Hyppää sivuvalikkoon

Tasanteen päiväkodin esittely

Tasanteen päiväkodin esittely. Lapsia metsässä.

Sivun sisältö

Tasanteen päiväkoti on perustettu 1991. Tasanteen päiväkodissa on 7 ryhmää; kolme alle 3- vuotiaiden ryhmää, neljä 3-5-vuotiaiden ryhmää. Lisäksi kokonaisuuteen kuuluu Olkahisen päiväkoti sekä kaksi esiopetusryhmää Olkahisen koulun tiloissa.

Syksy tulee olemaan erilainen. Olkahisen koulu siirtyy uuteen koulurakennukseen syysloma viikon jälkeen 2021.Tasanteen päiväkoti siirtyy myös väistöön tämän hetkisen tiedon mukaan vuoden lopulla. Olkahisen päiväkoti siirtyy väistötiloista perusparannettuun päiväkotiin helmikuun aikana 2022.

Ensi kaudella on Tasanteella teemana ulkopedagogiikka. Ulkopedagogiikka on suunniteltua toimintaa, jossa toteutuvat kaikki oppimisen alueet. Opettelemme uusia taitoja ja asioita liikunnallisesti ja toiminnallisesti. Käytämme lähiympäristöä oppimisympäristönä. Innostamme lapsia päivittäiseen arkiliikuntaan erilaisissa ympäristöissä. Kasvattajat liikkuvat yhdessä lasten kanssa ja ohjaavat liikunta- ja perinneleikkejä. Jokaisessa ryhmässä on lasten käytössä liikuntavälineitä. Käytämme niitä monipuolisesti sisällä ja ulkona oppimisen välineinä.

Tervetuloa ja mukavaa syksyn alkua! Terveisin Anne Mäkinen,
Olkahinen-Tasanne päivähoitoyksikön johtaja, Olkahisen esiopetus

Millainen päiväjärjestys päiväkodissa on?

Ruokailut määrittävät päiväjärjestystä.

  • 06.00-07.00 Aamulla kokoonnumme Ihaiden ryhmään Puhin talossa.
  • 07.00 Kaninkolo aukeaa klo 7.00. Kokoontuminen Ruut -ryhmän tiloissa.
  • 07.30 Aukeavat kaikki ryhmät.
  • 08.00-08.30 Aamupala.
  • 08.30-11.00 Pienryhmätoimintaa; leikkiä, liikuntaa, tutkimista, draamaa, musiikkia ja taiteilua suunnitelmien mukaan sisällä tai ulkona.
  • 11.00-12.00 Ruokailu.
  • 12.00-14.00 Lepohetki, pienillä se on kaksi tuntia, isoilla luetaan kirjaa noin puoli tuntia, kuunnellaan musiikkia ja noustaan tekemään hiljaisempia toimia.
  • 14.00-14.30 Välipala.
  • Iltapäivällä toimitaan myös pienissä ryhmissä.
  • 15.00-17.00 Ulkoilua riippuen vuodenajasta ja säästä. Joka päivä ulkoillaan aamu- ja iltapäivällä.

Päiväkotimme toimintatavat

Päiväkotiin tullessasi ja lähtiessä on ehdottaman tärkeää ilmoittautua henkilökunnalle. Vastuun siirtyminen vanhempien ja henkilökunnan välillä tapahtuu ilmoittautuessa.

Poissaolot

Ilmoitathan mahdollisimman aikaisessa vaiheessa lapsesi poissaoloista ryhmän henkilökunnalle.

Turvallisuus

Lasten turvallisuuden takaamiseksi on erittäin tärkeää, että portit pidetään suljettuna. Pyydämme vanhempia kiinnittämään huomiota tähän, vaikka lapsia ei olisikaan kulkuhetkellä pihassa.

Päivystysajat

Koulujen lomien aikana toimimme joko supistetusti tai suljemme päiväkodin. Esiopetusta ja kerhotoimintaa ei ole koulujen lomien aikana. Teemme hoitotarvetiedustelun päivystysajoista, sillä keskitämme henkilökunnan lomat koulujen loma-aikoihin.

