Hyppää sivuvalikkoon

Norovirus

Usein kysytyt kysymykset noroviruksesta

Yleistä noroviruksesta

Norovirus on yleinen ruokamyrkytyksiä aiheuttava virus. Norovirukset kestävät hyvin pakastuksen sekä alhaisen pH-arvon, mutta tuhoutuvat lämpökäsittelyssä. Norovirus on poikkeuksellisen lämpökestävä, mutta se tuhoutuu kuumennettaessa +90 celsiusasteessa kahden minuutin ajan.

Tartuntatavat

Virus leviää tavallisimmin henkilöstä toiseen tapahtuvana kosketus- tai pisaratartuntana, mutta se voi levitä myös saastuneiden elintarvikkeiden tai veden (uima- ja talousvesi) välityksellä. Virus saattaa päätyä marjoihin, hedelmiin ja kasviksiin, jos niitä kastellaan ihmisen ulosteella saastuneella vedellä. Virus voi siirtyä ihmisestä elintarvikkeisiin myös käsien välityksellä.

Itämisaika

Tartunnan saamiseen riittää hyvinkin pieni määrä viruksia. Itämisaika on 10–48 tuntia, tavallisimmin yksi vuorokausi.

Oireet

Tartunnan saaneella on pahoinvointia, oksentelua ja ripulia. Myös kuume ja erilaiset pää- ja lihassäryt ovat mahdollisia. Oireet voivat olla usein hyvin äkillisiä ja voimakkaita mutta lyhytkestoisia. Virusta erittyy ulosteisiin jopa 1–3 viikkoa myös ripulioireiden loputtua. Tartunnan saanut voi jäädä myös oireettomaksi, jolloin henkilö voi tietämättään tartuttaa infektiota eteenpäin. Infektiosta syntyy lyhytaikainen immuniteetti, joka toimii vain sairastettua virustyyppiä vastaan.

Epidemiat

Viime vuosina norovirus on ollut tavallisimpia ruokamyrkytysten aiheuttajia, ja se on aiheuttanut myös isoja epidemioita talousveden välityksellä. Norovirus on levinnyt usein myös Itä-Euroopasta peräisin olevien pakastevadelmista. Myös infektoitunut keittiötyöntekijä on aiheuttanut epidemioita joukkoruokailuissa. Viime vuosina (2014 ja 2018) on Pirkanmaalla ollut kaksi epidemiaa, jotka ovat saaneet alkunsa uimavedestä. 

Norovirustartunnan ehkäisy

  • Huolellinen käsihygienia on norovirustartunnan ehkäisemiseksi tärkeää.
  • Vältä saastuneiden raaka-aineiden, elintarvikkeiden ja juomaveden käyttöä.
  • Vältä luonnonvesissä uidessa pään veden alle laittamista ja veden nielemistä.
  • Huomioi viranomaistiedotteet virallisilla uimarannoilla.
  • Sairastaessa ja heti sairastumisen jälkeen ei saa mennä uimaan yleisiin uimapaikkoihin. Norovirusta saattaa erittyä vielä viikkojen ajan oireista parantumisen jälkeen.
  • Kasvikset on pestävä aina huolellisesti ennen käyttöä. Huuhteluun käytettävän veden tulee olla puhdasta.
  • Jos elintarviketta epäillään noroviruksen saastuttamaksi, suositellaan elintarvikkeen kuumentamista huolellisesti vähintään +90 °C :ssa kahden minuutin ajan.
  • Ruokavirasto suosittelee ulkomaisten pakastevadelmien kuumentamista vähintään +90 °C :ssa kahden minuutin ajan ennen käyttöä.
  • Norovirustartunnan saaneet eivät saa käsitellä pakkaamattomia elintarvikkeita.
  • Työtehtävistä elintarvikehuoneistossa on pidättäydyttävä ainakin pahimpien ripulioireiden aikana ja noin 1–2 vuorokautta oireiden päättymisen jälkeen.
  • Töihin palaamisen jälkeen on noudatettava erityistä huolellisuutta ja hygieenisiä työtapoja ja mielellään tehtävä sellaisia työtehtäviä, jossa ei voi aiheuttaa elintarvikkeiden saastumista. 
Päivitetty 17.4.2024