Nuorisopalvelujen työntekijät ovat nuorten kanssa myös koulujen päättäjäispäivänä

Kesäloman alkua ja koulujen päättymistä juhlitaan 3.6.2023. Juhlapäivänä Tampereen kaupungin nuorisopalvelujen nuoriso-ohjaajat jalkautuvat juhlijoiden pariin sekä ovat läsnä verkossa Nuorten Tampereen Discord-serverillä.

Nuoret ovat perinteisesti kokoontuneet Tampereella Rosendahlin rantaan juhlimaan alkavaa kesälomaa. Tänäkin vuonna päättäjäisiltana juhlivan nuorison pariin jalkautuu joukko aikuisia kohtaamaan ja auttamaan juhlivia nuoria. Tampereen kaupungin nuorisopalvelujen työntekijöiden kanssa jalkautumassa on naapurikuntien nuorisotyön ammattilaisia sekä joukko vapaaehtoisia. Yhteensä rantaan jalkautuu noin 70 aikuista.

Koulujen päättäjäispäivän jalkautumisessa on tärkeää eri tahojen saumaton yhteistyö. Nuorisopalvelujen lisäksi Rosendahlin rannassa päivystää Pelastuslaitos, Poliisi, PSHP, SPR ja sosiaalipäivystys.

– Olemme paikan päällä tekemässä sitä, mitä osaamme parhaiten eli kohtaamassa nuoria. Kyselemme heiltä kuulumisia ja autamme tarvittaessa, kertoo nuorisopalvelujohtajan viransijainen Tiina-Liisa Vehkalahti.

Rosendahlin rannan lisäksi joukko nuorisopalvelujen työntekijöitä päivystää Nuorten Tampereen Discord-serveriltä, joka on avoinna päättäjäispäivänä klo 17–01. Lisäksi Hervannan nuorisokeskus Kupoli on avoinna klo 18–00.

Vinkit juhlimaan lähtevän nuoren vanhemmille:

  • Tiedä, missä nuori on ja kenen kanssa.
  • Sovi kotiintuloaika.
  • Keskustele etukäteen, millä tunnelmalla nuori lähtee ulos
  • Nuorelle kannattaa sanoa, että oli tilanne mikä tahansa, aina voi tulla kotiin.
  • Älä salli alle 18-vuotiaan alkoholinkäyttöä.
  • Varmista, että nuorella on puhelin päällä ja että siinä on tarpeeksi virtaa.
  • Pidä oma puhelin päällä ja ole ajokunnossa.

Lisätietoja

Tiina-Liisa Vehkalahti
Puhelin:
040 806 3239

vs. nuorisopalvelujohtaja

Jaa sosiaalisessa mediassa