Yhteistyö perheiden kanssa

Varhaiskasvatuksessa lapsen hoitovaraukset, hoitoajat ja hoitotarpeen muutokset ilmoitetaan eVaka -sovelluksessa. Varaukset tulee tehdä edellisen viikon maanantaihin mennessä. Ruokatilaukset menevät automaattisesti lasten hoitovarausten mukaan.

Varhaiskasvatuksen ja perheiden yhteistyö perustuu avoimeen vuorovaikutukseen. Ennen aloittamista laaditaan jokaiselle lapselle oma hoitosopimus. Päivittäiset kontaktit ja varhaiskasvatuskeskustelut ovat tärkeimpiä yhteistyömuotoja. Keskustelu käydään joka syksy huoltajien kanssa.

Ryhmät, lasten suusta ...

Tikrut

Juttelimme asuinpaikoista:
”Me asutaan Atalassa, eikun Tampereella. Tampereella ja Suomessa kans, Suomi on maapallolla ja tää on meidän planeetta.”
O ja E rakentelivat iltapäivällä ja juttelivat: 
O: ”Millä planeetalla sä muuten asut?” E: ”Tää on maapallo ja me ollaan avaruudessa, isä ja äiti on kertonut.”

K: ”Koska Tikrut vois lähteä matkalle Lappiin?”
Aikuinen: ”Ei meillä ole rahaa niin paljon.”
K: ”Onhan meillä ne tölkkirahat” (Keräämme tölkkejä, ja viemme ne yhdessä kauppaan. Viimeksi ostimme 2 jäätelöpakettia vohvelijuhliin.)
Aik.: ”Ei ne riitä meidän kaikkien matkarahoiksi.” 
K: ”Mennään sitten Lontooseen”
Aik.: ”Sinnekin matka maksaa paljon” 

Eija, Heini ja Henna H.

Ihaat - Meidän puutarha!

On kiva, että meillä on oma puutarha. Siellä kasvaa kukkia mehiläisille ja mansikkaa ja hernettä ja perunoita ja kaikkia ruohoja. Jokaisella ryhmällä on oma kasvilaatikko, mihin me sit suunnitellaan mitä laitetaan. Me ei haluta salaattia eikä sipulia. Ne retiisit mitä oli viime vuonna, ne oli kans aika pahoja. Mut joku ötökkä söi niitä. Niiden lehdet oli ihan täynnä reikiä.

Me löydettiin sieltä viime kesänä ihan valtava kesäkurpitsa, ja sit me raastettiin sitä. Siitä tehtiin kakkua. Me jaksettiin kantaa se.

Puutarhassa on myös omenapuu ja vadelmaa ja punasia marjoja ja mustia marjoja. Niitä me syödään tai leivotaan niistä piirakkaa. Kukista me tehtiin kanssa kukkakimput äidille.

Puutarhassa voi myös leikkiä hippaa tai piilosta tai rakentaa kepistä pesiä. Nyt me löydettiin yks hyvä paikka, minne vois tehdä majan. Niin ja talvella me hiihdettiin siellä. Siellä voi myös ihan rauhassa vaan istua.

Me ollaan tehty sinne myös ötököille omat hotellit mihin ne voi muuttaa. Siellä on niille ohjeet: ettei saa syödä toisiaan tai surista yöllä.
 

Nalle puhit

Ulkona on kivaa keinua keinussa, oli kiva luistella, oli kiva käydä metsäretkellä, pulkkailu on ollut kivaa, kiipeilytelineissä on mukava kiipeillä, on kivaa pyöräillä, on kiva leikkiä ulkona, on kivaa juosta, laskea liukumäkeä, keinua hämppiskeinussa, kiipeillä kiipeilytelineissä, käydä leikkipuistoissa.

Metsäretkellä on kiva leikkiä sardiinipurkkia, voi mennä metsään seikkailemaan, liukua kiviä pitkin, juokseminen metsässä on kivaa samoin leikkiminen ja eväiden syöminen, on myös kiva leikkiä kaatuneissa puissa junaa.

