Ahvenisjärven uusi koulutalo ja Ruusutarhan päiväkoti otettiin käyttöön elokuussa

Perusparannettu Ruusutarhan päiväkoti on valmistunut, ja Ahvenisjärven uusi koulutalo aloitti toimintansa elokuussa 2026. Lisäksi Koivistonkylän päiväkotirakennuksen ja Kanjonin koulun tilalle on tulossa uudet tilat.

Päiväkotien ja koulujen rakennushankkeet etenevät eri puolilla Tamperetta. Hervannassa Ahvenisjärven vanhan koulun tilalle rakennettu uusi koulutalo aloitti toimintansa elokuussa 2026. Uusi koulutalo on mitoitettu noin 1100 oppilaalle sisältäen esiopetuksen oppilaat sekä luokat 1–9. Ahvenisjärven koulutalon toiminta siirrettiin rakentamisen ajaksi väistöön Tampereen yliopiston Hervannan kampuksen Konetaloon.

Uuteen kouluun on tehty uusi iso liikuntasali ja pienempi monitoimisali, jotka ovat päivisin perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen käytössä. Muina aikoina saleja voivat käyttää alueen asukkaat tai muut toimijat.

Ruusutarha väistötilaksi, Kanjonille uudet tilat ja Turtolan päiväkoti ensi vuonna käyttöön

Ruusutarhan päiväkodin (ent. Hatanpään Jukola) perusparannus on valmistunut. Vuonna 1917 sairaalakäyttöön remontoituun rakennukseen tulee kaikkiaan 140 paikkaa yhteensä seitsemälle varhaiskasvatuksen ryhmälle. Päiväkoti toimii aluksi Koivistonkylän päiväkodin väistötilana, sillä Koivistonkylän nykyisen rakennuksen tilalle rakennetaan uutta päiväkotia.

Kanjonin koulun tilalle rakennetaan uusi koulu ja päiväkoti. Koululaiset siirtyvät remontin ajaksi väistöön Hervannan kampuksen Konetaloon sekä uuteen Ahvenisjärven kouluun. Kanjonin nykyinen päiväkoti on puolestaan käytössä uuden rakennuksen valmistumiseen saakka. Hervannan suunnalla myös yksityinen palvelusetelipäiväkoti Sunshine Hervantajärvi avasi ovensa elokuussa 2026.

Turtolan päiväkodin toiminta siirtyi elokuun 2025 alussa väistötiloihin Sairaalankadulle, ja uusi rakennus otetaan käyttöön elokuussa 2027. Turtolan vanha päiväkoti puretaan, ja sen tilalle rakennetaan uusi 80-paikkainen päiväkoti.

Aleksanterin koulutalon ja Harjun koulutalon peruskorjaus jatkuu

Aleksanterin koulutalon kolmen koulurakennuksen perusparannus odotetaan valmistuvan elokuussa 2027. Remontin aikana väistötiloina käytetään Eteläpuiston päiväkodin ja koulun tiloja sekä perusopetuksen käyttöön suunniteltuja väistötiloja Pyynikintie 2:ssa. Aleksanterin koulutaloissa toimivat perusopetuksen luokat 1–6 sekä varhaiskasvatuksen esiopetusryhmät, yhteensä noin 550 oppilasta.

Nykyisin Wivi Lönnin kouluun kuuluvissa rakennuksissa uusitaan tekniikkaa ja sisätilat päivitetään vastaamaan nykyaikaisen kouluympäristön vaatimuksia kunnioittaen rakennusten pitkää historiaa. Myös tilojen esteettömyyttä parannetaan. Peruskorjattavat koulurakennukset ovat valmistuneet vuosina 1875, 1886 ja 1904.

Harjun koulutalon kolmen koulurakennuksen perusparannus on käynnistynyt kesällä 2025. Raholan kouluun kuuluvan Harjun koulutalon oppilaista osa siirtyy rakennustöiden ajaksi väistöön koulun kentälle tulevaan väistötilaan. Rakennukset perusparannetaan nykyaikaisiksi koulutiloiksi, ja työssä huomioidaan rakennussuojelun edellytykset. Tilat on suunniteltu noin 285 oppilaalle (esiopetus ja luokat 1–6).

Lisätietoja

Ulla Ojalammi
Perusopetuksen johtaja
Puhelin:
050 428 3044
Pia Mikkola
Varhaiskasvatuksen aluejohtaja
Puhelin:
050 468 2922
Tanja Moisala
Varhaiskasvatuksen aluejohtaja
Puhelin:
040 485 6275
Heli Rautanen
Varhaiskasvatuksen aluejohtaja
Puhelin:
040 584 7692
Teksti: Aleksis Villanen
Kuvat: Aleksis Villanen
Jaa sosiaalisessa mediassa