Pyynikintie 2:n perusparannuksen valmistuminen viivästyy ja toiminnan aloitus siirtyy vuodenvaihteeseen 2024

Pyynikintie 2:ssa sijaitsevaa Tampereen kaupungin kiinteistöä on perusparannettu pysyväksi väistötilaksi perusopetuksen ja lukiokoulutuksen käyttöön. Pääurakoitsijan työ keskeytyi tiistaina 20.6.2023 ja heidän alihankkijansa poistuivat Pyynikintie 2:n työmaalta. Urakasta olisi ollut arvion mukaan jäljellä noin 3-5 viikon työt.

Tampereen Tilapalvelut Oy on purkanut pääurakoitsijan sopimuksen yleisten sopimusehtojen mukaisesti ja ottanut työmaan haltuun. Pääurakoitsija on asetettu konkurssiin keskiviikkona 21.6.2023.  

Lamminpään koulun rakennus 2:n ja Lyseon lukion toiminnan piti siirtyä väistötilaan Pyynikintien kiinteistöön 2023 syysloman jälkeen, mutta uuden aikataulun mukaan siirtyminen tapahtuu joululoman jälkeen uuden lukukauden alkaessa tammikuussa 2024.   

- Perusparannus tullaan saattamaan loppuun mahdollisimman nopeasti ja siten, että siitä aiheutuu mahdollisimman vähän haittaa eri osapuolille. Perusparannusurakkaan nimetään uusi pääurakoitsija, joka saattaa työt loppuun, kertoo toimitusjohtaja Petri Mölsä Tampereen Tilapalveluista.

Lamminpään koulun rakennus 2:ssa jatketaan toimintaa siihen asti, kunnes Pyynikintie 2:n perusparannus ja kalustus ovat muuttovalmiina. Lamminpään koulurakennuksessa on tehty käyttöä turvaavia sisäilmakorjauksia, jotta rakennuksen käyttö on turvallista siihen asti kun väistöön siirrytään. Kohteessa on edelleen toiminnassa kohdekohtainen sisäilmastotyöryhmä ja koulun olosuhteita seurataan jatkuvatoimisesti niin kauan, kuin rakennus on käytössä. Viivästys vaikuttaa mahdollisesti myös Lamminpään uuden koulun rakentamisaikatauluihin. 

Pyynikintien muuttunut tilanne ei vaikuta Lamminpään esiopetukseen, koska esioppilaat jatkavat alkuperäisen suunnitelman mukaisesti Lamminpäässä Piiriniityn päiväkodin tiloissa.

Osa Wivi Lönnin koulun taito- ja taideaineiden opetuksesta siirtyy myös Pyynikintie 2:een. Väliaikaisia korvaavia tiloja järjestetään muista kouluista kunnes pysyvät väistötilat saadaan muuttovalmiiksi.

Lyseon lukion toiminnan siirtyminen väistöön pyritään tekemään mahdollisimman vähän koulutyötä ja opiskelua häiriten. Viivästys aiheuttaa mahdollisesti muutoksia myös lukiokoulutuksen ketjutetuissa perusparannuksissa. Lyseon lukion perusparannus valmistuu viivästyksen takia vasta vuoden 2025 lopussa. Tampereen Tilapalvelut Oy selvittää mahdollisuutta kiriä myöhästynyttä aikataulua Lyseon lukion perusparannuksen aikana.

Opetusjohtaja Petri Peltonen ja lukiokoulutuksen johtaja Mari Aalto pahoittelevat tilannetta ja aikataulumuutoksien vaikutuksia erityisesti väistötiloihin muuttoja valmisteleville koulujen henkilökunnalle, oppilaille ja heidän huoltajilleen. 

Lisätietoja

Petri Mölsä
Toimitusjohtaja
Puhelin:
0405434181
Teksti: Aila Rajamäki
Jaa sosiaalisessa mediassa