Elämänmittaisia kasvutarinoita, joissa jokainen on tekijä
Opistotarinat avaa Tampereen seudun työväenopiston arkea, ammattiryhmien työtä ja ainealueita. Minkälaista työ ja opiskelu vapaan sivistystyön parissa on? Miten ajankohtaiset ilmiöt näkyvät opistossa?
Luovuus ei ole kiinni motorisista taidoista
Sanataide on luovuuden leikkiä mielikuvitusmaailmassa, jossa tarinageneraattorit hyrräävät eikä valkoista paperia tarvitse pelätä. 8–18-vuotiaille suunnattu taiteen perusopetus sanataiteessa tarjoaa lapselle ja nuorelle mahdollisuuden kehittää itseilmaisuaan ilman äidinkielen opetuksen punakynätaakkaa.
Minttu Tervaharju (vas.) ja Pia Krutsin toivovat, että sanataidekasvatukselle olisi tulevaisuudessa omat tilat. Toistaiseksi opetus järjestetään pääkirjasto Metsossa, jonne on hyvät kulkuyhteydet.
Pia Krutsin ja Minttu Tervaharju opettavat Tampereen seudun työväenopistossa sanataidetta lapsille ja nuorille. Yleisen oppimäärän opinnot kestävät sanataidekoulussa kahdeksan vuotta. Opiskelun ytimessä on mielikuvitus, sillä sanataidetta tehdään hauskuus edellä ilman rajoja.
– Lapset tykkäävät luontaisesti keksiä hahmoja ja mielikuvitusmaailmoja ja kertoa tarinoita, Tervaharju kertoo.
Yleensä harrastuksesta löytyy myös samanhenkisiä kavereita sekä tie omaan, luovaan ilmaisuun. Taiteenlajilla on loppujen lopuksi vain vähän väliä, sillä taiteessa on aina kyse oman ajattelun kehittämisestä, oman äänen käyttämisestä ja itseymmärryksen kasvamisesta.
Lukutaitotyössä korostetaan usein hyötynäkökulmaa eli sitä, kuinka paljon hyötyä hyvästä kieli- ja kirjoitustaidosta lapsille on. Sanataideopettajina Krutsin ja Tervaharju korostavat mielellään hauskuusnäkökulmaa.
– Kieli liittyy kaikkeen joka tapauksessa. Se meillä on jo hallussa, sillä kaikki osaavat kieltä eikä sitä tarvitse opiskella. Sanataideharrastus on väylä oman kiinnostuksenkohteen kehittämiseen asiantuntevassa opastuksessa, Krutsin toteaa.
Sanataidetta ei tehdä yksin
Käytännössä sanataideharrastuksessa tehdään esimerkiksi eri genreihin perustuvia tehtäviä, esimerkiksi fantasiaa tai kauhua, supersankarisarjakuvia, myyttisiä tarinoita tai runoja. Harjoitukset voivat keskittyä vaikkapa tapahtumapaikkoihin, henkilöhahmoihin, piirtämiseen, käsillä tekemiseen ja yhdessä kirjoittamiseen. Sanataide harvoin on yksinäistä puurtamista, sillä kyse on ryhmäharrastuksesta.
– Olemme pedagogisesti sitoutuneet kehittämään tapoja, joilla voidaan tuottaa tekstiä porukalla ja luodaan ympäristö, jossa on turvallista keksiä tarinoita, Krutsin kertoo.
Kuten niin usein, myös sanataiteessa lapsilla on omat suosikkinsa.
– Kauhuolentojen ruokalista, Tervaharju toteaa nauraen.
– Myös se, että keksitään henkilöhahmo ja käytetään rekvisiittaa. Hahmojen keksiminen on lapsille tuttua varmasti pelimaailmasta, Krutsin mainitsee.
Valkoisen paperin pelko pois
Jos koulussa ei ole opetettu tarpeeksi kirjoittamisen strategioita tai hauskoja tapoja tehdä tekstejä, ovat ne usein uusia sanataidekoulun aloittajille. Satuja voi tehdä tarinageneraattorilla, sattumanvaraistekniikoilla tai keksiä suullisesti.
– Monelle jo se avaa luovuuden, ettei kirjoittaminen ole kiinni motorisista taidoista. Valkoisen paperin pelon purkaminen auttaa löytämään oman ilmaisutavan, Krutsin pohtii.
Sanataiteessa kielenhuollolla ja oikeinkirjoituksella ei ole väliä. Ainoastaan sisältö merkitsee. Krutsin ja Tervaharju editoivat antologioita varten vain ilmeiset kirjoitusvirheet, mutta siitä ei lapsille tehdä numeroa.
– Lisäksi kielessä pitää ottaa huomioon se, että jotkut virheet voivat olla tyylikeinoja, esimerkiksi välimerkkien puuttuminen, Tervaharju sanoo.
Matalan kynnyksen harrastus
Sisällöllisesti sanataiteen perusopetus ja vapaan sivistystyön avoimet kurssit eivät eroa toisistaan, mutta taiteen perusopetuksessa ideana on sitoutuminen ja tasolta toiselle eteneminen. Opintoja ohjaa opetussuunnitelma, mutta rakenne on vapaamuotoinen eikä sisällä kokeita.
Tiukkoja aikatauluja kammoaville harrastus sopii myös väljyytensä ansiosta. Sanataiteen perusopetuksen ryhmät kokoontuvat arkisin pääkirjasto Metsossa, jonne on helppo kulkea kaupungin eri osista.
– Sanataidekoulussa käydään kerran viikossa, eikä harrastus vie ajallisesti tai rahallisesti paljon, sillä se ei sisällä materiaalihankintaa tai talkootyötä. Lukukausimaksut ovat maltilliset moneen muuhun harrastukseen verrattuna, Pia Krutsin kertoo.
Artikkeli on julkaistu kulttuurin palveluryhmän Vapaalla-lehdessä 2/2025. Haku lasten ja nuorten taiteen perusopetukseen työväenopistossa on avoinna 31.5.2025 saakka.
Jätä kommentti