Miten kaupunki voi tukea asukkaiden ja yhteisöjen omaa toimintaa? – Kysely avoinna marraskuun ajan

Kaupunki selvittää kaikille Tampereen asukkaille ja yhteisöille suunnatulla kyselyllä, miten kaupunki voisi tukea parhaiten tamperelaisten omaehtoista, yhteisöllistä toimintaa eri puolilla kaupunkia. Kysely on avoinna marraskuun 2023 loppuun asti.

– Tampere on aktiivisten ihmisten kaupunki, joka on täpötäynnä erilaisia tekeviä yhteisöjä. Täällä ihmiset ideoivat ja järjestävät monenlaista toimintaa, kuten pihakirppiksiä, talkoita, kyläjuhlia, korttelikerhoja ja muita vastaavia, toteaa kehittämispäällikkö Hanna Karojärvi Tampereen kaupungilta.

Kaupunki haluaa tukea ja kannustaa tällaista tamperelaisista itsestään kumpuavaa toimintaa. Omaehtoinen toiminta voimistaa yhteisöllisyyttä, vahvistaa asukkaiden hyvinvointia ja yhteenkuuluvuutta sekä samalla lisää kaupungin ja sen eri asuinalueiden viihtyisyyttä.

– Nyt haluamme kuulla tamperelaisilta itseltään, miten kaupunki voisi parhaiten tukea heitä yhteisöllisen toiminnan toteuttamisessa. Mitä kaupungilta odotetaan ja toivotaan? Millaista toimintaa asukkaat haluavat toteuttaa? Onko jokin asia, joka hidastaa tai estää yhteisöllisen toiminnan järjestämistä? Karojärvi pohtii.


Asukaskysely ja haastattelut

Tamperelaisten näkemyksiä yhteisöllisyyden tuesta kerätään kyselyllä, joka on avoinna torstaihin 30.11.2023 asti. Linkki kyselyyn on alempana.

Kyselyyn voivat vastata kaikki Tampereen asukkaat, yhdistykset ja muut yhteisöt. Vastata voi, vaikka vasta haaveilisi jostakin itse toteutetusta, kaikille avoimesta toiminnasta. 

Vastaamaan pääsee myös englanniksi. Vastanneiden kesken arvotaan elokuvalippuja.

– Täydennämme tätä kyselyllä saatavaa tietoa haastattelemalla tamperelaisia yhdistyksiä ja järjestöjä. Haastattelujen ja kyselyn tuloksia käytetään, kun kehitämme kaupungin yhteisöllisen toiminnan tukimuotoja, Karojärvi toteaa.
 

Lisätietoja

Hanna Karojärvi
Kehittämispäällikkö
Puhelin:
040 800 7410
Teksti: Johanna Kurela
Kuvat: Laura Vanzo / Visit Tampere
Jaa sosiaalisessa mediassa