Hervannan vanhan laskettelumäen alueen suunnittelu virkistysalueeksi alkaa
Hervannan vanhan laskettelumäen alueen suunnittelu virkistysalueeksi alkaa kuntalaiskyselyn pohjalta. Alueelle on tulossa alamäkiratoja maastopyöräilyyn, kuntoportaat, pulkkamäki ja mahdollisesti liikunta-alue. Suunnittelussa ja rakentamisessa huomioidaan erityisesti alueen luonto - tavoitteena on lisätä luonnon monimuotoisuutta.
Hervannan entisen laskettelumäen tulevasta virkistyskäytöstä toteutettiin kaikille avoin verkkokysely, jossa selvitettiin kuntalaisten toiveita ja ideoita. Kysely oli avoinna 1.-25.6.2023, ja siihen saatiin yli tuhat vastausta.
Eniten toivottiin kuntoportaita
Palautteita antoivat yksityishenkilöt ja kuusi yhdistystä. Palautteissa alue haluttiin saada aktiiviseen kesäkäyttöön ja myös talvitekemiseen toivottiin paikkoja. Suurin yksittäinen toive oli kuntoportaiden rakentaminen. Seuraavina olivat alamäkiajo, ulkokuntoilualue, pulkkamäki ja frisbeegolf.
Kaikkia toiveita ei alueella voida toteuttaa. Esimerkiksi laskettelumäkeä ei olla palauttamassa. Lisäksi alueen maastonmuodot ja tila rajoittavat joidenkin toimintojen kuten frisbeegolfin sijoittamista.
Suunnitelmaluonnokset tulevat nähtäville
Suunnittelu käynnistyy vuoden 2023 aikana, ja toiminta-alueiden rakentaminen aloitetaan pienimuotoisesti vuonna 2024. Valmistuneet suunnitelmaluonnokset asetetaan vielä toimijoiden ja kuntalaisten nähtäville.
Tampereen Hervannassa sijaitsevan laskettelukeskuksen toiminta alkoi 1970-luvulla ja päättyi vuonna 2019. Alueella aiemmin käytössä olleet hiihtohissit ja rakennukset on purettu, mutta mäkihyppytornit ovat säilyneet ja hyppytoiminta jatkuu edelleem. Aluetta käyttävät tällä hetkellä alamäkiajon, kuntojuoksun ja muiden lajien harrastajat.
Lisätietoja
Timo Koski
KaupunginpuutarhuriPuhelin:
050 345 7568