Tampereen kaupunki kutsui Lupa harrastaa -ryhmien elokuva- ja animaatiokerholaiset Antero Varovainen ja onnenkivi -elokuvan ensi-iltaan

Koululaisten Lupa harrastaa -ryhmien elokuva- ja animaatiokerholaiset kokoontuivat Finnkinon elokuvateatteriin Antero Varovainen ja onnenkivi -elokuvan ensi-iltaan. Elokuvan lopuksi lapset saivat esittää kysymyksiä näyttelijöille ja kuvausryhmälle. Elokuvanäytöksen järjestivät Tampereen kaupunki, Film Tampere / Business Tampere Oy ja Nordisk Film Finland. Elokuvan tuotantoyhtiö on Art Films production AFP Oy.
Elokuvan näyttelijöitä seisomassa elokuvateatterissa tyhjän valkokankaan edessä, etualalla viittaava lapsi.
Elokuvanäytöksen lopuksi yleisö sai esittää kysymyksiä näyttelijöille ja ohjaajalle.

Finnkinon elokuvasali täyttyi viimeistä penkkiä myöten, kun alakouluikäiset elokuvaharrastajat saapuivat katsomaan pääosin Tampereella kuvattua koko perheen elokuvaa Antero Varovainen ja onnenkivi. Ennen elokuvan virallista ensi-iltaa järjestetyssä kutsuvierasnäytöksessä oli paikalla myös elokuvan näyttelijöistä Mikko Töyssy, Pia Piltz, Kaisa Hela, Emil Paloniemi, Luna Huotari, Tuija Ernamo, sekä ohjaaja-käsikirjoittaja Arto Halonen

– Hienoa, että Tampereelta löytyy näin paljon nuoria elokuvan ystäviä ja että tilaisuus veti teatterisalin täyteen. Tuntui merkitykselliseltä tehdä yhteistyötä Lupa harrastaa -ryhmien kanssa, toteaa Film Tampereen vs. ohjelmajohtaja Fanny Heinonen. 

– Meille on tärkeää, että lasten ja nuorten rooli kulttuurielämysten toteuttajana ja käyttäjänä vahvistuu, kertoo Tampereen kaupungin Elämystalouden kehitysohjelman projektipäällikkö Maiju Viiki.  

”Mikä oli hauskin kommellus kuvauksissa, entä mikä oli kivoin kohtaus?” 

Elokuvassa vilahtaa tamperelaisille tuttuja maisemia muun muassa Kissanmaan ja Pyynikin alueilta. Lapsikatsojista oli yleisökysymysten perusteella kiinnostavaa tarkastella kuvausmiljöitä ja rekvisiittaa, ja yleisö esitti runsaasti kysymyksiä näyttelijöille ja ohjaajalle.  

Kysymyksiä herätti muun muassa omaleimaiset lavastevalinnat kuten tuoleista kootut portaat puuhun, sekä luovien lavasteiden takana olleet ideointiprosessit. Myös kuvaustilanteet keräsivät kysymyksiä. Yleisöä kiinnosti kuulla, tuliko elokuvan kommelluksissa mustelmia ja mitä kohtauksia oli hauskinta kuvata. Ohjaaja Arto Haloselle esitettiin elokuvan henkilöhahmojen luonteenpiirteisiin liittyviä kysymyksiä.  

Tampereen kaupunki on tukenut yhdessä Film Tampereen / Business Tampereen kanssa elokuvan tuotantoa myöntämällä sille audiovisuaalisen alan tuotantokannustimen.  

Teksti: Elina Uusitalo
Jaa sosiaalisessa mediassa