Tapiolanpuiston taidekilpailun voittajaksi valittiin Jass Kaselaanin ehdotus Sukulaissielut tervehtivät kaukaa toisiaan

Tampereen kaupunki etsi taidekilpailun avulla pysyvää taideteosta sijoitettavaksi Kissanmaalle Tapiolanpuistoon. Kilpailun voittajaksi valittiin virolaisen kuvataiteilijan ja kuvanveistäjän Jass Kaselaanin ehdotus Sukulaissielut tervehtivät kaukaa toisiaan.
Havainnekuvassa puistoon sijoitettava teos, jossa kolme betonista hahmoa.
Jass Kaselaanin Tapiolanpuistoon laatima teosehdotus koostuu leikkisistä hahmoista.

Taidekilpailulla haluttiin juhlistaa Tampereen ja Tarton ystävyyskaupunkitoimintaa. Kaksivaiheinen kilpailu kohdistettiin Tarton Euroopan kulttuuripääkaupunki 2024 -juhlavuoden kunniaksi taiteilijoille, joilla on kytkös Tartoon. Monialainen ja kansainvälinen valintalautakunta valitsi kilpailun voittajan yksimieleisesti. Valintalautakunta oli erityisen vaikuttunut teosehdotuksen leikkisyydestä ja hauskuudesta. Teos saa kokijan yksinkertaisesti hyvälle tuulelle sympaattisuudellaan.

Tartossa syntynyt ja kasvanut Kaselaan on Viron taidekentän nousevia kärkitekijöitä. Kaselaanin Tapiolanpuistoon laatima teosehdotus koostuu kahdesta veistosryhmästä, jotka toteutetaan pääosin betonista. Veistoksien hahmot ovat minimalistisia sukupuolettomia ja iättömiä. Hahmojen päälle on lennähtänyt pronssisia ankkoja, jotka taiteilijan omissa muistoissa yhdistyvät hänen lapsuutensa Tarttoon. 

Kaselaanin teoksia on ollut laajasti esillä eri puolilla Viroa ja gallerianäyttelyiden lisäksi hän on toteuttanut jo useampia julkisen tilan teoksia.

- Oli hienoa saada tämän kilpailun kautta katsaus Viron julkisen taiteen kenttään ja paikallisiin tekijöihin syvemmin. Kaikki kisan teosehdotukset olivat onnistuneita. Erityisesti Jass Kaselaanin teoksessa puhutteli sen leikkisyys ja lähestyttävyys. Hienoa, että kaupungin julkisen taiteen kokoelma kasvaa kiinnostavalla kansainvälisellä teoksella, sanoo julkisen taiteen amanuenssi Janne Kauppinen Tampereen taidemuseosta.

Tampereen kaupunki tekee lopullisen päätöksen teoksen toteuttamisesta. Tavoitteena on, että teos valmistuu vuoden 2024 kesäksi.

Lisätietoja

Janne Kauppinen
Museoamanuenssi
Puhelin:
041 730 2971
Markus Joonas
Hankekehityspäällikkö
Puhelin:
050 345 0705
Teksti: Aila Rajamäki
Kuvat: Havainnekuva Jass Kaselaanin teosehdotuksesta Sukulaissielut tervehtivät kaukaa toisiaan
Jaa sosiaalisessa mediassa