Kuntia kuullaan työllisyysalueen palveluverkosta
Palveluverkko on rakentumassa siten, että jokaisessa kunnassa on palvelupaikka, joissa asiointi tapahtuu pääasiassa ajanvarauksella. Suurimmissa palvelupaikoissa (Valkeakoski, Nokia, Lempäälä, Kangasala, Tampereen toimipisteet ja Ylöjärvi) asiakkaat voivat asioida myös ilman ajanvarausta. Pelkällä ajanvarauksella toimivien palvelupaikkojen osalta on tarkoitus valmistella asiointipistesopimukset kumppaneiden kanssa vastaavien palvelujen tarjoamiseksi.
Palvelujen saavutettavuus huomioidaan monikanavaisesti, ja osa palveluista tuotetaan digitaalisina ja etäpalveluina. Toimitilaverkkoa ja tilasuunnittelua ohjaavat turvallisuus, esteettömyys, terveellisyys ja kustannustehokkuus. Palveluverkkolinjaukset päätetään työllisyysjaoston marraskuun kokouksessa.
Työllisyysstrategian valmistelu alkaa
Työllisyysalueen toimintaa ohjaamaan laaditaan työllisyysstrategia vuosille 2025-2035. Strategiaan sisällytetään alueen työllisyyttä edistäviä painopisteitä ja strategisia valintoja tuleville vuosille. Strategiatyö käynnistyy kuluvan vuoden marraskuussa ja valmistuu elokuussa 2025. Strategiset tavoitteet ja keskeisimmät toimenpiteet tulee olla kuitenkin valmiina jo ensi maaliskuussa, jotta työllisyysalue voi huomioida ne vuoden 2026 talousarviovalmistelussa. Strategia on hyödynnettävissä uudella valtuustokaudella niin vastuukunnassa Tampereella kuin alueen muissakin kunnissa.
Yhdenvertaisuuden edistäminen julkisissa työvoimapalveluissa
Yhdenvertaisuusvaltuutettu on lähettänyt 15.8.2024 päivätyn kirjeen tuleville työllisyysalueille, julkisten työvoimapalveluiden järjestämisvastuun siirtymisestä ja yhdenvertaisuuden edistämistoimenpiteiden toteuttamisesta. Kirje korostaa, että työllisyysalueiden on edistettävä yhdenvertaisuutta aktiivisesti ja huomioitava erityisesti haavoittuvassa asemassa olevien ryhmien tarpeet. Lisäksi on varmistettava, ettei palveluiden järjestämisessä käytetyt käytännöt ole välillisesti syrjiviä. Erityistä huomiota on kiinnitettävä myös rahoituksen ja resursoinnin muutosten yhdenvertaisuusvaikutuksiin.
Kattavat ja laadukkaat palvelut ovat välttämättömiä, jotta kaikki asiakasryhmät, erityisesti heikommassa asemassa olevat, saavat tarvitsemansa tuen ja mahdollisuuden työllistyä. Tämä edistää yhteiskunnan kokonaisvaltaista hyvinvointia ja taloudellista kestävyyttä.
Taustaa
Elinvoima-ja osaamislautakunnan työllisyysjaosto on Tampereen kaupungin organisaatioon kuuluva toimielin, joka vastaa työvoimapalvelujen järjestämisestä yhteistoiminta-alueella vuoden 2025 alusta alkaen. Yhteistoiminta-alueeseen kuulu 16 kuntaa Pirkanmaalta. Päätöksenteossa ovat mukana Akaa,Kangasala, Nokia, Orivesi, Tampere, Valkeakoski, Virrat, Ylöjärvi, Juupajoki, Kuhmoinen, Lempäälä, Pirkkala, Pälkäne, Ruovesi, Urjala ja Vesilahti.
Lisätietoja jaoston toiminnasta ja kokousaikataulusta on Tampereen kaupungin verkkosivuilla.
***
Uutista päivitetty 26.9.2024: Korjattu suurimmat palvelupaikat. Lisätty Nokia ja poistettu Akaa ja Pirkkala.