Osallistu liikennetutkimukseen - mobiilisovellus kerää matkasi yhden päivän aikana 

Tampereen kaupunki tutkii ensimmäistä kertaa tamperelaisten liikkumista mobiilisovelluksen avulla. Liikennetutkimukseen voi osallistua Tampere.Finland-sovelluksen kautta: lataa tai päivitä sovellus ja aktivoi liikennetutkimus sovelluksen avausnäkymästä.

  

Tietoa tamperelaisten liikkumisesta

Liikennetutkimussovellus kerää osallistujan tekemien matkojen määrän, kulkutavat ja pituudet yhden päivän ajalta. Sovellus arpoo jokaiselle tutkimukseen osallistuvalle yhden tutkimuspäivän tutkimusajalta 29.9.–12.10.2023.  

–Tutkimukseen osallistuminen on käyttäjälle helppoa, kun puhelin kulkee monilla kuitenkin mukana. Sovellus tunnistaa automaattisesti matkan ajankohdan, pituuden ja useimmiten myös kulkumuodon. Käyttäjän tulee vain lisätä matkan tarkoitus ja vahvistaa tutkimuspäivän matkat paikkaansa pitäviksi, neuvoo liikenneinsinööri Katja Seimelä

Kaupungille on tärkeää tietää, miten asukkaat keskimäärin liikkuvat. Matkatietoja hyödynnetään kulkumuotomuutosten seurannassa ja päästöjen arvioinnissa sekä liikenteen suunnittelun ja päätöksenteon tukena.

Nopea ja edullinen tapa

Tietoja asukkaiden liikkumisesta on perinteisesti kerätty neljän vuoden välein matkapäiväkirjatutkimuksilla, joiden tekeminen on kallista ja tuloksia joudutaan odottamaan pitkään.  

–Ketterämpään tiedonkeräykseen matkapuhelintutkimuksella tuli mahdollisuus, koska Tampere.Finland -sovelluksen hiilijalanjälkilaskurissa oli jo olemassa tarvittavia ominaisuuksia liikkumisen seurantaan, kertoo liikenneinsinööri Katja Seimelä.   

Mobiilisovelluksella tehtävä liikennetutkimus on kustannustehokas tapa kerätä tietoa ja helposti toistettavissa vuosittain. Ensimmäisellä tutkimuskerralla arvioidaan menetelmän yleistä toimivuutta ja selvitetään jatkokehittämistarpeita. Tutkimus löytyy Tampere.Finlandin suomenkielisestä käyttöliittymästä. Jatkossa kieliversioiden lisääminen on mahdollista.

Näin osallistut liikennetutkimukseen

  • Lataa tai päivitä Tampere.Finland -sovellus puhelimesi sovelluskaupassa. 
  • Avaa kutsu liikennetutkimukseen sovelluksen avausnäkymästä tai ilmoitusviestistä ja ilmoittaudu mukaan.
  • Varmista, että puhelimen paikannus on päällä ja pidä puhelin mukana liikkuessasi tutkimuspäivänä kodin pihapiirin ulkopuolella.
  • Tarkista tutkimuspäiväsi lopuksi, että matkat ovat tallentuneet oikein. Lisää matkan tarkoitus ja tarvittaessa puuttuva matka tai korjaa matkasi tietoja, esimerkiksi kulkutapa. Sovellus muistuttaa sinua tietojen tarkistamisesta. 

Lisätietoja

Sanna Ovaska
Projektipäällikkö
Puhelin:
040 801 3125
Teksti: Sanna Ovaska
Kuvat: Jukka Salminen
Jaa sosiaalisessa mediassa