Tampereen raitiotietyöt Santalahdesta Lentävänniemeen etenevät kohti valmista - Näsisaaressa rakennetaan siltoja ja puretaan painopengertä 

Tampereen raitiotien osan 2B (Santalahti–Lentävänniemi) rakentaminen jatkuu syksyllä kaikilla rakentamislohkoilla eli Santalahdessa, Hiedanrannassa ja Lentävänniemessä. Kesän ja alkusyksyn rakentamiskauden jälkeen koko raitiotien länsiosan töistä on valmiina 71 prosenttia, kun projektiaikaa on kulunut 68 prosenttia.
Rosenlewin raitiotiesilta kaartaa kohti Näsisääsrtä.
Paasikiventien ylittävän ja Pölkkylänniemeen johtavan Rosenlewin raitiotiesillan taitorakennetyöt ovat valmiit. Pölkkylänsilta rakennetaan Pölkkylänniemestä Näsisaareen - kannen valu on lokakuun alussa.

" Rakentamistyöt ovat edenneet erinomaisesti, ja tällä hetkellä olemme jopa hieman edellä aikataulusta. Tänä vuonna saamme valmiiksi pääosan raidetöistä lukuun ottamatta Näsisaaren osuutta, jossa ratatyöt käynnistyvät ensi keväänä. Myös Näsisaaren siltatyöt ovat pitkällä ja ne valmistuvat ensi vuoden aikana", projektipäällikkö Sari Valjus Raitiotieallianssista kertoo.
 
Näsisaaressa on parhaillaan käynnissä myös painopenkereen purku. 
"Saaren keskiosalle painuman nopeuttamiseksi kasattua kiviainesta tasataan saaren reunoille ja samalla valmistelemme tulevan radan pohjaa. Tämä työvaihe valmistuu näillä näkymin tämän vuoden aikana", Valjus arvioi. 

Raitiotierataa rakennetaan koko Pyynikintori–Lentävänniemi-osuudelle kaikkiaan noin 6,6 kilometriä, josta tällä hetkellä on valmiina noin 5 kilometriä. Valmistuneilla raideosuuksilla jatketaan syksyn aikana raitiotiejärjestelmän kaapelointeja ja asennetaan radan teknisiä järjestelmiä, liikennevalojärjestelmiä sekä katuvalaistusta. Lisäksi jatketaan raitiotien sähköratarakenteiden asennuksia. 

Syksyn kuluessa saadaan valmiiksi myös merkittävä osa katurakentamista varsinkin Niemenrannassa, jossa Federleynkadun, Kehyskadun ja Lielahdenkadun osuudet katutöiden osalta valmistuvat.  Katualueilla tehdään syksyn aikana vielä puiden istutusta ja muita vihertöitä. Liikennejärjestelyjä Niemenrannassa voidaan osittain purkaa töiden valmistuessa.  
Länsiosan ensimmäinen vaihe Pyynikintorilta Santalahteen valmistui kesällä ja raitioliikenne Santalahteen alkoi suunnitelmien mukaisesti 7.elokuuta.  Radan Santalahdesta Lentävänniemeen on tarkoitus valmistua vuoden 2024 lopulla, ja raitioliikenne Lentävänniemeen alkaa 7. tammikuuta 2025. 

Näsisaarta valmistellaan radan rakennukseen – Santalahdessa valmiit liikennejärjestelyt käytössä

Näsisaaren painopenger on rakennettu saaren keskiosalle, ja sen purkaminen on parhaillaan käynnissä Näsisaaren itäreunassa, Pölkkylänniemen reunalla. 
"Pölkkylänniemen puolella painopengertä on jo purettu merkittävä määrä, kaikkiaan arviolta noin neljäsosa koko saaren osuudesta. Aloitamme työt Hiedanrannan puoleisessa päässä nyt lokakuussa", Santalahden lohkopäällikkö Olli Tuomisto Raitiotieallianssista kertoo. 

Näsisaaren peruskorkeus on noin kaksi metriä järven pinnasta, ja päälle kasattu penger on korkeimmillaan noin kuusi ja puoli metriä. Pengertä puretaan noin 4-5 metriä matalammaksi ennen raiteiden rakentamista. Syksyn aikana purettavaa kiviainesta käytetään saaren laajentamiseen. Jäljelle jäävä aines tasataan tulevan raitiotieradan viereen. Ratatyöt Näsisaareen ja sen silloille on tarkoitus tehdä ensi vuoden aikana. 

