Nuorten kyvyt ja äänet esiin -palkitsemistapahtumassa palkittiin aktiivisia nuoria ja heidän taustalla toimivia aikuisia

Nuorten Suomen järjestämä valtakunnallinen tapahtuma järjestettiin Jyväskylän yliopistolla 29.9. Tapahtumassa palkittiin myös tamperelaisia tekijöitä.

Perjantain palkitsemisjuhlassa jaettiin viisi valtakunnallista palkintoa sekä palkittiin kuntakohtaisesti yli 40 kunnasta yhteensä 70 palkittavaa. Suomen kunnat olivat saaneet mahdollisuuden nimetä oman kuntansa palkittavat vuoden nuoren ja vuoden aikuisen, jotka ovat tehneet merkittävää työtä nuorten hyvinvoinnin ja osallisuuden edistämiseksi. Tampereelta palkittiin Tampereen nuorisovaltuustossa mukana oleva Kerttu Kajander sekä Tampereen kaupungin nuorisopalveluiden nuoriso-ohjaaja Aleksandr Lihatsov.

Vuoden nuorena palkitun Kerttu Kajanderin palkitsemisperusteissa kerrottiin Kajanderin olevan aktiivinen nuori, joka osallistuu ja osallistaa muita sekä kehittää uusia menetelmiä tehdäkseen olemassa olevan näkyvämmäksi. Tämän lisäksi perusteissa mainittiin muun muassa Kajanderin turvallisuus ja sensitiivisyys muita nuoria kohtaan. Vuoden aikuisena palkittiin Aleksandr Lihatsov, jonka kerrottiin innostavan ja kannustavan nuoria tekemään itse. Hänen todettiin olevan vahva nuorten puolesta puhuja, joka toteuttaa työtään nuorten parissa ilolla, joka tarttuu muihinkin.
 

Lisätietoja

Päivi Niskanen
Nuorisopalvelupäällikkö
Puhelin:
050 528 7368
Jaa sosiaalisessa mediassa