Tampereella – kuten laajasti muuallakin Suomessa – on työpaikkojen ja työntekijöiden kohtaanto-ongelma. Yrityksissä on paljon avoimia työpaikkoja samaan aikaan, kun on paljon työttömiä. Ongelman taustalla on erityisesti se, ettei työnhakijoiden osaamisesta ja työllistymisvalmiuksista ole riittävän yksityiskohtaista tietoa, eivätkä yritykset kuvaa avoimia tehtäviään työmarkkinoiden realiteettien vaatimalla tasolla: uutta työntekijää haetaan turhan kovilla vaatimuksilla.
Tampereen kaupunki haluaa paremman tiedonhallinnan ja datan laadun kautta saada työpaikat, koulutusmahdollisuudet sekä osaajat kohtaamaan paremmin.
Ratkaisuna työnhakijat, työpaikat ja koulutukset yhdistävä tekoäly
Tavoitteena on kehittää alueellista osaajavarantoa analysoiva tekoälyratkaisu, jonka avulla pystytään selvittämään Tampereen alueella oleviin avoimiin työpaikkoihin sopivat työhakijat, sekä kertomaan yksilöidysti työnhakijoille mahdollisesti tarvittavista lisäkoulutuksista.
Osaajavaranto muodostuu tarjolla olevista osaajista, avoimista työpaikoista ja alueella olevasta koulutustarjonnasta. Tästä osaajavarannosta tehdään ”digitaalinen kaksonen”. Tekoäly tunnistaa sille osoitetusta datasta esimerkiksi tutkintonimikkeitä, työkokemuksia ja muita osaamiseen liittyviä termejä. Se yhdistää tarjolla olevat osaajat työmarkkinan osaamistarpeisiin ja kertoo alueellisen tilanteen: onko tarvittavia osaajia tarjolla vai tarvitaanko täydentävää koulutusta. Tekoäly kykenee määrittelemään potentiaalisen työnhakijan tarvitseman täydennyskoulutuksen yksilöidysti juuri hänen tilanteeseensa.
Tampereen kaupunki on tehnyt pienemmällä datamäärällä pilottivaiheen. Pilottivaiheessa tekoälyjärjestelmää kehitettiin Tampereen alueen työnhakijoiden anonymisoidulla datalla, joka saatiin KEHA-keskukselta.
Onnistuneen pilotin myötä Tampereen seudun työllisyysalue suunnittelee siirtymistä seuraavaan vaiheeseen, jossa pyritään luomaan osaajavaranto työnhakijoiden työnhakuprofiilitiedoilla. Tässä tehdään yhteistyötä KEHA-keskuksen kanssa.