Uusi Liikennepuisto on avattu

Uimakeskuksen ja maauimalan vieressä sijaitseva liikennepuisto tarjoaa mukavaa tekemistä kesäisiin päiviin isommille ja pienemmille lapsille.

Liikennepuistossa pääsee harjoittelemaan turvallista liikkumista polkuautoilla, sähköttömillä kulkuvälineillä ja kävellen. Ennen radalle siirtymistä kaikki, jotka liikkuvat muuten kuin kävellen, pääsevät opettelemaan liikennekäyttäytymistä lyhyessä opetustuokiossa.

Kauniina kesäpäivinä liikennepuisto on suosittu vierailukohde ja ajovuoroa voi joutua joskus odottamaan hetken. Odotellessa puistossa voi kulkea jalankulkijana tai aikaa voi kuluttaa esimerkiksi värityskuvia värittämällä tai suorittamalla Liikennepuiston oman ajokorttikokeen. Liikennepuiston toimintaan osallistuminen on maksutonta. 

Uuden Liikennepuiston avajaisia juhlistetaan lauantaina 10.6. klo 10–16 Startti kesälomaan -tapahtuman yhteydessä. Avajaisissa pääsee osallistumaan muun muassa vanhojen polkuautojen arvontaan. 

Puisto on avoinna 7.6.–5.8. tiistaista perjantaihin klo 10–17 ja lauantaisin klo 10–16. Juhannusviikolla puisto on poikkeuksellisesti avoinna maanantaista torstaihin klo 10–17 ja kiinni perjantain ja lauantain.

Lisätietoja

Liisa Hietamaa
Nuorisopalvelupäällikkö
Puhelin:
040 778 3818
Jaa sosiaalisessa mediassa