Lakon 14.12.2023 vaikutukset Tampereen kaupungin palveluihin

Palkansaajakeskusjärjestö SAK:n jäsenliitot ovat antaneet laajan lakkovaroituksen torstaille 14.12.2023. Toteutuessaan lakon vaikutukset näkyvät myös Tampereen kaupungin palveluissa. Vaikutuksia on nähtävissä muun muassa bussien ja ratikoiden liikennöintiin, perusopetuksen, päiväkotien ja toisen asteen koulutuksen ruokailuun sekä liikunta- ja nuorisopaikkojen aukioloihin.

Lakon vaikutukset joukkoliikenteeseen  

Nysse-liikenne keskeytyy niin bussien, ratikan kuin junienkin osalta torstaina klo 02.00 alkaen perjantaihin 15.12. klo 01.59 asti. Asiakkaiden on hyvä varautua suuriin häiriöihin joukkoliikenteessä, ja harkita mahdollisuuksien mukaan kimppakyytejä ja etätyön tekemistä.

Perutut bussi- ja ratikkavuorot voi tarkistaa Nyssen reittioppaasta, jonne ne pyritään viemään keskiviikkoon 13.12. klo 16 mennessä. Tämän jälkeen reittioppaaseen lisätään ajettavia vuoroja sitä mukaa, kun liikennöitsijät näkevät töihin tulevien kuljettajien määrän. Reittioppaan tietoja päivitetään siis jatkuvasti vielä lakkopäivänäkin. Matkustajan kannattaa tarkistaa oman lähtönsä tiedot juuri ennen lähtöä.

Seuraa Nyssen ajantasaista tiedotusta:

Nysse.fi

Lakon vaikutukset kouluruokailuun, iltapäiväkerhojen välipalaan sekä koulukuljetuksiin

Julkisten ja hyvinvointialojen liiton (JHL) Pirkanmaan Voimiaan kohdistuva lakko vaikuttaa torstaina päiväkotien, koulujen ja 2. asteen oppilaitosten ruokailuun. 

Kouluissa ei ole mahdollista tarjota lämmintä ruokaa lakon aikana torstaina 14.12.2023. Koululounaaksi tarjotaan vaihtelevasti mehukeittoa, smoothietä, välipalakeksejä, hedelmiä ja leipää. Halutessaan oppilaat voivat ottaa mukaan lämpimässä säilyviä omia eväitä koulun tarjontaa täydentämään. 

Erityisruokavalioita ei pystytä huomioimaan koulujen tarjoiluissa lakon aikana. Lakon vaikutukset näkyvät vielä seuraavan viikon tiistainakin 19.12. erityisruokavalioiden todennäköisinä puuttumisina.

Koululla toimivassa iltapäiväkerhossa lapsella tulee olla lämpimässä säilyvät eväät, koska Voimia ei pysty takaamaan välipalatuotteiden tarjolla oloa.  

Kouluissa pyritään varmistamaan puhtauden perustaso. Oppilaitoksissa siivous sujuu lähes normaalisti lukuun ottamatta lakon alaisia kohteita, joissa Voimia on palveluntuottajana.

Lakolla ei ole vaikutusta Konetalon (Ahvenisjärven koulu), Puistokoulun ja Erho-yksikön ateria- ja puhtauspalveluihin. 

Tämän hetken tiedon mukaan lakolla ei ole vaikutusta erityisoppilaiden taksikuljetuksiin tai PALI-kuljetuksiin. Käytännössä koulujen kaikkia linjoja ei voida hoitaa tai järjestää korvaavaa kuljetusta. Koulukuljetukseen oikeutettua lastaan kuljettavien huoltajien on kuitenkin mahdollista hakea kilometrikorvausta. 

Mahdollisen luvallisen poissaolon yhteydessä kouluilla ei ole perusopetuslain mukaisesti mahdollista järjestää etäopetusta. Lakon vuoksi aiheutuvien luvallisten poissaolojen johdosta opettajat antavat oppilaille tehtäviä esimerkiksi Teamssin kautta kotiin tehtäväksi.

Lakon vaikutukset päiväkotien ja esikoulujen ruokailuun

Päiväkodeissa ja esikouluissa ei ole mahdollista tarjota lämmintä ruokaa lakon aikana torstaina 14.12.2023. Tarjolla on vaihtelevasti muroja, smoothieita, maitoa, mehukeittoa, leipää ja hedelmiä. Erityisruokavalioita ei pystytä toimittamaan, joten erityisruokavaliota noudattavalle lapselle kannattaa pakata mukaan lämpimässä säilyvät eväät.  

Kouluissa toimivissa esikouluryhmissä lapsella voi olla lämpimässä säilyvät eväät mukana  tukemassa koulussa tarjottavia tuotteita. Erityisruokavalioita ei pystytä toteuttamaan lakon aikana.  

Lakon vaikutukset näkyvät vielä seuraavan viikon tiistaina 19.12. erityisruokavalioiden todennäköisinä puuttumisina.

Päiväkodeissa pyritään varmistamaan puhtauden perustaso lakkopäivän aikana.

Lakko ei vaikuta Kuuselan päiväkodin ateria- ja puhtauspalveluihin.

Päiväkodeissa pyritään varmistamaan puhtauden perustaso. 

