Vanhan ajan tanssi-iltamat Vapriikissa 15.4.

Vapriikki juhlistaa lauantaina 15.4. klo 18–21.30 150-vuotiasta Tampereen Vapaaehtoista palokuntaa tanssi-iltaman merkeissä. Päivän teemaan johdattelee klo 16 tutkija Antti Liuttusen luento, jolla tarkastellaan tamperelaisen palontorjunnan historiaa. Luennolla nähdään runsaasti Vapriikin kuva-arkiston kuvamateriaalia. Varsinaiseen juhlaohjelmaan klo 18 alkaen kuuluu tanssin lisäksi opastuksia ja seurapelejä. Tanssimusiikista vastaa suosittu Seminola-orkesteri. Tampere liekeissä -näyttely, Pelimuseo ja Postimuseo ovat avoinna iltaman ajan. Myös museoravintola Valssi ja museokauppa palvelevat klo 21.30 asti. Tervetuloa mukaan vanhan ajan tanssi-iltamaan!

Tampereen VPK perustettiin 28. huhtikuuta 1873 suojelemaan kaupunkia alituiselta valkean vaaralta. Palontorjunnan lisäksi muistetaan Tampereella VPK järjestämistään merkkitapahtumista, juhlista ja urheilutapahtumista, jonne kokoonnuttiin huvittelemaan ja virkistymään. Tapahtumia toimeenpanevalla huvitoimikunnalla oli tärkeä rooli VPK:n toiminnassa sen alusta asti – kansanhuvien, tanssi-iltamien ja muun ohjelman myötä kerätyillä varoilla hankittiin esimerkiksi uusia paloautoja tulelta turvaamaan.


Ohjelma:
Klo 16 Luento: Tampereen VPK:n historia
Vapriikin tutkija Antti Liuttusen luennolla tarkastellaan historiallisten valokuvien kautta tamperelaisen palontorjunnan historiaa, sen ensimmäistä sataa vuotta eli suunnilleen 1860-luvulta 1950-luvulle. Paikka: Kokoustilat, 2 krs.
Klo 17–21.30 Kansanhuveja ja seurapelejä
Klo 17.15–17.45 Yleisöopastus: Rahakätköjä, paloöljyä ja punaisia sukkia -draamakierros
Klo 17.45–18.15 Tanssinopetusta. Riikka Kangasmäki Tanssiseura Hurmio
Klo 18.15 Tervetuliaispuhe. Tampereen Vapaaehtoispalokunnan Kunniapäällikkö Pekka Laaksonen
Klo 18.30–20.30 Tanssimusiikkia. Vipinää jalkoihin pistää Seminola-orkesteri.
Klo 19.15–19.35 (noin) Väliaikanumero: Tampereen VPK nuoriso-osasto esittää taitojaan. Välinumeron aikana nähdään VPK:n nuorten taidonnäytteitä leikkimielisen solmimiskilpailun merkeissä.

 

Jaa sosiaalisessa mediassa