Siltatyöt Näsisaaressa etenevät syksyn aikana valutöihin. Pölkkylänsillan kannen valu on lokakuun alussa. Hiedanrannan puoleisilla Hiedansilloilla on parhaillaan käynnissä raudoitustyöt ja valumuotin rakentaminen. Pohjoisen Hiedansillan kannen valu on suunniteltu tehtäväksi myöhemmin syksyllä. Näsisaaressa ryhdytään syksyn kuluessa rakentamaan myös Hiedansiltojen päihin tulevia paalulaattoja sekä Pölkkylänsiltaan liittyvää tukimuurikaukaloa. Tukimuurin rakentamistyöt käynnistyvät paalutuksilla lokakuun alussa.  

Paasikiventien ylittävän Rosenlewin raitiotiesillan taitorakennetyöt ovat valmiit ja syksyn aikana sillalla tehdään sepelirataa valmistelevia töitä sekä sillan valaistuksen asennuksia. Katurakentamistyöt Santalahdessa ovat loppuvaiheessa. Rantatien länsipäässä otettiin syyskuun lopulla käyttöön uusi jalankulku- ja pyöräväyläosuus, joka kulkee Rosenlewin sillan vierestä ja yhdistyy Paasikiventien eteläpuolen jalankulku- ja pyöräväylään. Myös Paasikiventielle raitiotietöiden yhteydessä rakennetut lisäkaistat saatiin käyttöön syyskuussa.

Loppuvuoden aikana Santalahdessa tehdään Näsisaaren painopenkereen purun lisäksi muita siltatöihin liittyviä maanrakennustöitä sekä kiveystöitä. 

Raitiotie Hiedanrannasta kohti Hiedansiltoja ja Näsisaarta.
Raitiotietä valmistumassa Hiedanrannasta kohti tulevia Hiedansiltoja ja Näsisaarta.

Hiedanrannan raidetyöt valmistumassa

Hiedanrannassa kaikki alueen raidetyöt valmistuvat loppusyksyn aikana. Kaikkiaan Hiedanrantaan rakennetaan raitiotierataa noin 1,5 kilometriä. Syyskuun lopulla sepelirataosuuksilla tehtiin raiteen tuentaa, jolla rata asemoitiin oikeaan asemaansa. Raitiopysäkkialueiden rakentaminen on kesän ja alkusyksyn aikana edennyt suunnitellusti tulevalla Hiedanrannan vaihtopysäkillä, Tehtaan pysäkillä sekä Sellupuistossa sijaitsevalla Niemen kartanon pysäkillä. 

"Parhaillaan pysäkeillä tehdään kiviasennuksia, ja kiveystöitä jatketaan myös Nottbeckinaukiolla ja Tehdaskartanonkadun alueella.  Tehdaskartanonkadulla autoliikenne on rata-alueen kohdalla siirretty lopulliseen sijaintiinsa, mutta jalankulkijoille ja pyöräilijöille on käytössä työnaikainen kiertoreitti tehtaan eteläpuolella", Hiedanrannan lohkopäällikkö Jyri Kulha Raitiotieallianssista toteaa.  

Hiedanrannan alueella on raitiotien rakentamisen lisäksi käynnissä Hiedanrannan Kehitys Oy:n aliurakoitsijoiden toteuttamia kunnallistekniikan ja katualueen rakentamistöitä, joihin liittyen Hiedanrannan alueen jalankulku- ja pyöräväyliin tulee loppusyksyn aikana muutoksia. Hiedanrannan tulevan raitio- ja bussiliikenteen vaihtopysäkin osalta Tampereen kaupunki rakentaa erillistyönä pysäkkiin liittyvät katuyhteydet sekä jalankulku- ja pyöräväylät.

Sellupuiston sähkönsyöttöasema on valmistunut ja loppuvuonna Hiedanrannassa on tavoitteena aloittaa myös raitiotien sähköratatyöt, eli sähköratapylväiden varustelu ja ratajohdon asennukset. Lisäksi asennetaan radan teknisiä järjestelmiä. Myös Hiedanrannan sähkönsyöttöasemalla on käynnissä kojeistoasennukset. Sellupuistossa tehdään kesällä valmistuneen Ollinojansillan alapuolisia maanrakennustöitä. Raitiotieallianssi rakentaa sillan alle murskepintaisen puistokäytävän jalankululle ja pyöräilylle, uoman itse Ollinojalle sekä pieneläinpolun ja luontopolun. Tampereen kaupunki toteuttaa Sellupuiston alueen muilta osin erillisen puistosuunnitelman mukaisesti.

