Kaukaharjun lähitori, Keskisenkatu 13–15, 33710 Tampere
Lähitorien osallistuva budjetointi

Tänä vuonna Tampereen lähitoreilla on ollut käynnissä osallistuva budjetointi, jossa asukkaat saivat ideoita ja päättää, miten käytetään 31 000 euroa lähitorien kulttuuri- ja liikuntatoimintaan. Ideointi ja äänestys olivat keväällä 2023. Kesällä ja syksyllä on toteutettu äänestyksessä voittaneita ideoita lähitoreilla eri puolilla kaupunkia.
Kaikki tamperelaiset saivat ehdottaa huhtikuussa 2023, millaista kulttuuri- tai liikuntatoimintaa pitäisi järjestää kaupungin 13 lähitorilla.
Ideoita sai jättää kirjoitettuna lähitorin ideaseinälle tai keräyslaatikkoon. Niitä pääsi myös kertomaan lähitoreilla järjestetyissä ideointitapahtumissa tai asiakasraadeissa.
Toukokuussa tamperelaiset valitsivat äänestämällä, mitkä ideat ovat parhaita. Äänestyksessä voittaneita ideoita on toteutettu kesän ja syksyn 2023 aikana.
Käytössä oli 31 000 euroa, josta kullekin lähitorille oli osoitettu 2000 tai 3000 euroa.
Osallistuva budjetointi tamperelaisilla lähitoreilla
Löydät tämän sivun myös osoitteella tampere.fi/lähiosbu.