Katupölykausi alkoi Tampereella viikonloppuna
Keväinen katupölykausi on alkanut Tampereella vähäsateisen poutasään myötä. Hengitettävien hiukkasten pitoisuudelle annettu raja-arvotaso ylittyi tänä vuonna ensimmäisen kerran Epilän mittausasemalla lauantaina 9.3.2024. Maanantaiaamuna 11.3.2024 ilmanlaatu oli Epilässä, Pirkankadun varrella ja Kalevassa tyydyttävä.
Hengitettävien hiukkasten (PM10) pitoisuus Epilän mittausasemalla lauantaina 9.3.2024 oli 72 µg/m3 . Vuorokausiraja-arvotaso ylittyy, kun lukema on korkeampi kuin 50 µg/m3.
–Pölypitoisuudet ovat korkeita vilkkaasti liikennöityjen väylien varsilla, etäämmällä kaduista pitoisuudet ovat pienempiä. Ulkoilua pölisevien väylien lähistöllä kannattaa mahdollisuuksien mukaan välttää, opastaa ympäristötarkastaja Ari Elsilä Tampereen kaupungin ympäristönsuojeluyksiköstä.
Ilmanlaadun ennustaminen on ympäristötarkastajan mukaan vaikeaa.
–Pölyisenä valkenevan aamun jälkeen ilmaantuva vähäinenkin lumi- tai vesisade voikin pudottaa pitoisuudet tavanomaiselle tasolle, toteaa Elsilä.
Hengitettävien hiukkasten (PM10) pitoisuuksia mitataan kolmessa eri mittauspaikassa: Epilän ja Pirkankadun mittausasemilla sekä Kalevan taustamittausasemalla.
Hengitettävien hiukkasten (PM10) vuorokausiraja-arvon numeroarvo (50 µg/m3) saa ylittyä 35 kertaa kalenterivuoden aikana kullakin mittausasemalla ennen kuin raja-arvo katsotaan ylittyneeksi.
Hiukkasten aiheuttamille terveyshaitoille herkkiä ovat lapset, vanhukset ja hengitys- ja sydäntauteja sairastavat. Korkeat hiukkaspitoisuudet aiheuttavat mm. nuhaa, yskää ja silmien ärtymistä, lisäävät astmakohtauksia, heikentävät keuhkojen toimintakykyä ja lisäävät hengitystulehduksia.