Keskustan katutyöt etenevät – osuuksia Lapintiestä ja Rongankadusta suljetaan tällä viikolla liikenteeltä

Maanantaina 10.7.2023 koko Rongankatu ja osa Lapintiestä suljetaan autoilijoilta. Liikenne ohjataan kiertoreiteille. Satakunnankadulla liikenteelle on avattu toinen kaista, jota pitkin liikennettä ohjataan liikennevalojen avulla molempiin suuntiin. Jalankulkijoille ja pyöräilijöille järjestetään työn aikana turvalliset kulkureitit työmaa-alueiden ohi.

Lapintien kiertoliittymän ja Rongankadun katutyöt aiheuttavat merkittäviä liikenteenjärjestelyjä Tampereen keskustassa.

Rongankatu suljetaan autoilijoilta siten, että kiinteistöille ja sisäpihoihin on normaali pääsy. Hämpin parkkiin liikenne ohjataan Pellavatehtaankadun kautta. Eeva-Liisa Mannerin aukiolle sekä Rongankadulle Hämpin parkin suuaukon kohdalle tehdään tarvittavat kulkuväylät ajoneuvoille, ja ulosajo pysäköintihallista ohjataan Ojakadun kautta eteenpäin.

Lapintie suljetaan väliltä Kelloportinkatu – Satakunnankatu. Rautatienkadun ja Rongankadun liittymäalueelle tehdään myös liikenteenjärjestelyjä, kun pohjoispuolen kulkuyhteys muutetaan kaksisuuntaiseksi.

Arvioidusti Rongankadun ja Lapintien sulkemisen liikennejärjestelyt ovat voimassa 10.7.–12.9.2023.

Koko hankkeen tavoite on rakentaa liikenteen sujuvoittamiseksi Tampereen pääpaloaseman eteen kiertoliittymä sekä Rongankadulle uudet pyöräkaistat ja pyörätelineet marraskuun loppuun mennessä. Työvaiheiden etenemistä ja ajankohtaisia tiedotteita voi seurata Destian hankesivustolta.

Kysymyksiä ja palautteita voi lähettää sähköpostiosoitteeseen: [email protected].

Lisätietoja

Topi Tapanainen
Urakoitsija, Destia Oy
Puhelin:
040 193 6543
Jaa sosiaalisessa mediassa