitteena ovat laadukkaat julkiset kaupunkitilat ja myös alueen liikenneturvallisuuden edistäminen, sujuva joukkoliikenne sekä asuntokannan monipuolistaminen.
Yhteinen toimenpideohjelma
Kaupunginosaohjelman toimenpideohjelma koostuu Tampereen kaupungin eri toimialojen, Pirkanmaan hyvinvointialueen ja muiden alueen toimijoiden vuosien 2023–2025 kehittämistoimista. Erilaisia toimenpiteitä on tämän hetken tiedon mukaan tulossa toteutukseen 34 kappaletta. Lisäksi on toimenpideideoita, joiden mahdollista toteuttamista selvitellään vielä.
Kaukajärven ja Annalan aluetta kehitetään esimerkiksi parantamalla Juvankadun liikenneturvallisuutta ja alueen esteettömyyttä. Haiharan kartanon alueen kehittäminen yhdessä asukkaiden ja toimijoiden kanssa käynnistyy.
Luonnon hoitamiseksi on tulossa muun muassa vieraslajitalkoita ja luontoretki. Ulkoilureitin uudistuksen yhteydessä uusitaan myös valaistusta ja lisäksi vapaa-aikatalon ulkokuntolaitteet uudistetaan. Lähitoria kehitetään, ja perheille käynnistetään aikuiskaveritoimintaa. Lisäksi käynnistyvät Kaukajärven koulun laajennus (sis. Juvan päiväkoti, kirjasto ja nuorisotila) ja superbussin suunnittelu alueelle.
Toimenpiteisiin ja kaupunginosavisioon voi tutustua tarkemmin kaupunginosaohjelman verkkosivuilla. Voit seurata toimintaa myös Facebookissa: www.facebook.com/kauksuannala. Seuraavaksi asukkaat kutsutaan osallistumaan kehittämistyöhön ja vastaamaan karttakyselyyn, jossa kysytään tarkennuksia tiettyjen toimenpiteiden toteutuksiin.