Muotialassa Hallilantien ja Nekalantien liittymään taas liikennevalot

Katutyöt Muotialassa etenevät. Työnaikainen Hallilantien ja Nekalantien kiertoliittymä poistetaan käytöstä, ja risteyksessä otetaan liikennevalot toimintaan torstaina 5.10.2023. 
Autoliikennettä Nekalantien ja Hallilantien risteysalueen katutyömaalla.
Nekalantien, Hallilantien ja Hervannan valtaväylän rampin risteysaluetta.

Hallilantien ja Vuohenpellon kävely- ja pyörätieosuuksia rakenteilla

Katutyöurakasta on vielä jäljellä Hallilantien osuus Muotialantien risteyksestä Vihinojanpuistoon saakka.  Hallilantiellä uusitaan tällä osuudella länsipuolen yhdistettyä kävely- ja pyörätietä erotelluksi kävely- ja pyörätieksi.  

Lisäksi rakennetaan vielä Vuohenpellon uudistettavasta kävely- ja pyöräväylästä Huringinpellon 300 metrin osuus. Vuohenpellon kävely- ja pyöräväylä alkaa Nekalantien, Hallilantien ja Hervannan valtaväylän rampin risteyksestä ja laskee mäkeä alas Huringinpellon viertä kohti Vuohenojaa.  Pyöräilijät ja kävelijät pääsevät työn aikana kulkemaan nykyistä väylää, sillä rakennettava väylä kulkee pääosin nykyisen länsipuolella.

Vuohenpellon kävely- ja pyörätielle rakennetaan jalankulkijoille ja pyöräilijöille omat erotellut kaistat. Pyöräilykaistalla on molemmat suunnat eroteltu.  

Katutöissä on myös rakennettu lisäkaista moottoriajoneuvoille Hervannan valtaväylän ja Nekalantien väliselle rampille, mutta se on vielä osittain Vuohenpellon työmaan käytössä.   Myös Nekalantien ja Hallilantien risteysalueen jalkakäytävä- ja pyörätieosuudet on saatu valmiiksi ja uudistettu erotelluiksi jalkakäytäviksi ja pyöräteiksi.

Työt valmistuvat marraskuussa

Hallilantien ja Vuohenpellon kävely- ja pyöräteiden  on tarkoitus valmistua marraskuun puolella. Hallilantien asfaltointityöt on ajoitettu 16.–27.10. 2023, jonka jälkeen tehdään kivi- ja pintatöitä.
 

Kaivinkone Vuohenpellon väylän työmaalla.
Vuohenpellon kävely- ja pyörätien työmaata.

Lisätietoja

Jaakko Koski
Rakennustyöt, Infra Kiri Oy: Työnjohtaja
Puhelin:
050 354 3092
Tapio Lindström
Rakennuttaja Tampereen kaupunki: Rakennuttajainsinööri
Puhelin:
050 329 5264
Jaa sosiaalisessa mediassa