Opistotarinat avaa Tampereen seudun työväenopiston arkea, ammattiryhmien työtä ja ainealueita. Minkälaista työ ja opiskelu vapaan sivistystyön parissa on? Miten ajankohtaiset ilmiöt näkyvät opistossa?
Kuvataidekoulun syntysanat lausuttiin Tampereen kaupunginvaltuuston 200-vuotisjuhlakokouksen 26. syyskuuta 1979 ainoana kuvataidekasvatuksen ja -koulutuksen kehittämispäätöksenä Tampereella.
Kuvataidekoulun avajaiset järjestettiin 1. marraskuuta 1982, minkä jälkeen ensimmäiset 8-vuotiaat aloittivat opintonsa.
Maisa Heiskanen työskenteli kuvataidekoulun rehtorina 1988–1994. Ennen valintaansa rehtoriksi ja ulkomailla vietettyä aikaa hän oli toiminut Pirkanmaan kuvataideopettajissa aktiivisesti koulun perustamiseksi. Kun Heiskanen aloitti työt, kuvataidekoulu oli kasvamassa ja kehittymässä täyteen kokoonsa ikäluokka kerrallaan.
– Kehitys tapahtui ennen kaikkea opettajien kautta. Oli palkitsevaa olla itse mukana valitsemassa työkumppaneita, kun uusia tehtäviä avautui. Kuvanveistäjä Vesa Toukomaa toi oman laaja-alaisen asiantuntemuksena sekä kuvanveiston että muun kuvallisen ilmaisun opetukseen. Juuri silloin valokuvaajaksi valmistunut Johanna Vuoksenmaa taas toi paljon uutta sisältöä lasten valokuvausopetukseen. Molemmat työskentelivät siten, että heidän ajatuksensa ja kokemuksensa olivat hyvänä pohjana opetuksen kehittämisessä.
Ideointi yhdessä tuntiopettajien kanssa oli tärkeää, jotta piirustus, maalaus, keramiikka, arkkitehtuuri ja sarjakuva olivat sekä perusopetuksessa että valinnaisissa opinnoissa vahvana mukana alusta asti.
Heiskasen aikana koulussa toimi aktiivinen johtokunta, jonka kanssa hän vastasi toiminnasta koko koulutoimen rinnalla suoraan kaupunginjohtajalle, joka tuolloin oli Kaarina Suonio.
– Myös vanhempainyhdistys oli erittäin aktiivinen ja heidän toiminnassaan näkyi arvostus taidekasvatusta kohtaan. Juuri heidän ansioistaan monet opintomatkat suuntautuivat ulkomaille ja toimivat tärkeänä osana kansainvälisyyskasvatusta.
Heiskanen koki työuransa aikana tärkeäksi Suomen lasten ja nuorten kuvataidekoulujen liiton kokousten, keskustelujen ja koulutuksen tuen. Heiskasen omia näkemyksiä ja kuvataidekoulujen ideaa auttoi kirkastamaan liiton järjestämä koulutustapahtuma Italian Reggio Emiliassa vuonna 1991.
Konkreettinen tutustuminen professori Malaguzzin opetusideoihin vahvisti tietä, jonka kuvataidekouluväki oli jo valinnut.
– Lapsen ja nuoren oma kokemus ja oivallus ovat opetuksen tärkeitä lähtökohtia.
Vierailulla oli vahvistava vaikutus myös valtakunnallisten opetussuunnitelman perusteiden luomiseen vuonna 1993. Taiteen perusopetuksen lainsäädäntö oli valmistunut jo edellisvuonna 1992.
Kuvataiteista puhuttaessa nousee usein esiin kysymys siitä, pitääkö ihmisen olla luonnonlahjakkuus toteuttaakseen itseään kuvallisesti. Heiskanen muistuttaa, että ihmiseen on kätketty monia taitoja ja lahjakkuuksia, joita täytyy vaalia ja kehittää.
– Kuvataiteeseen tutustuminen ja ennen kaikkea itse tekeminen tarjoaa ajattelun välineitä ja keinoja oppia tuntemaan omaa ajattelua, hahmottaa maailmaa ja löytää kanavia mielikuvitukselle.
Heiskanen huomauttaa, että vuorovaikutuksessa toisten kanssa opimme myös hyväksymään erilaisuutta ja vaikuttamaan omaan ympäristöömme esteettisten ja kestävien arvojen pohjalta.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Vuonna 2002 apulaiskaupinjohtaja Lasse Eskonen nimitti työryhmän, jonka tehtävänä oli selvittää kuvataiteen perusopetuksen antamisen mahdollisuudet aikuisille Tampereella. Kehittämishanke käynnistyi yhteistyössä Nokian työväenopiston ja Ylöjärven työväenopiston kanssa. Alkuvaiheessa mukana oli myös Kokkolan seudun opisto, ja opistot saivat selvitykseen Opetushallituksen hankerahaa.
