Ympäristönsuojelumääräykset etenevät kaupunginhallitukseen ja -valtuustoon

Ympäristö- ja rakennusjaosto hyväksyi 21.2.2023 osaltaan päivitetyt Tampereen kaupungin ympäristönsuojelumääräykset, ja ehdotus viedään kaupunginhallituksen sekä -valtuuston päätettäväksi kevään aikana.  Päivityksessä on uudistettu muun muassa melua, terassimusiikin äänentoistoa sekä käytöstä poistettuja öljysäiliöitä koskevia määräyksiä.

Ympäristönsuojelumääräysten tavoitteena on ehkäistä ympäristön pilaantumista ympäristönsuojelulain mukaisesti paikalliset olot huomioiden. Ehdotuksessa on painotettu ympäristöhaittojen ehkäisyä, mutta kuitenkin siten, ettei yritystoimintaa tarpeettomasti rajoiteta.  Ympäristönsuojelumääräyksissä ohjataan monia arkisia toimia kuten mattojen ja ajoneuvojen pesua sekä yritysten ympäristöasioita kuten työmaavesien hallintaa, kemikaalien varastointia sekä rakennus- ja purkutöiden pölynsidontaa.

Maltillinen äänentoisto sallitaan kello 22 jälkeen

Yöaikaisen äänentoiston täyskiellosta luovutaan. Terasseilla sallitaan uusien määräysten mukaan äänentoisto kello 22 jälkeenkin, kunhan ääni ei aiheuta häiritsevää melua tarjoilu-, tapahtuma- tai toiminta-alueen ulkopuolella.   Äänen häiritsevyyttä on nähtävilläolon jälkeen tarkennettu desibeliarvolla.  Lisäksi ympäristönsuojeluviranomainen voi velvoittaa yrityksen teettämään melumittauksen häiritsevyyden selvittämiseksi.

Ympäristönsuojelumääräyksiin tehtiin myös muita melua koskevia päivityksiä. Esimerkiksi betoni- ja tiilimurskausta saa tietyin edellytyksin tehdä ilman meluilmoitusta.  Myös liikenneväylien kunnossapitotöitä voi tehdä ilman meluilmoitusta, jos se liikenneturvallisuuden tai liikenteen sujuvuuden kannalta on välttämätöntä. Meluilmoitus vaaditaan yleensä erityisen häiritsevää melua aiheuttavasta toiminnasta.

Toiminnanharjoittajan on tiedotettava asukkaita, hoito- ja oppilaitoksia ja vastaavia, jos niille voi aiheutua haittaa häiritsevästä melusta tai tärinästä. Yrittäjän on neuvoteltava melun ja tärinän torjunnasta herkkien kohteiden edustajien kanssa, jos haitta on merkittävää.

Käytöstä poistettu öljysäiliö on käsiteltävä asianmukaisesti ja tarkastettava

Käytöstä poistettua maanalaista öljysäiliötä ei enää määrätä poistettavaksi maaperästä.  Se on tyhjennettävä, puhdistettava ja tarkastettava. Näin varmistetaan, että säiliö on ehjä eikä siitä ole päässyt tai pääse myös jatkossa vuotamaan öljyä maaperään. Lisäksi säiliön täyttöputket on katkaistava ja tulpattava, jotta säiliötä ei vahingossa voi täyttää eikä öljyä pääse maaperään.

Kiinteistön omistaja voi poistaa öljysäiliön maaperästä esimerkiksi isojen pihatöiden yhteydessä.  Lukuisat talon omistajat ovat viime aikoina vaihtaneet tai vaihtamassa öljylämmityksen uuteen lämmitysjärjestelmään.

Ympäristönsuojelumääräysten luonnosta on valmisteltu syksyn 2022 aikana ja luonnos ympäristönsuojelumääräyksistä perusteluineen on ollut nähtävillä 9.11. -9.12.2022. Luonnoksesta saatiin 5 lausuntoa ja 7 mielipidettä, joihin ympäristönsuojeluyksikkö antoi vastineet. 

Lisätietoja

Kati Skippari
Ympäristöpäällikkö
Puhelin:
050 521 5198
Teksti: Tarja Nikupaavo-Oksanen
Jaa sosiaalisessa mediassa