Pilviä ja valoa myös Laikun sisätiloissa

Kesäksi Kulttuuritalo Laikkuun Elisa Rovamo tuo Galleriaan valoa, iloa ja varjoja. Studiossa Iina Vartia lisää kesään häivähdyksen haaveilua ja ripauksen rajuilman uhkaa.
Maalauksessa on naishahmo, joka on kumartanut hieman alaspäin ja pitelee oikeaa kättään niskansa takana. Hänellä on pinkki mekko ja oranssit hiukset. Maalauksen tyyli on pelkistetty ja hieman abstrakti.
Elisa Rovamon teos

Iina Vartia: Pilvilinnoja ja vesipatsaita

Studiossa esillä on nimensä mukaisesti näyttely pilvi- ja vesiveistoksista. Iina Vartia kertoo ihailevansa taivaalla leijailevia kumpupilviä:

“Ne ovat kuin veistoksia, jotka muuttavat muotoaan hitaasti. Todellisuudessa pilvet koostuvat pienistä vesipisaroista ja jääkiteistä. Vesi esiintyy taivaalla lukuisina muotoina yksittäisistä hattaroista laajoihin pilvilauttoihin. Kun pilvipartikkelit tiivistyvät riittävästi ja tulevat raskaiksi, syntyy sadetta. Usein sadekelistä puhutaan huonona säänä. Haluan nähdä asian toisin: sade puhdistaa. Siitä voi nauttia. On kiehtovaa, kuinka ukkospilven tummentaman maiseman värit ovat samalla kirkkaita ja synkkiä.

Tutkin, kuinka voisin esittää veistoksena, muotona ja värinä, erilaisia pilvisyystilanteita ja sateita. Kiinteällä ja kovalla aineella jonkin keveän ja alati muuttuvan kuvaaminen on mielenkiintoinen haaste. Veistän puusta vesipatsaita ja keramiikasta pilvenhattaroita. Elementtejä yhdistämällä saan aikaan sateita. Olen kiinnostunut häilyvästä rajasta, jossa pilvi vaihtuu vesisateeksi.”

Iina Vartia (s. 1994) on Tampereella asuva ja työskentelevä kuvataiteilija, jonka päätekniikka on kuvanveisto, materiaaleinaan puu ja keramiikka. Vartia on valmistunut kuvataiteilijaksi Satakunnan ammattikorkeakoulusta vuonna 2021.

Elisa Rovamo: Valo, Ilo, Varjo

Galleriassa Elisa Rovamon maalausten perustana ovat abstraktit peruselementit: väri, muoto, rytmi ja sommittelu. Niiden avulla hän rakentaa maalausta ja kuvaa psyyken ja ihmissuhteiden abstrakteja asioita, tunteita ja ristiriitoja.

"Halusin maalata valoa ja iloa, kirkkaita, puhtaita värejä. Sitten tuli outoja varjojen päiviä, monenlaisia synkkiä aikoja.
Poimin eri medioista ihmishahmoja, joilla on kiinnostava kehon kieli. Kuvien virrasta poimitut olennot tuntuvat viestivän sanattomasti jotain, josta haluan ottaa selvää. Annan niille uuden identiteetin maalaamalla. Asettelen hahmojani maalauksiin kuin näyttämölle: hetkiksi, tilanteiksi, pysäytetyksi pantomiimiksi", Rovamo kertoo.

Elisa Rovamo asuu ja työskentelee Helsingissä. Hän on valmistunut Taideteollisesta Korkeakoulusta v. 1978. ja on suorittanut myöhemmin opintoja Vapaassa Taidekoulussa.

Kulttuuritalo Laikun näyttelyihin on vapaa pääsy.
Näyttelyt ovat esillä 8.7.-13.8.2023.
Heinäkuussa avoinna ti-la klo 10-18 (su-ma suljettu).
Elokuussa avoinna ti-pe klo 9-20 ja la-su 10-18 (ma suljettu).

Lisätietoja

Irma Puttonen
Johtava koordinaattori
Puhelin:
050 553 8673
Kuvat: Jouko Vatanen
Jaa sosiaalisessa mediassa