Tampereen Keskustorille tulee kesäterassi

Tampereen Keskustorille rakentuu sittenkin kesäkansaa viihdyttävä kesäterassi. Keskustorin Kesäterassi Oy teki huhtikuussa kaupungille ehdotuksen Keskustorin vuokraamisesta kesän ajaksi. Suunnitelman mukaan kesäterassi on avoinna 13.6.–10.8.2024.

– Kaupunki iloitsee, että Keskustorilla tulee olemaan kesän aikana elämystarjontaa, sanoo apulaispormestari Ilkka Sasi. 

Kesäterassin toteuttaja Keskustorin Kesäterassi Oy toimii markkinaehtoisesti. Vuokrausehdot ovat samat, mitä ideakilpailussakin edellytettiin. Kaupunki järjesti alkuvuodesta ideakilpailun, jolla haettiin toimijaa Keskustorille, mutta se ei tuottanut toivottua tulosta. Keskustorin Kesäterassi Oy ei aikataulusyistä osallistunut ideakilpailuun. 

Keskustorin Kesäterassi Oy:n suunnitelman mukaan Raatihuoneen ja Tampereen Teatterin väliselle alueelle sijoittuva kesäterassI tulee olemaan näkyvä osa kaupunkikulttuuria ja elämyksellinen palvelukokonaisuus. Kesäterassilla halutaan nostaa kaupungin vetovoimaa ja mahdollistaa useiden paikallisten yritysten osallistuminen alueen toimintaan.

– Kesäterassilla yhdistyvät ruokamaailma, urheilun Fun Zone -keskus, musiikkiesitykset ja erilaiset tapahtumat, kertoo konseptista vastaava projektijohtaja Mika Järvinen.

Keskustorille luodaan alue, joka koostuu ruoka- ja pop up -kojuista sekä tapahtumateltasta ja esiintymislavasta. Alueelle tulee myös jätti-screeni ja olutmaailma. Kesäterassin koko alue tulee olemaan anniskelualuetta. 

– Pop up -myyntipisteisiin haemme paikallisia, vaihtuvia toimijoita, jotka tuovat pitkin kesää elämyksiä paikallisten toimijoiden tuotteista ja elävöittävät palvelutarjontaa, kertoo Louie So, joka vastaa kesäterassin ruoasta, juomasta sekä ohjelmasta. 

Keskustorin vuokrauksesta päätöksen teki kiinteistöjohtaja Virpi Ekholm.

Lisätietoja

Anna-Kaisa Heinämäki
Johtaja
Puhelin:
040 639 7701
Ilkka Sasi
Apulaispormestari
Puhelin:
040 186 8474
Mika Järvinen
Konseptin projektijohtaja
Puhelin:
0400 700 035
Louie So
Deliciosa Oy, toimitusjohtaja
Puhelin:
045 678 9628
Teksti: Raija Lindell
Kuvat: Laura Happo
Jaa sosiaalisessa mediassa