Kolmen taiteilijan polut kohtaavat Haiharan Kartanon heinäkuun näyttelyssä

Anna Alapurolta näyttelyssä on esillä taidegrafiikkaa, pääasiassa carborundum-menetelmällä tehtyjä vedoksia

“Telttailin 70-luvulla camping-alueilla Kultahiekassa, Aulangolla, Ahvenanmaalla ja muualla Suomessa. Teltta oli oranssi Sopu-teltta.

Teltat ovat suojia. Niiden rakenteessa on koppakuoriaisen pyöreyttä ja hyönteismäistä herkkyyttä. Ne näyttävät kuorilta tai koteloilta. Teltoista ei kuitenkaan kuoriudu perhosia tai muita kuusijalkaisia, vaan ihmisiä. Suoja on tarpeen, ilman sitä useimmat meistä eivät pysty luonnossa selviytymään. Teltat vertautuvat luonnon arkkitehtuuriin, joka on itsessään täydellistä.

Öisessä hämärässä värikkäät teltat näyttävät kiehtovilta. Uusimmat teokseni ovat pelkistettyjä kuvia teltoista, niiden muotojen arvoituksellisuudesta ja voimakkaista väreistä. Näyttelyssä on telttojen lisäksi teoksia, joiden aiheet ovat vaellukselta Intian Himalajalta,” Anna Alapuro kertoo.

Satu Syrjäsen veistoksissa orgaaniset rakenteet ovat mikrobiologian innoittamia

“Näyttelyteokseni ovat usein teoskokonaisuuksia, installaatioita, joissa varioin aihetta, tekniikkaa, rakennetta ja niin edepäin.

Teokseni liikkuvat kuvataiteen ja muotoilun kentässä, välillä raja-alueella. Kuvataiteista alkanut ja muotoiluun päättynyt koulutus ovat yhdessä olleet vaikuttamassa tapaani työskennellä.

Tässä näyttelyssä vanhin teoskokonaisuus on vuodelta 1992. Edellinen teos on usein alku uudelle. Jokainen aikajakso on tuonut muutoksen tekemiseen. Mikään vuosikymmen ei ole toista tärkeämpi.

Teokseni syntyvät muistin ja kokemusten kerroksista. Orgaaniset ja geometriset rakenteet kuten myös geometrisesti kiertyvät muodot ovat olleet johtavia teemoja teoksissani jo pitkään. Toteutan niissä kai jo lapsena syntynyttä kiinnostusta rautarakenteisiin: siltoihin, kasvihuoneisiin, kierreportaisiin…

Fyysinen kosketus materiaaliin on työkalu ajatusteni systemointiin ja järkeistämiseen. Teosteni avulla rakennan maailmaa mieleisekseni, lähinnä mentaalisessa mielessä. Konkreettisesti teokseni syntyvät maasta, mineraalihiukkasista. Käsieni kautta materiaali muovautuu muodoksi ja kuumuus 1200˙C muuttaa aineen olomuodon lähes ikuiseksi,” Satu Syrjänen kuvailee.

Värien olemus on Marja-Liisa Torniaiselle elinikäisen tutkimuksen aihe

“Olen Tampereella työskentelevä taidemaalari, valokuvataiteilija, kuvataidekriitikko ja vapaa kirjoittaja. Viimeisten neljän vuoden aikana olen pääasiassa keskittynyt kirjoittamaan kuvataiteesta Kulttuuritoimitus.fi -verkkolehteen, ja pitkään näyttelyissäni on ollut enemmän esillä valokuvia kuin maalauksia. Innoittunut siirtymä takaisin maalauksen pariin on kuitenkin alkanut – ja jatkuu.

Värien moninaiset ulottuvuudet ovat aina lähtökohta töilleni, ja minkä tahansa aiheen ydin on tosiasiassa abstrakti. Taiteen itseisarvon ja ihmisarvon koen melkein samana asiana; niitä ei ole olemassa ilman toisiaan. Vitsailen olevani täysin tyylitön, koditon ja kapinallinen, mutta silti tunnistettava. Intohimo, uteliaisuus ja se, että kyllästyn helposti, pitää minut liikkeessä.

Haiharan kartanon suureen saliin tuon kaksi metriä korkeita, pääosin luonnon elementteihin perustuvia kankaita. Niiden aikajana ulottuu yli parinkymmenen vuoden päähän. Vain yksi teoksista on ollut aiemmin esillä. Kookkaitten maalausten vastapainona on mukana myös pieniä töitä pellavalle ja paperille viime vuosilta, “ Marja-Liisa Torniainen sanoo.