Elinvoima- ja osaamislautakunta päätti vuoden 2024 vuosisuunnitelmasta

Elinvoima- ja osaamislautakunta hyväksyi 13.12.2023 vuosisuunnitelman vuodelle 2024.
Opiskelijat nojaavat lukion lasikaiteeseen
Toisen asteen koulutuksessa korostetaan vuonna 2024 yhdenvertaisuutta ja syrjinnän ehkäisyä.

Lautakunnan kokonaisuus koostuu kuudesta palveluryhmästä. Niitä ovat ammatillinen koulutus, lukiokoulutus, työllisyys- ja kasvupalvelut, elinkeinopalvelut, vetovoima ja edunvalvonta sekä strateginen hankekehitys.

Lautakunnan vuosisuunnitelmaan on koottu toimintaa ohjaavat palvelusuunnitelmien toimenpidekokonaisuudet, vuosittaiset talousarviotavoitteet ja toimenpiteet.

Elinvoima- ja osaamislautakunnan alaisen toiminnan toimintatulot ovat 120,4 miljoonaa euroa vuonna 2024. Ne muodostuvat pääosin ammatillisen koulutuksen valtionosuuksista, työllisyyden hoidon tuista ja avustuksista sekä ulkoisesta projektirahoituksesta. Lautakunnan toimintamenot vuonna 2024 ovat yhteensä 228,4 miljoonaa euroa. Toimintakate vuoden 2024 vuosisuunnitelmassa on -108,0 miljoonaa euroa. 

Toimintamenot jakautuvat palvelukokonaisuuksittain seuraavasti: ammatillinen koulutus 46 %, lukiokoulutus 18 %, työllisyys- ja kasvupalvelut 28 %, elinkeinopalvelut 2 % (sisältää Älykaupunki kaupunkilaisille -kehitysohjelman), vetovoima ja edunvalvonta 3 % (sisältää Elämystalouden ja Welcoming city -kehitysohjelmat) ja strateginen hankekehitys 3 %.

Työmarkkinatuen kuntaosuus sisältyy työllisyys- ja kasvupalvelut -palveluryhmän avustuksiin. Sen suuruudeksi on vuoden 2024 vuosisuunnitelmassa arvioitu 24,5 miljoonaa euroa.

Elinvoima- ja osaamislautakunnan investointisuunnitelma on yhteensä 2,1 miljoonaa euroa, ja se sisältää ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen investoinnit. Lukiokoulutuksen investoinnit kohdistuvat koneisiin ja laitteisiin. Ammatillisen koulutuksen hankinnat kohdistuvat ajoneuvojen, liikkuvien työkoneiden, kevyiden ja raskaiden koneiden sekä muiden laitteiden hankintaan.


Kaupunki valmistautuu työllisyyspalvelujen järjestämisvastuun siirtymiseen


Vuonna 2024 valmistaudutaan työllisyyspalvelujen järjestämisvastuun siirtymiseen Tampereen kaupungille ja turvataan palvelujen jatkuvuutta muutoksessa. Tampereen kaupungin ja Pirkanmaan hyvinvointialueen välisiä yhdyspintoja ja toimintamalleja kehitetään. TE-palvelujen järjestämisvastuu siirtyy kunnille 1.1.2025.

Toisen asteen koulutuksessa korostetaan muun muassa yhdenvertaisuutta ja syrjinnän ehkäisyä. Lukiokoulutuksessa varaudutaan englanninkielisen lukiokoulutuksen järjestämiseen.

Tampereen kaupunki osallistuu Tampereen siruohjelmaan. Puolijohdeteknologiaan keskittyvän ohjelman tavoitteena on lisätä alan liiketoimintaa sekä muodostaa vetovoimainen tutkimus- ja kehitystoiminnan keskittymä.

Kaupunki jatkaa työtä yritysten toimintaedellytysten vahvistamiseksi ja elämyskaupungin kehittämiseksi. Kansainvälisille osaajille suunnattuja palveluja kehitetään ja kaupungin ja ja korkeakouluyhteisön yhteistyötä edistetään.
 

Lisätietoja

Teppo Rantanen
Johtaja
Puhelin:
040 023 5442
Ilkka Sasi
Apulaispormestari
Puhelin:
050 412 3703
Teksti: Johanna Toivanen
Kuvat: Laura Happo
Jaa sosiaalisessa mediassa