Aikuisten kuvataiteen perusopetus laajan oppimäärän mukaisesti Tampereella aloitettiin syksyllä 2003. Kun taiteen perusopetuksen tarjoaminen kuvataiteissa tuli mahdolliseksi myös aikuisille, koulun nimi muutettiin Sara Hildén -akatemiaksi. Toisin kuin moni luulee, taidemesenaatti Sara Hildénillä ei ole nimeä enempää tekemistä kuvataidekoulun kanssa.
Oppilaitos sai nimi-idean ja nimen käyttöluvan Sara Hildénin taidemuseon silloiselta johtajalta Timo Vuorikoskelta. Aikuisten taiteen perusopetuksen ryhmät koulu alkoi nimetä AKU-alkuisiksi ja ryhmien vetäjäksi ryhtyi Maisa Heiskanen.
– Opetuksen laajeneminen aikuisiin oli minulle henkilökohtaisesti tärkeää. Sitoutuminen, jolla aikuiset osallistuvat perjantai-iltojen opetukseen, oli palkitsevaa, Heiskanen kertoo.
Hän jäi rehtorin tehtävästä virkavapaalle 1994–1998. Heli Tiainen aloitti ensiksi Heiskasen viransijaisena, ja vuonna 1996 Tiaisesta tuli vakinainen rehtori. Heiskanen palasi kuvataideopettajaksi tuttuun yhteisöön vuonna 1998. Hän jäi eläkkeelle vuonna 2014.
Kun Heli Tiainen aloitti Heiskasen viransijaisena, vuonna 1982 perustettu kuvataidekoulu oli vielä suhteellisen uusi kaupungissa, mikä tarkoitti ennätyksellisiä määriä hakijoita.
– Vuosittain oli ainakin 300 hakijaa, joista pääsykokeiden perusteella otettiin oppilaaksi 2–3 ryhmää lapsia. Pääsykokeissa lapset tekivät piirustus-, maalaus- ja kuvanveistotehtäviä, Tiainen kertoo.
Nykyään oppilaat valitaan ilmoittautumisjärjestyksessä. Jos paikkaa ei pystytä tarjoamaan kaikille, toteutetaan valinta arpomalla. Hakemukseen täytyy kuitenkin liittää lapsen vapaa-ajalla tekemiä kuvallisia töitä ja kertoa motivaatiosta.
Kuvataidekoulun toimintamuodoksi on vakiintunut kuvataiteen perusopetuksen tarjoaminen laajan oppimäärän mukaan lapsille ja aikuisille. Lisäksi tarjolla on kaikille avoimia kursseja sekä työpajoja koululuokille.
Lasten kuvataiteen perusopinnot alkavat 7–9-vuotiaana. Aluksi oppilaat harjoittelevat monipuolisesti eri materiaaleja ja tekniikoita käyttäen: piirtäen, maalaten, grafiikkaa ja tekstiilitaidetta kokeillen sekä rakennellen ja savea muovaillen. Seuraavilla vuosikursseilla työskentelyjaksot saman tekniikan parissa pitenevät ja mukaan tulee valokuvaus sekä liikkuva kuva.
Oppilaan ollessa 13–14-vuotias perusopintojen kaksi viimeistä lukuvuotta sujuvat lukukauden mittaisissa vapaasti valittavissa työpajoissa. 15–16-vuotiaat oppilaat jatkavat työpajatyöskentelyä omaa ilmaisuaan kehittäen. Yksi työpajoista on nykytaideprojekti, jolloin oppilaat toteuttavat isomman teoksen tai kokonaisuuden kaupunkiympäristöön tai julkiseen tilaan – useimmiten ryhmätyönä.
– Opinpolkunsa päätteeksi kuvataidekoululainen tekee lopputyön, johon liittyy oppimisen dokumentointi. Lopputyö, teos tai teossarja, esitellään näyttelyssä ja lopputyöstä saa aina myös kirjallisen palautteen, Tiainen kertoo.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Kuvataidekoulu on tunnettu taiteen perusopetuksen toimijoiden kanssa tehdyistä yhteisprojekteista ja kansainvälisyydestään.
Tampereella kuvataidekoulu on tehnyt yhteistyötä muiden laajan oppimäärän mukaista taiteen perusopetusta antavien oppilaitosten kanssa, kuten Näpsä-käsityökoulun, Sorin Sirkuksen sekä Pirkanmaan musiikkiopiston kanssa. Vuosina 1996 ja 1997 toteutui Aamukävely kaupungin elämänvirrassa ja vuonna 1998 Pimeyden haltuunotto Eteläpuistossa.
Vuosina 2016–2017 kuvataidekoulu valmisti tarpeistoa Pirkanmaan musiikkiopiston Mörköooppera-esitykseen, ja vuonna 2017 oppilaitos toteutti verkkoon Suomi 100 -kalenterin yhdessä Pirkanmaan musiikkiopiston, Tampereen konservatorion, Sorin Sirkuksen ja Käsityökoulu Näpsän kanssa.
