Rantaperkiössä Kannistonkadulla tehdään yhdessä katutaidetta 3.9. 

Rantaperkiössä Kannistonkadulla järjestetään sunnuntaina 3.9. klo 12–15 kaikille avoin katumaalauspäivä kadun kukkalaatikoilla suljetulla osuudella. Katumaalauspäivä on osa Härmälän ja Rantaperkiön alueen rauhallisen liikenteen naapuruston kokeilua. Tervetuloa mukaan maalaamaan! 

Katumaalauspäivään ovat tervetulleita kaikenikäiset klo 12–15 välillä. Katuun maalataan isoja yhteisteoksia kuin suurta värityskirjaa. Maalaamisessa ohjeistavat SRPP lasten ja nuorten katutaideyhdistyksen ohjaajat.  

Vaatteet kannattaa suojata

Käytössä on ekologiset sivellinmaalit. Maali ei lähde pois vaatteista tai kengistä. Paikan päältä saa suojavarusteet vaatteille ja kengille, ja ainakin kengät kannattaa suojata suojapusseilla. Maalaamiseen voi myös varautua pukeutumalla ns. maalausvaatteisiin ja jättämällä parhaimmat vaatteet kotiin.  Hameenhelmat kannattaa suojata ja ottaa lippis päästä. Käsistä maali lähtee saippuapesulla. 

Pyörät jätetään niille osoitettuun paikkaan, jotta niillä ei ajella märän maalin yli. Koirat ovat tervetulleita mutta ne on pidettävä poissa maalattavilta alueilta. 

Tapahtumassa on säävaraus. Mikäli sunnuntai 3.9. on sateinen, siirretään katumaalaustapahtuma seuraavalle päivälle maanantaille 4.9. klo 16–19. 

Rauhallisen liikenteen naapurusto

Härmälän ja Rantaperkiön alueella on käynnissä marraskuun loppuun asti kestävä rauhallisen liikenteen naapuruston kokeilu. Kokeilussa katuja on väliaikaisesti katkaistu autoliikenteeltä ja kavennettu viihtyisyyttä lisäävillä tavoilla, kuten puisilla kukkalaatikoilla. Kokeilun tarkoituksena on rauhoittaa liikennettä ja ajonopeuksia asuinalueella sekä parantaa näin jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden turvallisuutta erityisesti lasten koulumatkoilla. 

Lisätietoja

Piritta Suominen
SRPP lasten ja nuorten katutaideyhdistys (Sirkusrakkauspumpum ry) :
Puhelin:
0400 195 448
Sanna Ovaska
Projektipäällikkö
Puhelin:
040 801 3125
Heljä Aarnikko
Rauhallisen liikenteen naapurusto: Liikenneinsinööri
Puhelin:
040 806 4917
Teksti: Laura Lettenmeier
Kuvat: Sanna Ovaska
Jaa sosiaalisessa mediassa