Tiina, Tuomas, Tarja ja Fanny

Kengut

Iloa ja ihmettelyä! Sammakon puuhat pihakaivossa kiinnostavat lapsia. Opetellaan ja opitaan yhdessä! Ulkopedagogiikkaa Kengujen ryhmässä:

  • Siellä voi leikkiä
  • Voi kiipeillä, meillä oli niitä köysiratojakin ja kalliokiipeilyä
  • Voi oppia luonnosta: kasvien nimiä, eläimistä, että annetaan metsärauha ettei eläimet pelästy
  • Voi käydä rannalla
  • Voi opetella ottamaan yksin vauhtia keinussa
  • Voi leikkiä pokemonia, meillä oli ulkona pokemonsuunnistusta
  • Temppurata voi olla metsässä
  • Oon oppinut että voi pudota puusta
  • Me tutkittiin vettä siellä rannassa
  • Voi leikkiä aarteenetsintää
  • Voi olla eväsretkellä
  • Nauttia auringon paisteesta
  • Tarkkailla säätä, että sataako vai ei tai onko lumet jo sulanut
  • Voi nähdä muurahaisia, leppiksiä ja ötököitä
  • Mä oon nähny muurahaiskeon
  • Me nähtiin pupu sillon kun oltiin retkellä
  • Voi luistella, hiihtää ja laskea mäkeä
  • Me ollaan bongailtu nyt kevään merkkejä niinku sinivuokkoja ja kuunneltiin linnunlaulua
  • Mä muistan jo että ei saa repiä kasveja eikä katkoo oksia

Tervetuloa mukaan! T: Sirkka, Henna ja Joanna

Ruut

Ulkopedagogiikkaa Ruut ryhmässä:
”Leppäkerttu näyttää siipiä meille. Sillä on vilkut.” ”Kiipee kalliolle, kiipee ylös, minäkin olen.”
”Kauhean iso kevätpuro, se loisketta pitää, puro menee, kuuluu ääntä.” 

Ruu-päivä koostuu seuraavanlaisista aineksista:

Mielikuvituksesta ja leikistä 
Elämyksellisyydestä ja saduista 
Turvallisuudesta ja tunteiden kirjosta
Sinnikkyydestä ja sylistä
Älykkäistä oivalluksista ja ihmettelystä

Jatkuvuudesta ja jaetusta ilosta
Ainutlaatuisuuden huomaamisesta ja aktiivisuudesta

Rentoudesta, riemusta ja ravitsevasta ravinnosta
Uteliaisuudesta ja unesta
Uskaliaisuudesta ja uskosta omiin taitoihin
Tavoitteellisuudesta ja yhdessä tekemisen riemusta

Tervetuloa joukkoomme toivottelevat Mirella, Taru ja Tiia

Kanit

Metsäretkellä kuultua:

”Mä kuulen poron ääniä, täälä asuu varmaan poroja” ”Täällä ei asu enää etanaa. Vain hänen korvansa näkyy.”
”Onkohan täällä metsässä oravia? ”Mä näen leskenlehtiä.”

Me Kaneilla haluamme luoda lapsille turvallisen ja lämpöisen kasvuympäristön, jossa harjoittelemme uusia taitoja kannustaen ja yhdessä oppien. Piha, metsä ja muut lähiympäristöt ovat oivallisia oppimispaikkoja ja luovat lapsille elinikäisiä elämyksiä.
Tervetuloa mukaan!

Terveisin: Hanna, Lilli ja Anne

Nasut

Mitä Nasut puuhaa metsässä?

  • Me leikitään.
  • Heitellään lumipalloja.
  • Nähdään lintuja, semmosia talitinttejä.
  • Voidaan katsoa oravaa.
  • Juostaan piilosta.
  • Iso puu, siihen voi kiivetä.
  • Leikitään junaa isossa puussa.
  • Kiivetään korkealle vuorelle.


Tervetuloa Nasuille!
Toivottelee Katsu, Elli-Noora & Jenna
 

Päivitetty 21.10.2022