Atala-Linnainmaan kirjanpainajatuhojen torjunta
Kirjanpainajatuhoja torjutaan Atalassa ja Linnainmaalla kesällä 2025
Atala-Linnainmaalla kartoitettiin kesäkuussa kuusia, joissa kirjanpainaja niminen kaarnakuoriainen on lisääntymässä. Nämä ns. iskeymäpuut kaadetaan ja kuljetetaan pois maastosta kesäkuun puolivälin ja heinäkuun alun välisenä aikana. Työ perustuu kaupungin rakennusvalvonnan 12.6.2024 myöntämään lainvoimaiseen maisematyölupaan.
Sateisen ja viileän alkukesän vuoksi kirjanpainajan parveilu on ollut vähäisempää. Atalan ja Linnainmaan alueelta kirjanpainajaa löytyi muutamasta pystypuusta ja tuulenkaadoista. Kirjanpainajan iskeymäpuita poistetaan reittien lähistöltä alle kymmenen, ja tuulenkaatoja kerätään pois pahimmista paikoista. Työ alkaa maanantaina 23.6. ja kestää muutaman päivän. Koneellisen puunkorjuun jälkeen iskeymäpuita kuoritaan metsurityönä. Lintuihin erikoistunut biologi on tarkistanut kaadettavat puut eikä niissä ole pesintää.
Herkimmillä alueilla yksittäisiä iskeymäpuita myös kaadetaan ja kuoritaan, jolloin kirjanpainaja ei voi lisääntyä rungolla. Samalla lahopuun määrä lisääntyy, ja minimoidaan maastossa liikkumisen tarve koneilla. Kuorinta ei sovellu työmenetelmäksi koko alueelle johtuen työn hitaudesta.
Kauempana reiteistä yksittäin esiintyviä kirjanpainajan iskeymäpuita ei kaadeta tai poisteta lainkaan. Myöskään muiden kaarnakuoriaisten iskeymäpuita ei poisteta. Jos maasto on töiden toteutuksen aikana märkä, toimenpiteet rajataan vain reittien läheisyyteen.
Kirjanpainajan toisen sukupolven iskeymäpuita kartoitetaan myöhemmin kesällä. Niiden poistot tehdään edellä kuvatulla tavalla elokuun loppuun mennessä.
Toimenpiteiden tavoitteena on kuusimetsiä vaalimalla turvata virkistysarvoja. Puustoisuuden säilyttäminen tukee myös luontoarvojen turvaamista. Torjunnoilla ehkäistään liiallisia puustokuolemia, jotta liito-oravan, lepakoiden, lahopuulajien ja muiden metsäelinympäristöstä riippuvaisten lajien elinolosuhteet pysyvät pitkällä tähtäimellä metsäisinä eikä metsiin synny laajoja avoimia alueita.
Kesäkuussa 2024 tehdyssä kartoituksessa iskeymäpuita havaittiin ko. alueella yhteensä noin 60 kappaletta. Iskeymäpuiden kaatotöitä ei kuitenkaan tuolloin toteutettu, koska maisematyöluvasta tehtiin oikaisuvaatimus ja lupa tuli lainvoimaiseksi vasta syksyllä.
Paras keino hillitä tuhoja on tuoreiden iskeymäpuiden poisto
Tutkimusten perusteella tällä hetkellä ainoa toimiva keino hillitä kirjanpainajatuhojen leviämistä on poistaa tuoreet kirjanpainajan iskeymäpuut metsästä. Kaupunki on valmistellut työsuunnitelman, jonka mukaan eläviä kuusia poistetaan kesäkuusta 2025 alkaen. Suunnitelmana on poistaa metsästä puita, joihin kirjanpainaja on iskeytynyt, ja joissa se on parhaillaan lisääntymässä. Puiden poisto metsästä tulee tehdä oikea-aikaisesti niin, että uusi sukupolvi ei ehdi aikuistua ja poistua rungolta. Ensimmäinen poisto ajoitetaan kesäkuulle ja toinen elokuulle.
Vakavimmat tuhot Kauppi-Niihamassa
Tampereen virkistysalueilla on laajasti varttuneita ja vanhoja kuusikoita, joissa on viime vuosina kuollut pystyyn runsaasti kuusia kaarnakuoriaisten takia. Pääasiallisin tuhon aiheuttaja on kirjanpainaja. Kaupunki on selvittänyt puustokuolemien laajuutta ja etenemistä satelliitti- ja ilmakuvilta sekä maastossa.
