Tredun organisaatio uudistuu 1.8.2024

Tampereen seudun ammattiopisto Tredun organisaatiomuutokseen liittyvät yhteistoimintaneuvottelut päättyivät 14.12.2023. Organisaatiomuutos ei aiheuta henkilöstövähennyksiä. Muutos ei suoraan vaikuta opiskelijoiden arkeen.

Uudessa luonnostellussa organisaatiossa koulutusalat on ryhmitelty alakohtaisesti. Uusi organisaatio tulee voimaan 1.8.2024. Yhden johtajan alla on työelämän toimialarakenteita vastaavat koulutusalat. Nykyisten kolmen kampuksen ja kolmen koulutusjohtajan kokonaisuus järjestetään uudelleen osaamisalajohtajien johdettavaksi.  

Osaamisaloja on uudessa organisaatiossa viisi:

  • Yhteiset koulutuspalvelut (esim. tutkintoon valmentava koulutus (TUVA), kaksoistutkinto)
  • Teknologian ja liikenteen alat
  • Sosiaali- ja terveysala, kasvatuksen ja ohjauksen ala
  • Rakennettu ympäristö ja kiinteistöalat
  • Liiketoiminnan ja palveluiden alat

-  Tredu toimii 13 toimipisteessä eri puolilla Pirkanmaata ja henkilöstöä on 1200. Organisaatiomuutos koskee noin 150 henkilöä esim. esihenkilön vaihtumisen kautta, mutta vaikutukset ulottuvat ajan kanssa laajalle positiivisessa mielessä. Muutoksella parannamme toimintamme laatua, mahdollistamme aiempaa kokonaisvaltaisempaa koulutusalojen kehittämistä. Muutos on polku uuteen, se ei ole paluu menneeseen. Muutos on todellakin mahdollisuus, ja sille pitää antaa nyt aikaa. Olemme Tredussa rohkeita, reteitä ja reiluja, mutta myös herkkiä aistimaan ympäristöä. Henkilöstön hyvinvointia ja sitä tukevaa hyvää esihenkilötyötä tullaan huomioimaan uudistuksessa. Edessä on muutostyö, jossa paras mahdollinen lopputulos saavutetaan yhteistyöllä, Tredun johtaja Kirsi Viskari totesi yhteistoimintaneuvottelujen päättyessä. 


Lisätietoja organisaatiomuutoksen taustoista ja aikataulusta  

Miksi organisaatiomuutos tehdään? 

Koulutusalojen hajautuneisuus eri kampuksille ei mahdollista riittävästi kokonaisvaltaista, työelämän osaamistarvelähtöistä strategista kehittämistä.

Henkilökohtaistaminen ja koulutustoiminnan kehitys toteutuvat epätasaisesti.

Jatkuvan oppimisen ja työelämätarpeisiin perustuvan, tutkintoa pienempien koulutuspalveluiden tarjonnan kehittämistä tulee vahvistaa nykyisestä.

Toimipisteiden tilojen ja oppimisympäristöjen käyttöä tulee kehittää. 

Koulutuksien ryhmittely alaperustaisesti tukee työelämälähtöistä koulutuspalvelukehitystä ja -toteutusta. Tällä tavoitellaan henkilöstön kokonaisvaltaisempaa osaamisen johtamista ja kehittämistä.

Alariippumattomien koulutuspalveluiden (TUVA yms.) johtaminen keskitetysti vahvistaa laadunvarmistusta ja mm. oppivelvollisuuden velvoitteiden tehokasta toteuttamista ja sidosryhmäyhteistyötä. Palveluverkon, oppimisympäristöjen ja oppilaitosturvallisuuden taloudellinen ja sosiaalinen kestävyys on entistä tärkeämpää hoitaa kokonaisvaltaisesti.

Kehittämispalvelujen toimintojen integrointi niille luonteviin toimintoihin vahvistaa kehittämiskyvykkyyttä, tiivistää yhteistyötä ja tehostaa koulutuspalveluiden uudistumista ja laadunvarmistusta.

Miten tästä eteenpäin?

Varsinainen muutostyö eli päätösten ja toimenpiteiden valmistelu alkaa yhteistoimintaneuvottelujen päätyttyä ja sitä johtaa ammatillisen koulutuksen johtaja Kirsi Viskari. Muutostyön koordinointiin ja suunnitteluun kootaan työryhmiä, jotka aloittavat toiminnan tammikuussa 2024. Tredun johtoryhmä valmistelee suunnitelmaa työryhmien kokoamisesta ja nimeämisestä.  

Lisätietoja

Kirsi Viskari
Lisätietoja Johtaja, ammatillinen koulutus
Puhelin:
040 037 6420
Jaa sosiaalisessa mediassa