Täydennysrakentamista Tohlopin Käräjätörmään tuova asemakaava eteni

Käräjätörmän pohjoisosaan on tulossa vanhan asutuksen lomaan uusia asuntoja jopa noin 800 asukkaalle. Yhdyskuntalautakunta hyväksyi 26.9.2023 asemakaavaehdotuksen, jossa on otettu huomioon yhteisöllinen asumisen ja palveluasuminen. Asemakaava etenee kaupunginhallituksen ja -valtuuston päätettäväksi.
Havainnekuvassa ensimmäisen vaiheen rakennuksia ylälaidassa, ilmakuvan näkymä pohjoiseen.
Havainnekuvassa ensimmäisessä vaiheessa ajateltua rakentamista alueen pohjoisosassa, ilmakuva etelästä katsottuna. Suunnittelualueen länsipuolella näkyy Taimiston ja Tuomarinkadun alueelle suunniteltua rakentamista.

Tavoitteena on monipuolinen ja identiteetiltään vahva naapurusto. Suunnittelualue sijaitsee Tohlopin kaupunginosassa Länsi-Tampereella, noin kahdeksan kilometrin päässä kaupungin keskustasta ja sen pinta-ala on noin 6,2 hehtaaria.

Suunnittelualueeseen kuuluvat Käräjätörmän pohjoisosassa nykyiset Kotipirtin, Asunto-osakeyhtiö Omapirtin ja VTS Kotien korttelit, Käräjätörmänpuiston eteläpuolinen lähivirkistysalue ja suojaviheraluetta Myllypuronkadun eteläpuolella, Tesoman valtatien itäpuolinen suojaviheralue sekä Myllypuronkadun ja Tesoman valtatien katualueita.

Asemakaavatyön taustalla on Tesoman täydennysrakentamisen yleissuunnitelma ja alueesta vuoden 2016 lopulla järjestetyn Käräjätörmän monisukupolvisen yhteisökylän suunnittelukilpailun voittajaehdotukset. Suunnittelualue on kokonaisuudessaan Tampereen kaupungin omistuksessa.

Asemakaavan sisältö

Asuintaloja on tulossa lisää erityisesti Myllypurokadun varteen, johon tulee myös uusi katuliittymä. Myös Tesoman valtatielle tulee ajoneuvoliittymä. Alueen kävelyn ja pyöräilyn yhteyksiä kehitetään esteettöminä. Tesoman valtatien varrelle on esitetty myös liiketila lähikaupalle.

Asemakaavalla laajennetaan korttelialueita ja lisätään alueen rakennusoikeutta. Alueen pääkäyttötarkoitus on asuminen. Suunnittelualueen kokonaiskerrosala noin 56 600 kerrosneliömetriä, josta noin 38 000 on uutta kerrosalaa. Lopputilanteessa alueella tulee olemaan säilytettävien rakennusten lisäksi kaikkiaan noin kaksikymmentä uutta kerrostaloa, joiden kerrosluvut vaihtelevat neljästä kuuteen.

Nykyisellään alueella on palvelu- ja vuokra-asuntoja sekä yhtiömuotoista asumista lähinnä kerrostaloissa. Kaavamuutosta hakivat alueen toimijat Kotipirtti ry ja VTS-kodit. Kotipirtin kortteliin on esitetty muun täydennysrakentamisen lisäksi tontti alueen yhteiselle kylätalolle.

Palautteen pohjalta on tehty pieniä tarkistuksia viitesuunnitelmaan ja asemakaavakarttaan. Muun muassa rakennusaloja ja pysäköintialueiden sijainteja tarkistamalla on saatu eteläisimmän, Käräjätörmä 3:n korttelin pihan keskeisin osa, jolla grillikatos, leikkialue ja niiden ympärillä oleva puusto sijaitsevat, säilymään pääosin rakentamattomana. Puustoa säilytetään myös nykyisellä suojaviheralueella Tesoman valtatien puolella.

Asemakaavaan tehdyt tekniset tarkistukset käsittävät mm. rakennusaloja, pysäköintialueita ja kerroslukuja. Kaavaehdotukseen tehdyillä tarkistuksilla varmistettu tavoitteiden toteutumista ja alueen vaiheittain rakentamisen mahdollisuuksia. Osa toteutuksesta edellyttää nykyisten rakennusten purkamista.

Alue tulee rakentumaan vaiheittain. Ensimmäisen vaiheen rakentaminen voi alkaa alueen pohjoisosan rakentamattomilta alueilta sekä länsiosan Kotipirtin korttelista ja Käräjätörmä 3:n korttelista nopeasti, kun rakentamiseen liittyvät sopimuksen on hyväksytty ja asemakaava tulee lainvoimaiseksi.

Lisätietoja

Mikko Nurminen
Kaupunkiympäristön palvelualue Esittelijä Johtaja
Puhelin:
040 801 2665
Raija Mikkola
Valmistelija Projektiarkkitehti
Puhelin:
040 806 3019
Teksti: Anna-Leea Hyry
Jaa sosiaalisessa mediassa