Opistotarinat avaa Tampereen seudun työväenopiston arkea, ammattiryhmien työtä ja ainealueita. Minkälaista työ ja opiskelu vapaan sivistystyön parissa on? Miten ajankohtaiset ilmiöt näkyvät opistossa?
Filosofian tohtori Aino Katermaa on opettanut historian aikakausia ja ilmiöitä opiskelijoille niin peruskoulussa, lukiossa ja yliopistossa kuin kansalaisopistossa. Tämän lukuvuoden historiahitiksi työväenopistossa on noussut kurssi 1700-luvun elämästä, joka saa jatkoa myös keväällä. Mitä me voisimme löytää 1700-luvusta? Mitkä ovat historian harrastajan tärkeimmät työkalut?
Idea 1700-lukuun keskittyvästä kurssista syntyi jo viime lukuvuonna, kun Aino Katermaa luennoi Uudenkaupungin rauhasta syksyllä 2021. Hän innostui aiheesta niin, että nettilehti J@rgoniaan syntyi tieteellinen artikkeli Olosuhteet ja neuvottelijoiden kunnia Uudenkaupungin rauhanneuvotteluissa 1721. Tutkimuksen löydöistä Katermaa intoili opiskelijoilleen vanhojen käsialojen tutkimuskurssilla.
– Artikkelia kirjoittaessa tutkin muun muassa sitä, miten ruotsalaiset neuvottelijat pääsivät laivallaan kaupunkiin myrskyistä ja jäistä huolimatta. Se oli aivan uskomatonta touhua, Katermaa kertoo.
Katermaa saikin koottua valtavasti lähteisiinsä perustuvaa tietoa siitä, miten merellä rauhanneuvottelujen aikaan liikuttiin – unohtamatta maaliikennettä, joka muuttuu merellä mahdolliseksi vesistöjen jäädyttyä. Liikkumisen tavat on yksi aihe ’1700-luvun elämää – miten ihmiset toimivat arkisissa oloissaan’ -kurssilla, joka käynnistyi tämän lukuvuoden syyskaudella Tampereen seudun työväenopistossa.
– Varsinainen kurssitoive tuli opiskelijoilta, jotka antavat aina hyviä ideoita. Hiomme niitä ja omia aihepohdintojani yhdessä koulutussuunnittelijan kanssa.
Kevätkaudella Katermaa jatkaa 1700-luvun elämää -kurssia uusilla näkökulmilla.
Suurista tapahtumistaan huolimatta 1700-luku jää helposti historian opetuksessa varjoon, kun opetuksen painopiste on teollistumisen myöhäisissä vaiheissa ja maailmansodissa. Katermaan mukaan aikalaisemme voivat oppia paljon 300 vuoden takaisilta esi-isiltä, sillä moni aikakauden tapa sopisi siistimään nykyaikaakin.
– 1700-luvun käytösoppaissa on aina ollut selvä kunniavaatimus, joka tarkoittaa sitä, että heikompaansa ei kohdella huonosti. Aina on tapeltu, mutta nykyaikaa leimaa se, että lyödään lyötyä, täysin alakynnessä olevaa ihmistä, jonka pahoinpitelyä pahimmillaan jatketaan.
Tähän ei 1700-luvun ylhäisaateli sortunut. Barbaarit olivat oma lukunsa.
– Aateluus nimittäin velvoittaa. Kun on paljon annettu, silloin pitää kohottaa itsensä vastaavalle tasolle. Siihen ei kuulu myöskään hävytön huutelu, haukkuminen ja harkitsemattomat lauseet.
Ohje aateluudesta pätee myös nykypäivään.
– Kun itseään sivistää, sitä ikään kuin aateloi itsensä, Katermaa toteaa.
Katermaa on nyt tutkinut 1700-luvun historiassa erityisesti ylhäisiä ja säätyläisiä. Miesten ja naisten tehtävät arvotettiin säätyjen sisällä tasaisemmin kuin voisi olettaa. Vasta 1800-luku toi mukanaan sukupuoleen liittyvän sorron tunteen.
– 1700-luku oli siitä mainiota aikaa, että silloin eriteltiin todella tarkasti, kuka tekee mitäkin: mitä herra ja rouva tekevät. He eivät kuitenkaan olleet missään tapauksessa eriarvoisia. Roolijako ei ollut sortamista.
Huipulla itse asiassa oli se, joka piti huolta siitä, että raha ja ruoka riittävät: talon emäntä siis.
– Joka ikisen ukkoparan, jonka vaimo kuoli, oli pakko mennä uusiin naimisiin. Eivät miehet tulleet yksin toimeen, sillä huusholli olisi levinnyt käsiin.
Lähes 40 vuotta Tampereen yliopistossa opettajana toimineen Katermaan mukaan ihmisten kiinnostuksen kohteet historiassa vaihtelevat elettävän aikakauden mukaan.
– 1970- ja 1980-luku herätti kiinnostusta kansainväliseen politiikkaan. Sitten ihmiset huomasivat, että oikeaa tutkimusta voi tehdä myös paikallishistoriasta, ja nyt uudella vuosituhannella on menty arjen ja tavallisen elämän historiaan.
Hän suhtautuu kuitenkin varauksella ”arjen historiaan”.
– ”Arjen historia” on aika huono sana. Ne, jotka haluavat tehdä tutkimusta siitä, eivät voi kertoa vain tapahtumaketjua, vaan jok’ikinen ketjun helmi pitää asettaa laajempaan asiayhteyteen. Maailmaa pitää kaivella tapahtumien ympäriltä niin paljon, että kertomuksesta tulee ymmärrettävää.
Katermaa itse kiinnostui historiasta vasta, kun teknillisen korkeakoulun ovet eivät avautuneet ylioppilaaksi tulon jälkeen. Hän pääsi kuitenkin opiskelemaan Tampereen yliopistoon historiaa ja ymmärsi tilastotiedon hyödyntämistäkin käsitelleellä metodikurssilla, mistä koko alassa on kyse.
– Ei ole olemassa historiaa, joka otetaan jostain valmiina, vaan se tehdään tutkimustiedolla. Se hurmasi minut täysin.
Kansalaisopiston opetuksessa Katermaata viehättää vapaus. Se liittyy niin omaan ideointiin kuin opiskelijoihin.
– Työväenopistossa ihanaa on se, että kun on vapaaehtoisesti paikalla, vapaa ottamaan vastaan tietoa ja heittäytymään mukaan, syntyy hienoja keskusteluja ja oppimisen iloa.
Katermaa suosittelee historian harrastajille lukemista. Kaikenlaisten kirjojen lukeminen kannattaa, sillä se totuttaa myös pitkiin teksteihin. Valitettavasti nykyaika suosii lyhyttä ja nopeaa kerrontatapaa.
– Siis lue, lue, lue, lue. Myös romaaneista saa mainioita ideoita, ja dekkaristit ovat hyviä esittelemään olosuhteita ja kuvaamaan oloja. Kaikki lukeminen kehittää ajattelua ja on avuksi historian tutkimisessa.
Jätä kommentti