Vakavimmat tuhot ovat Kauppi-Niihamassa ja etenkin Soukonvuoren luonnonsuojelualueen ympäristössä. Kaupin ja Niihaman alueella puustokuolemat lisääntyivät elokuun 2022 ja syyskuun 2023 välisenä aikana 28 prosentilla. Puiden kuoleminen on ollut runsasta myös muualla kuten Atala-Linnainmaalla, Suolijärvellä ja Peltolammilla.
Kirjanpainaja-kuoriainen hyötyy lämpimistä kesistä
Kirjanpainaja iskeytyy alkukesällä heikentyneisiin kuusiin, minkä seurauksena puut kuolevat myöhemmin kesällä. Edellisvuosien kuivat ja lämpimät kesät ovat heikentäneet kuusia. Kirjanpainaja sen sijaan on hyötynyt lämpimistä kesistä, ja se on jo pystynyt tuottamaan useamman kuin yhden sukupolven kesän aikana. Massaesiintymän aikana kirjanpainaja kykenee iskeytymään myös terveisiin kuusiin.
Tavoitteena vaalia kuusikoita ja turvata niiden virkistys- ja luontoarvoja
Kirjanpainajan iskeymäpuiden poistolla hillitään kirjanpainajan leviämistä. Jo kuolleiden puiden poistolla ei hillitä kirjanpainajaa, mutta poistetaan mahdollisia luontaisia vihollisia. Kuolleita puita kuitenkin kaadetaan, jos ne muodostavat kaatumisriskin esimerkiksi reittien varrella. Jo pystyyn kuolleiden puiden kaadot tehdään erillisenä työnä lintujen pesimäajan ulkopuolella. Puiden poistolla pyritään myös suojelemaan alueiden virkistys- ja luontoarvoja. Jos kirjanpainajaa ei hillitä, vaarantuu jäljelle jäävä metsikkö, jolloin voidaan menettää luontoarvoiltaan tärkeitä alueita jopa kokonaan.
Lintujen pesintä, liito-oravat ja muut luontoarvot huomioidaan
Iskeymäpuiden poistot on tehtävä lintujen lisääntymisaikaan, jotta puidenkaadoilla pystytään hillitsemään kirjanpainajatuhoja. Kirjanpainajan iskeymäkuusien kartoituksen yhteydessä kesäkuussa selvitetään lintujen pesintätilanne, ja rajataan pesät puunkaatotöiden ulkopuolelle. Liito-oravan pesintätilanne selvitetään jo aiemmin keväällä, ja pesäpuut rajataan suojapuustoineen töiden ulkopuolelle.
Muut luontoarvot kuten arvokas lajisto ja arvokkaat elinympäristöt huomioidaan töiden toteutuksessa. Kaupungin ympäristönsuojeluyksikkö on ollut mukana työsuunnitelman valmistelussa.
Torjuntatoimia tarvittaneen tulevinakin kesinä
Ensi kesänä tehtävät toimenpiteet on rajattu alueille, joilla on havaittu merkittävimmät tuhot ja jotka ovat täten kirjanpainajatuhojen riskialueita. Toimenpiteitä lienee tarve tehdä samoilla alueilla myös tulevina kesinä. Seurannan perusteella arvioidaan myös tarve laajentaa toimenpidealuetta seuraavina kesinä.
Laki metsän hyönteis- ja sienituhojen torjunnasta (1087/2013) velvoittaa poistamaan metsästä ja varastopaikalta vahingoittuneet, tyviläpimitaltaan yli 10 senttimetriset kuusipuut metsälain piiriin kuuluvilla alueilla siltä osin kuin puun määrä ylittää 10 kuutiometriä hehtaarilla.
Atala-Linnainmaan metsätyökohde
Työkohteiden tila: maisematyölupa voimassa
Toteutusajankohta: kesäkuu ja elokuu 2025 (maisematyölupa on voimassa 3 vuotta)
Töiden toteutus ja luontoarvojen huomioon ottaminen on esitetty tarkemmin työkohteen selosteilla ja työmaakartoilla. Kuvat saa klikkaamalla isommaksi.