Pohjoismaisen ministerineuvoston rahoittamassa Ett mågnkulturellt Norden
-projektissa kuvataidekoulu oli mukana vuosina 1995–1996. Tallinnalaisen Sally Stuudio -kuvataidekoulun hallinnoima Comenius-hanke IDEAlaboratories toteutui 2010–2011, mihin sisältyi yhteisiä työpajoa sekä useita näyttelyitä Tallinnassa 2011–2017.
Kuvataidekoulun kansainvälisestä huomattavuudesta kertoo se, että keväällä 2023 Heli Tiainen antoi Opetushallituksen pyynnöstä haastattelun japanilaiselle tutkijalle suomalaisesta taiteen perusopetuksen järjestelmästä. Työuransa aikana Tiainen on esitellyt kuvataidekoulun ja suomalaisen taidekasvatusjärjestelmän toimintaa myös International Society for Educartion through Artin (INSEA) konferensseissa muun muassa Montrealissa Kanadassa ja Melbournessa Australiassa.
Kuvataidekoulusta tuli hallinnollisesti osa työväenopistoa vuonna 1997. Tiaisen mukaan muutos ei vaikuttanut opettajien työhön, mutta rehtori sen sijaan sai arkeensa uusia tehtäviä ja pakollista läsnäoloa kokouksissa.
Vaikka Tammelan koulun tiilirakennuksessa sijainnut kuvataidekoulu ja työväenopisto, pääpaikkanaan Sampola, olivat lähes naapureita, yhteistyö ennen liitosta oli ollut vähäistä.
– Työväenopiston 100-vuotisjuhliin vuonna 1999 teimme ison taidelyhtyinstallaation Sammon aukiolle. Opiston sanataideryhmien kanssa teimme aikanani myös pieniä projekteja, esimerkiksi taidetta paikallisbusseihin vuonna 2017, Heiskanen kertoo.
Koko opisto-organisaation ja taiteen perusopetuksen tiivistynyt yhteistyö näkyy eri puolilla kaupunkia juhlavuonna 2024. Vielä hetken kiskoilla lipuu Lukuratikka, johon kuvataidekoulun opiskelijat tekivät teoskuvat. Teippaus on tuotettu yhteystyössä Tampereen kaupunkimarkkinoinnin ja Tampereen kaupunginkirjaston kanssa.
Sampolasta keskustaan päin siirtyessä taas voi ihailla Rongan alikulkuun tehtyä muraalia, jonka kuvataidekoulun oppilaat maalasivat yhdessä Sorin Sirkuksen kanssa. 13–17-vuotiaiden oppilaiden ideoima muraali käsittelee ilmastonmuutoksen vaikutuksia ympäristöön ja eläimiin.
Tiaisen rehtoriaikana kuvataidekoulu ehti muuttaa kaksi kertaa. Vuonna 2003 kuvataidekoulu muutti Tammelan koulun jugendrakennuksesta pihan yli punatiilirakennukseen, kun tilaa vapautui kirjastolta sen siirtyessä Sampolan uudisrakennukseen.
Juuri ennen eläköitymistään syksyllä 2020 Tiainen vielä luotsasi työyhteisönsä siirtymävaiheen läpi kuvataidekoulun muuttaessa Koivistonkylään, jossa se edelleen toimii väistötiloissa Tammelan punatiilikoulun odotellessa remonttia.
Vaikka tilat ovat kortilla ja kaupungissa kiven alla, Tiainen uskoo kuvataidekoulujen tulevaisuuteen.
Suomalaisten kuvataidekoulujen historian alusta alusta asti mukana olleet entiset rehtorit Heiskanen ja Tiainen ovat vakuuttuneita siitä, että kuvataidekoulut ja muut taiteen perusopetusta antavat yksiköt oppivelvollisuuskoulun rinnalla ovat tulleet jäädäkseen.
– Vuodet ovat osoittaneet niiden tarpeellisuuden ja elinvoimaisuuden sekä yleissivistävänä että ammatillista, vakaata pohjaa luovana koulutuksena muuttuvassa yhteiskunnassa ja koulumaailmassa.
Rehtorit korostavat kuvataidekoulujen kehittyvän ja elävän ajassa. Kuvataiteen opiskelu mahdollistaa itseilmaisun ja oppimisen sekä toisaalta elämysten ja näkemysten vastaanottamisen.
– Taide on yksi inhimillisen olemisen muodoista, he toteavat.
Tiainen muistuttaa visuaalisen laadun merkityksestä myös kaupunkiympäristössä.
– Hyvin suunniteltu ympäristö ja arkkitehtuuri saa ihmisen viihtymään ja voimaan paremmin.
Heiskasella ja Tiaisella on näkemys myös kuvataidekoulun tulevaisuudesta.
– Ehkä näemme vielä senkin päivän, kun kuvataidekoulu elävöittää musiikkiopiston rinnalla keskustan kaupunkikuvaa ja helpottaa keskeisellä sijainnillaan eri puolilta kaupunkia tulevien opiskelijoiden liikkumista ja sitoutumista pitkäaikaisiin ja elämässä merkityksellisiin vapaa-ajan opintoihin.
Jätä kommentti