Keskuspuhdistamon purkuputken valmistuminen lähestyy
–Upotus on teknisesti erittäin haastava. Painava ja pitkä diffuusori hinattiin Härmälänrannasta työmaa-alueelle, ja sen tuli olla hinauksen ajan oikeassa asennossa. Sukeltajat tulevat ohjaamaan varsinaista upotustyötä, jossa putki lasketaan hallitusti ja oikeassa asennossa noin 14 metrin syvyyteen. Toistaiseksi vaativa työ on onnistunut urakoitsijalta hienosti, kertoo hankejohtaja Timo Heinonen Keskuspuhdistamolta.
Putken pysyminen pohjassa varmistetaan painojen avulla. Lähiviikkoina urakoitsija painottaa putken loppuosan. Alkuosa on jo painotettu. Viimeisinä työvaiheina on sen jälkeen työmaajärjestelyiden purkaminen.
Järven pohjassa oleva purkuputki on kokonaisuudessaan noin 1,7 kilometrin pituinen, ja putken halkaisija on kaksi metriä. Sille on ruopattu järven pohjaan ura. Diffuusorin tehtävänä on jakaa vesi tasaisesti vesistöön.
Purkuputken kautta johdetaan Pyhäjärveen Sulkavuoren keskuspuhdistamolla käsitelty puhdistettu vesi. Vesi tulee purkuputkeen Sulkavuoresta kalliotunnelia pitkin, ja myös tähän liittyvät järjestelyt ovat joitakin viimeistelyjä lukuun ottamatta valmiit.
Jätevedenpuhdistamon käyttöönotto alkaa syksyllä 2025.