Asuinalueiden kulttuurityön toimintamallin kehittäminen

Asuinalueiden kulttuurityön toimintamallin kehittäminen -projekti tähtää asuinalueiden tarpeet ja erityispiirteet huomioivaan kulttuuritoimintaan. Kaupunginosakehittämiseen ja hyvinvoinnin kehitysohjelmaan liittyvän työn tavoitteena on vahvistaa kaupunkilaisten hyvinvointia ja alueellista tasavertaisuutta. Projekti on käynnistynyt syyskuussa ja se päättyy toukokuussa 2026.

Suunnitteluun kaivataan kaupunkilaisten ideoita ja toiveita, joita kerätään muun muassa Tamperelaisten illat -tapahtumissa ja muissa kohtaamisissa eri puolilla kaupunkia. Näin varmistetaan, että uusi malli vastaa kaupunkilaisten tarpeisiin ja vahvistaa asuinalueiden omaleimaisuutta.

Tämän sivun löydät myös osoitteella tampere.fi/asuinalueidenkulttuuri

Osallistu ja kerro omasta kokemuksestasi. Miten kulttuuriin osallistuminen onnistuu Tampereella?
Tapahtumaan otsikko ja päivämäärä

Tekemistä, taidetta, kohtaamisia, ideoita 

Kulttuuriunelmia-tapahtumassa on ohjelmaa moneen makuun eri puolilla Hervantaa. Mukana ovat esimerkiksi kirjasto ja Kupolin nuorisotila. Raili-sali muuttuu unelmaverstaaksi, jossa jokainen voi kertoa omat ideansa ja toiveensa hervantalaisen kulttuuritoiminnan tulevaisuudesta. Osa ideoista toteutetaan jo ensi syksyn aikana. 

Tapahtumaviikko huipentuu torstaina yhteiseen  juhannusjuhlaan!

Keskikesää juhlitaan piknik-tapahtumassa, jossa on tarjolla elävää musiikkia ja yhteisöllistä ohjelmaa. Kaikki ovat tervetulleita nauttimaan juhannuksen tunnelmasta ja osallistumaan yhteiseen kulttuurielämykseen.

Tapahtumalla halutaan luoda mahdollisuuksia kohtaamisille kulttuurin parissa. Samalla järjestäjät saavat tietoa kaupunginosasta, olemassa olevasta toiminnasta ja tulevaisuuden toiveista. Tapahtuma on osa kaupunkikulttuuriyksikön toimintaa, jolla edistetään mm. kulttuurin saatavuutta ja saavutettavuutta. 

Ohjelma päivittyy toukokuun aikana Tampereen tapahtumakalenteriin: Kulttuuriunelmia Hervanta 

 

Lisätietoja

Mari Jalkanen
Projektipäällikkö