Ehdota Vuoden kulttuuritekoa palkittavaksi

On aika ehdottaa Vuoden kulttuuriteko -palkinnon saajaksi kulttuuritekoa, joka on rikastuttanut vuoden 2023 aikana tamperelaista kulttuurielämää. Kuka tahansa voi ehdottaa mielestään palkitsemisen arvoista kulttuuritekoa 10.1.2024 asti sähköisellä lomakkeella.
Ikurin metsässä sijaitseva jääveistos yksisarvinen.
Vuoden kulttuuriteko 2022 -palkinnon sai Ikurin jääveistospolku.

Mikä sykähdytti vuonna 2023? Vaikutuksen tehnyt kulttuuriteko voi olla tuote, palvelu, taideteos, tapahtuma, esitys, organisaatio, yhdistys, henkilö tai jotain aivan muuta. Tampereen kaupunki on myöntänyt Vuoden kulttuuriteko -palkintoa vuosittain vuodesta 2007 lähtien. Kriteerinä on, että Vuoden kulttuuriteko on olemassaolollaan tai toiminnallaan kehittänyt, rikastuttanut tai monipuolistanut Tampereen kulttuurielämää. Palkintoa ei myönnetä Tampereen kaupungin omalle toiminnalle. Päätöksen vuoden kulttuuriteosta tekee kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta ehdotusten joukosta.

Vuonna 2022 palkinnon saanut Ikurin jääveistospolku on hieno esimerkki ansiokkaasta ja yhteisöllisestä ruohonjuuritason kulttuuri- ja kansalaistoiminnasta. Aiempina vuosina palkintoja on myönnetty seuraaville: Tampere Steampunk Festival, G Livelab, Kulttuuritoimitus, Kulttuuriosuuskunta TRELMU, Tampere Chamber Music -festivaali, Päivä Tampereella 1918 -produktion työryhmä: Vihan päivät 1918 -draama, Tuliteatteri Flamma: Narrien uni -esitys, ohjaaja Marika Vapaavuori: Euroopan Nuorten Olympiafestivaalin avajais- ja päätösohjelma, Maailmantango-festivaali, Teatteri Siperia ja toimittaja Matti Wacklin, Kehitysvammaisteatteri La Strada, Hukkatila ry:n Kesäsiirtola -toiminta, Annikin runofestivaali, Maria Mattila ja Keltainen talo, SirkusRakkausPumPum ry sekä Pertti Ketonen ja Grafiikanpaja Himmelblau: Finlayson Art Area -kuvataidetapahtuma.

Lisätietoja

Jaakko Laurila
Suunnittelupäällikkö
Teksti: Marjo Vihavainen
Kuvat: Aila Rajamäki
Jaa sosiaalisessa mediassa