Kaupungin virastotalo tyhjennetään perusparannuksen ajaksi

Tampereen kaupungin virastotalon uudisrakennus- ja perusparannushanke alkaa toukokuussa 2023. Puutarhakadun puoleinen matala osa puretaan, ja sen tilalle nousee uudisrakennus. Aleksis Kiven kadun puoleinen osa perusparannetaan.
Kadun varrella olevassa valkoisessa rakennuksessa on isot ikkunat.
Havainnekuva virastotalon suunnitelmasta Puutarhakadun puolelta. Kuva: KVA Arkkitehdit.

Huhtikuusta alkaen kaupunginvaltuuston kokoukset siirtyvät Tampere-taloon ja osa luottamuselinten kokouksista esimerkiksi Raatihuoneelle.

Pormestari, konsernijohto ja osa muista virastotalon työntekijöistä on jo muuttanut Frenckelliin väistötiloihin. Koko virastotalon henkilöstö muuttaa Frenckelliin huhtikuun alkuun mennessä.

Kahden talon henkilöstö mahtuu Frenckelliin

Käytössä oleva etä- ja lähityön yhdistelmä mahdollistaa sen, että Frenckellissä ja virastotalossa työskennellyt henkilöstö mahtuu Frenckellin tiloihin.

– Muuttoaikataulu on tiukka. Frenckellin nykyiset toiminnot ovat tiivistäneet tilankäyttöään, koska virastotalon henkilöstönkin täytyy mahtua sinne, sanoo muutoshanketta vetävä Sami Ylipihlaja.

Frenckellissä on tilat ja kalustus valmiina 535 työpisteelle, ja yhteensä henkilöstöä on noin 760. Väistöaikaisia neuvottelutiloja etsitään myös muista keskustan kiinteistöistä, kuten Metsosta, Finlaysonilta ja Laikusta.

Tavoitteena on, että kaikki toiminnot ovat siirtyneet huhtikuun alkuun mennessä pois virastotalosta kellarissa sijaitsevaa kaupunginarkistoa lukuun ottamatta. Uusi arkisto on valmistunut Hervantaan tammikuun lopussa, ja sen muutto kestää noin puoli vuotta.

Taiteelle saadaan väistötilat kaupungin kiinteistöistä. Valtuustosalin seinällä olevan suurikokoisen Orvokkimeri-teoksen siirrosta tai suojaamisesta paikoillaan päätetään myöhemmin helmikuussa.

Uusi virastotalo valmistuu kesällä 2026

Virastotalon perusparannus- ja laajennushankkeen urakoitsijaksi on valittu kilpailutuksen perusteella YIT.  Urakan kustannusarvio on 48 miljoonaa euroa.

Alustavan aikataulun mukaan uusi virastotalo valmistuu kesäkuussa 2026. Katutason kerrokseen muuttavat palvelupiste, ravintola ja näyttelytilat. Katutasosta pääsee kulkemaan myös toisen kerroksen kokous- ja koulutuskeskukseen. Valtuustosalin paikka säilyy viidennessä kerroksessa.

Rakentamissuunnitelmassa on huomioitu esteettömät ja selkeät kulkureitit. Suunnittelun päätavoitteita ovat olleet kaikkien tilojen turvallisuus ja terveellisyys sekä vastuullisuus ja kestävä kehitys.
 

Lisätietoja

Sami Ylipihlaja
Puhelin:
040 530 9026
Petri Saarinen
Puhelin:
040 767 1981
Teksti: Tuuli Oinonen
Jaa sosiaalisessa mediassa