Sammon valtatien ja Hervannan valtaväylän kaakkoiskulmaan suunnitellaan asumista
Hakametsän kaupunginosaan osoitteeseen Sammon valtatie 2 aloitetaan asemakaavan käyttötarkoituksen muutostyö, jossa paikalle tulisi laadukas asumisen kortteli. Alueelle sijoittuisi edelleen polttoaineen jakeluasema ja pikaruokaravintola ja sinne tulisi sähköasema. Uusittu Sandelininpuisto säilyy. Muutoshankkeen osallistumis- ja arviointisuunnitelma on nähtävillä 17.10.2024 saakka.
Suunnittelualue sijaitsee Hakametsän kaupunginosassa, noin kilometri Tampereen keskustasta itäkaakkoon. Alueeseen kuuluu yksi kortteli, sitä ympäröivä Sandelininpuisto ja muutosalueen eteläosaan sijoittuva suojaviheralue. Alue rajautuu pohjoisessa Sammon valtatiehen, lännessä Hervannan valtaväylään, etelässä rautatiealueeseen ja idässä rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten korttelialueeseen. Alueelle on hyvät liikenneyhteydet ja se on lähellä palveluja.
Alueen omistaa Tampereen kaupunki. Kortteli on vuokrattu, ja sitä kehitetään yhteistyössä vuokraajan kanssa. Korttelissa on tällä hetkellä liikekiinteistö, pikaruokaravintola ja polttoaineen jakeluasema. Nykyisellään alue on liikerakennusten korttelialuetta ja viheralueita. Puiston läpi kulkee jalankululle ja pyöräilylle varattu osa, joka jatkuu kahteen suuntaan.
Kaavassa tutkitaan myös ratkaisuja, joilla Hervannan valtaväylän ja Sammon valtatien jakamat Kaleva-Hakametsä paikalliskeskuksen palvelut saataisiin kävellen ja pyöräillen helpommin saavutettaviksi.
Yleiskaavassa kaavanmuutosalue sijaitsee kasvun ja elinvoiman vyöhykkeellä, jolle tulee ohjelmoida merkittävä osuus kaupungin kasvua toteuttavasta asunto- ja toimitilarakentamisesta sekä kestävien kulkumuotojen kehittämistoimenpiteistä. Alueen läpi on osoitettu ekologinen yhteys.
Suunnitelmaan voi tutustua kaupungin verkkosivulla tai Tampereen kaupungin palvelupisteessä osoitteessa Frenckellinaukio 2 B. Mielipiteet tulee jättää nähtävillä olon aikana kaupungin kirjaamoon.
Asemakaavan aloitusvaiheeseen voi tutustua myös katsomalla sitä koskevan esittelyvideon. Videolla kerrotaan asemakaavan lähtökohdista, tavoitteista, asemakaavan kulusta sekä opastetaan mielipiteen jättämisestä.