Vastaa kyselyyn Tammelan pysäköinnistä

Tampereen kaupunki on avannut uudelleen kyselyn Tammelan pysäköinnistä. Alun perin touko-kesäkuussa auki olleeseen kyselyyn saatiin hyvin vastauksia, mutta etenkin alueen asukkailta tarvittaisiin lisää palautetta pysäköinnin tilanteesta Tammelassa. Kysely on tällä kertaa auki 21.8.-10.9.2023.

Kyselyn avulla kaupunki selvittää, millaiseksi Tammelassa pysäköivät kokevat pysäköinnin nykytilanteessa ja miten sitä kannattaisi kehittää. Erityisesti kaivataan tietoa siitä, onko pysäköintipaikkoja riittävästi kodin lähellä sekä millaiseksi katujen talvikunnossapito koetaan. Kyselyssä voi antaa avoimesti palautetta muistakin pysäköintiin liittyvistä havainnoista.

Kyselyn tulosten perusteella kaupunki suunnittelee mahdollisesti muutoksia maksullisen pysäköinnin voimassaoloaikoihin, asukaspysäköintilupa-alueen laajuuteen sekä katujen talvikunnossapidon rajoituksiin. Mahdollisten muutosten tavoitteellinen aikataulu on sellainen, että suunnitelmat voisivat valmistua päätöksentekoon vielä tämän vuoden puolella. Tällöin pysäköintiin liittyvät liikennemerkkimuutokset voisivat ajoittua alkuvuoteen 2024.

Lisätietoja

Pekka Stenman
Liikenneinsinööri
Puhelin:
040 163 7226
Teksti: Pekka Stenman
Jaa sosiaalisessa mediassa