Sammon päiväkoti aloitti toimintansa

Uusi Sammon päiväkoti on aloittanut toimintansa Kaupinkadulle valmistuneissa tiloissa. Päiväkoti on osa uutta koulu- ja päiväkotikiinteistöä, jonka muut tilat otetaan käyttöön syksyyn 2023 mennessä.
Päiväkodinjohtaja  Johanna Eskelinen istuu päiväkodin lattialla liikuntavälineiden vieressä.
Uudessa Sammon päiväkodissa panostetaan päiväkodinjohtaja Johanna Eskelisen mukaan lasten liikkumiseen osana jokaista päivää. Liikuntavälineitä on jumppatuokioiden lisäksi käytössä arkisissa leikeissä.

Sammon päiväkoti aloitti toimintansa maanantaina 9.1.2023. Rakennus, jossa päiväkoti toimii, sijaitsee Kaupinkadun ja Väinämöisenkadun risteyksessä (os. Kaupinkatu 29/Väinämöisenkatu 1).

Uudessa päiväkodissa toimii yhteensä kuusi lapsiryhmää kolmella kotialueella, jotka otetaan kaikki käyttöön tammi-helmikuun 2023 aikana. Enimmillään päiväkodissa voi olla 120 lasta. Lasten määrä vaihtelee iän mukaan.

Sammon päiväkodinjohtaja Johanna Eskelinen on innoissaan uudesta päiväkodista.

- Sammon päiväkoti on hyvien kulkuyhteyksien päässä. Myös luonto on tässä lähellä, Eskelinen kertoo.

Eskelisen mukaan lähialueen puistot ovat helposti käytettävissä. Liikkuminen ja leikkiminen sisällä ja ulkona ovat tärkeä osa päiväkodin jokapäiväistä toimintaa. Päiväkodilla on käytössään myös liikuntasali.

- Sammon päiväkoti on suunniteltu liikunnallisesta näkökulmasta ja tämä on vahvasti osa meidän arkea. Myös erityistarpeet, joita lapsilla on, on otettu huomioon jo suunnitteluvaiheessa, Eskelinen toteaa. 

Koulun tilat käyttöön myöhemmin

Päiväkoti on ensimmäinen toimija, joka on aloittanut toimintansa Kaupinkadulle rakennetussa uudessa Sammon koulu- ja päiväkotikiinteistössä. Kiinteistössä on paljon uutta koulutilaa, jota otetaan käyttöön osittain jo kevään 2023 aikana ja laajemmin, kun syyslukukausi alkaa elokuussa 2023. Rakennuksessa on tilat kaikkiaan 750 oppilaalle (esiopetus ja luokat 1-9).

Osa uusista koulutiloista on tarkoitus ottaa käyttöön jo kevätlukukaudella Sammon koulun opetustiloina. Sammon koulun käyttöön tulee lisätilaa erityisesti liikunnan sekä ja taito- ja taideaineiden opetukseen. Liikuntatiloja saadaan käyttöön jo tammikuun aikana ja muut taito- ja taideainetilat myöhemmin keväällä.  

Koulutilat tulevat laajemmin käyttöön, kun koulut alkavat elokuussa 2023. Tuolloin tiloihin siirtyvät väistöön Kissanmaan koulun noin 300 esi- tai perusopetuksen oppilasta oman koulunsa perusparannustöiden ajaksi. Lisäksi koulussa opiskelee noin 250 Sammon koulun oppilasta. 

Myös esiopetus alkaa uusissa koulutiloissa elokuussa 2023. Tiloihin siirtyvät Kalevanharjulla toimiva Puistokoulun esiopetus ja Sammon koulun Teiskontien toimipisteen esiopetusryhmät.

 

Lisätietoja

Johanna Eskelinen
Sammon päiväkoti Varhaiskasvatusyksikön johtaja
Puhelin:
040 194 5240
Maaret Tervonen
Sammon koulu Perusopetuksen rehtori
Puhelin:
040 806 3846
Markku Kokko
Kissanmaan koulu Perusopetuksen rehtori
Puhelin:
050 595 0971
Teksti: Johanna Toivanen
Kuvat: Laura Happo
Jaa sosiaalisessa mediassa