Lentävänniemessä raidetyöt valmiit – katurakentaminen loppuvaiheessa

Lentävänniemessä tänä vuonna rakennetut viimeiset raideosuudet Lielahdenkadun ja Pyhällönpuiston välillä ovat valmistuneet. Syksyn aikana asennetaan vielä reunakiviä, asfaltoidaan ajoratoja sekä jalankulku- ja pyöräväyliä ja tehdään lopullisia ajoratamaalauksia. Niemenrannan ja Lentävänniemen alueella jatketaan syksyn aikana myös kiveystöitä sekä ajojohdinasennuksia. 

"Federleynkadun, Kehyskadun ja Lielahdenkadun katurakentamistyöt on tavoitteena saada valmiiksi loka-marraskuussa, ja sen myötä voimme osittain purkaa töiden aikaisia liikennejärjestelyjä. Kehyskadun itäpuolen jalankulku- ja pyöräväyläosuus saadaan käyttöön myöhemmin, kun siihen talotyömaan toimesta rakennettava tukimuuri valmistuu. Myös Halkoniemenkadulla katurakentaminen jatkuu vielä ensi vuoden puolella", Lentävänniemen lohkopäällikkö Erkka Selonen Raitiotieallianssista kertoo.

Syksyn aikana Lentävänniemen alueella istutetaan uusia katupuita ja tehdään nurmiradan kylvöjä. Ratatöiden jälkeen raitiotielle tehdään kaapelointeja ja asennetaan ajojohtimien lisäksi teknisiä järjestelmiä kuten liikennevaloja sekä vaihteenohjaus- ja tietoliikennejärjestelmiä.

Lentävänniemen raitiopysäkeistä Niemenranta ja Lentävänniemi saadaan Raitiotieallianssin töiden osalta valmiiksi tämän vuoden puolella. Loppuvuonna valmistuu myös Ratikan kuljettajien taukotila Pyhällönpuiston pysäkille. Pyhällönpuiston päätepysäkillä työt jatkuvat syksyn ja ensi kevään ajan. 

Raitiopysäkkikatosten asennusta ja pysäkkien varustelua tehdään katostoimittaja JCDecauxin toimesta eri pysäkeille loppusyksyn ja ensi vuoden aikana.   

Raitiotien rakentamisen aikaisista liikennejärjestelyistä ja muista vaikutuksista sekä yötöistä tiedotetaan ajantasaisesti Raitiotieallianssin nettisivulla. Joukkoliikennevaikutuksista tiedottaa Nysse ja Ratikan taiteesta sekä raitiotien jatkosuunnitelmista tiedottaa Tampereen Ratikka.  Hiedanrannan alueen liikennejärjestelyistä löytyy lisätietoa Hiedanrannan Kehitys Oy:n sivuilta. 

Näsisaaren sillat:

Pölkkylänsilta

  • Pölkkylänniemestä Näsisaareen johtava raitioliikenteen sekä jalankulun ja pyöräilyn käyttöön tuleva silta.
  • Pituus reilut 70 metriä ja leveys 16 metriä.

Pohjoinen Hiedansilta

  • Hiedanrannasta Näsisaareen johtava raitioliikenteen sekä jalankulun ja pyöräilyn käyttöön tuleva silta.
  • Sillan leveys on 13 metriä ja pituus 105 metriä. 

Eteläinen Hiedansilta

  • Hiedanrannan ja Näsisaaren välille tuleva autoliikenteen sekä pyöräilyn ja jalankulun silta.
  • Sillan leveys on 13 metriä ja pituus 111 metriä.

 

Lisätietoja

Sari Valjus
Raitiotieallianssi: Projektipäällikkö
Puhelin:
040 866 1682
Olli Tuomisto
Raitiotieallianssin rakentamislohkot, Santalahti
Puhelin:
040 8690 874
Jyri Kulha
Hiedanranta
Puhelin:
040 862 5157
Erkka Selonen
Lentävänniemi
Puhelin:
050 538 8577
Kuvat: Wille Nyyssönen
Jaa sosiaalisessa mediassa