Lakon vaikutukset Tredun toimintaan

Lakon toimenpiteet vaikuttavat myös Tredun opetustoimintaan lakkopäivän aikana. Opiskeluruokailua ei osassa toimipisteistä ole tarjolla. Näissä toimipisteissä tehdään erityisjärjestelyjä opetuksen toteuttamiseen torstaina. Toimipisteet tiedottavat tarkemmin huoltajia ja opiskelijoita lakon vaikutuksista. 

Pirkanmaan Voimia Oy ei järjestä oppilaitoksissa ateriapalvelua torstaina 14.12. ja osa Tredun opiskelijaravintoloista on suljettuna. Näissä toimipisteissä tehdään erityisjärjestelyjä opetuksen toteuttamiseen torstaina. Tredussa suljettuina ovat seuraavien toimipisteiden opiskelijaravintolat:

Ajokinkujan toimipiste 
Hepolamminkadun toimipiste 
Kangasalan toimipiste 
Nokian Silta-kampus 
Sammonkadun toimipiste  
Santalahdentien toimipiste 
Ylöjärven Pallotien toimipiste

Lakko ei vaikuta kaikkien toimipisteiden opiskelijaruokailuihin. Näissä toimipisteissä opiskelijaravintolat ovat auki ja opetus toteutetaan lukujärjestyksen mukaan:   

Kurun toimipiste 
Lempäälän Virta-kampus 
Mediapolis 
Oriveden toimipiste 
Pirkkalan toimipiste 
Virtain toimipiste 

Lisätietoja lakkopäivän vaikutuksista: 
toimipistekohtaisissa asioissa toimipistepäälliköt: 
Toimipisteiden yhteystiedot | Tredu.fi  
Ryhmäkohtaisissa asioissa OMA-opettajat. 
 

Lakon vaikutukset lukiokoulutukseen

Lakon vuoksi Tampereen kaupungin päivälukiot siirtyvät etäopetukseen torstaina 14.12.2023. Aikuislukio jatkaa lähiopetuksessa. Toimipisteet tiedottavat tarkemmin huoltajia ja opiskelijoita lakon vaikutuksista.

Lakon vaikutukset liikunta- ja nuorisopalveluissa 

Lakko sulkee liikunta- ja nuorisopalvelujen tiloja lakkopäivänä 14.12. Lakon vuoksi suljetuissa ulko- ja sisäliikuntatiloissa ei voida järjestää normaalia seuratoimintaa. Esimerkiksi Pyynikin urheilukentän sekä Koulukadun ja Sorsapuiston tekojäät sekä Kaupin urheilupuiston lämmitettävät tekonurmet ovat suljettuja, eikä niissä myöskään ole seurojen toimintaa lakkopäivän aikana. Luistelukenttiä tai hiihtolatuja ei päivän aikana huolleta, eikä ulkoliikunnan olosuhdepalvelua päivitetä.

Lakkopäivänä Tesoman, Pyynikin ja Hervannan uimahallit ovat suljettuja, Tampereen uintikeskus on avoinna normaalin aukioloajan mukaisesti. Myös kaikki jäähallit ovat suljettuja. Sisäliikuntapaikoista Hervannan vapaa-aikakeskus on avoinna, mutta muut tilat, kuten esimerkiksi Tampereen Messu- ja Urheilukeskus, Kaukajärven vapaa-aikatalo, Tesoman palloiluhalli, Ikurin liikuntahalli, Tampereen stadion sekä Nääshalli ovat suljettuja, eikä seuratoimintaa voida tiloissa järjestää. 

Nuorisopalvelujen osalta lakkopäivänä 14.12. kaikki nuorisotilat ja -palvelut ovat suljettuja mukaan lukien Nuorten kulttuurikeskus Monitoimitalo 13. Liikkuva nuorisotila Liikkis ei myöskään ole ajossa 14.12. 
 

Lakon vaikutukset Tampereen Tilapalveluiden toimintaan

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry:n lakko koskee myös Tampereen Tilapalvelut Oy:ssä tehtäviä töitä. Tampereen Tilapalvelut Oy:ssä on varauduttu työtaistelutilanteeseen ja työtaistelusta asiakkaille koituvat haitat on pyritty minimoimaan. Kriittiset toiminnot turvataan käytössä olevan henkilöstön sekä palveluntuottajien avulla ja teknisen asiakastuen toiminta on varmistettu. 

Lakon vaikutukset Tampereen Infran toimintaan

Työtaistelun piiriin kuuluvat Tampereen Infran henkilöstön hoitamat tehtävät, joista kuntalaisille näkyvimpiä ovat lumen auraus ja liukkaudentorjunta, käsilumityöt, luistinkenttätyöt sekä infrarakennuskohteet. Kunnossapitotöissä saattaa esiintyä häiriöitä ja pientä viivettä.
 

Lakon vaikutukset Pirkanmaan Jätehuollon toimintaan

Lakko vaikuttaa torstaina 14.12. myös Pirkanmaan Jätehuollon toimintaan. Seuraa ajantasaista tilannetietoa mahdollisista palvelumuutoksista Pirkanmaan Jätehuollon sivuilta:

JHL:n lakon vaikutukset Pirkanmaan Jätehuollossa
 

Lisätietoja lakon vaikutuksista:
Pirkanmaan Voimia: 
•    Susanna Järvinen, puh. 040 800 4887, [email protected]  
Joukkoliikenteen osalta:  
•    Https://www.nysse.fi 
Koulujen rehtorit:
•    https://www.tampere.fi/koulutus/perusopetus/koulut

Teksti: Aila Rajamäki
Kuvat: Laura Happo
Jaa sosiaalisessa mediassa