Koulussa tarvitaan iloa, arvostusta ja sinnikkyyttä
Tampereen kaupungin uusi Kasvatuksen, opetuksen ja koulutuksen polku 2025–2035 -ohjelma tähtää siihen, että jokaisella lapsella ja nuorella on mahdollisuus kasvaa ja kehittyä omana itsenään, saavuttaa potentiaalinsa ja osallistua yhteisöön. Ohjelman ajatus saa Wivi Lönnin koulun seitsemäsluokkalaisilta positiivisen vastaanoton.
Nuoret pohtivat, onko heidän mahdollista olla koulussa oma itsensä ja oppia haluamallaan tavalla. Tärkeimmäksi tekijäksi kavereiden rinnalle nousee se, millä tavalla opettajat suhtautuvat.
– On tärkeää, että opettajat ovat kilttejä meille, toteaa Elia Koivula.
– Toivon, että opettajat yrittävät ymmärtää, mitä meillä on milloinkin meneillään, eivätkä he vain olettaisi, vaan kysyisivät ja kuuntelisivat meitä, Eeri Blom jatkaa.
– Ja antavat tarvittaessa tilaa, eivätkä tunkeudu, jos joku haluaa olla rauhassa. Opettajilla on tosi paljon vaikutusta siihen, miltä tuntuu tulla kouluun. Jos opettaja puhuu mukavasti, on heti kivaa. Täällä on ihan hyvä fiilis aina, Inna Sutinen sanoo.
Näin ajattelee myös Martti Ahola. Hänen mielestään opettajat suhtautuvat Wivi Lönnin koulussa oppilaisiin pääosin hyväksyvästi. Dubaista kotoisin olevan Ealeena Devabandun mukaan opettajat ovat todella ystävällisiä. Hän ja Filippiineillä syntynyt Adriano Gomez ovat kokeneet olonsa tervetulleiksi ja viihtyvät hyvin koulussa.
Kouluarjen suunnittelussa ovat mukana oppilaat ja myös vanhemmat
Wivi Lönnin koulun rehtori Mika Luukkanen ymmärtää hyvin nuorten näkemyksiä. Hyvä vuorovaikutus on hänestä todella tärkeää.
– Jopa ryhmäkokoa olennaisempaa on, miten opettaja luo suhteen oppilaisiin, Luukkanen sanoo.
– On hyvä, että meillä on eri opettajia eri aineissa. Jokaiselle oppilaalle löytyy silloin koulusta varmasti ainakin joku tärkeä ihminen, joku joka näkee ja kohtaa, sanoo kotitalousopettaja ja 7E-luokan luokanohjaaja Tea Talonen-Lähdeniemi.
Sillä miten opettajat suhtautuvat nuoriin, on merkitystä myös vanhemmille. Talonen-Lähdeniemestä on tärkeää, että kotiin päin viestitään nuoresta aina kokonaisuutena, ei vain jonkin yksittäisen tapauksen kautta.
– Haluamme, että vanhemmilla on hyvä ja turvallinen tunne olla yhteydessä kouluun missä tahansa lapsensa asiassa.
Koronapandemian jälkeen yläkouluissa alkoi korostua oppilaiden ja myös vanhempien osallistaminen. Talonen-Lähdeniemen mukaan muutos on selkeä.
– Nykyään oppilailta kysytään paljon useammin, mitä he haluavat. Suunnittelemme yhdessä välituntitoimintaa ja retkiä. Kohtaamisen merkitys ymmärretään aivan toisin kuin ennen. Eikä tämä ole vain meidän talon juttu, vaan yleinen suunta Tampereella, Talonen-Lähdeniemi sanoo.
Katkeamaton polku varhaiskasvatuksesta aikuisuuteen
Kaupungin yhteinen linja näkyy myös uudessa Kasvatuksen, opetuksen ja koulutuksen polku 2025–2035 -ohjelmassa. Asiakirjaan on koottu yhteen tavoitteet varhaiskasvatuksesta toiselle asteelle ja aikuisuuteen asti.
Kokonaisvaltaisessa suunnitelmassa tähdätään koulujen ja oppilaitosten toimintakulttuurin muutokseen. Keskiössä ovat oppijat eli lapset ja nuoret sekä heidän tulevaisuuden tieto- ja taitotarpeensa. Opetusjohtaja Mari Palviaisen mukaan on hienoa, että uuden ohjelman näkökulma on vahvasti ennakoiva.
– Usein lähdemme korjaamaan jotakin, mikä on rikki, mutta nyt katsomme eteenpäin positiivisesta näkökulmasta ja myös riittävän pitkälle, Palviainen sanoo.
Polkuajattelu on myös koulun ammattilaisten mielestä erittäin positiivinen asia. Rehtori Luukkanen toteaa, että nivelet ovat vain järjestelmän luomia kohtia.
– Kuudennelta luokalta seitsemännelle siirtyminen on iso juttu, mutta aikaa välissä on vain kaksi kuukautta. Ajatus yhtenäisestä polusta ja nivelvaiheiden häivyttämisestä on erittäin tervetullut. Yhteisen ohjelman avulla sekä vahvistamme että mahdollistamme yhteistyötä varhaiskasvatuksesta esi- ja perusopetukseen ja toiselle asteelle.
Opettajat luovat edellytykset oppimisen ilolle
Wivi Lönnin koulun seitsemäsluokkalaiset tietävät, millaisia oppijoita he ovat. Moni oppii parhaiten tekemällä ja kokeilemalla. Eeri Blom on yksi heistä.
– Opin kaverin kanssa yhdessä tekemällä. Uusiin ihmisiin on mukava tutustua, mutta pakottamalla yhdessä tekemisestä syntyy yleensä vain kiusallisia tilanteita, Blom kertoo.
Tekemällä oppijoita ovat myös Adriano Gomez ja Martti Ahola. Urheilijan ammatista haaveilevan Gomezin yksi lempiaine on kotitalous. Ahola kertoo oppivansa hyvin esimerkiksi muistiinpanoja kirjoittamalla ja erilaisten aktiviteettien kautta. Myös palkkiot auttavat – enemmän kuin sanktiot.
– Ehkä koulussa voisi saada pienen palkinnon, jos on tehnyt aktiivisesti hommia, Ahola pohtii.
Inna Sutinen on löytänyt oman oppimistapansa piirustusharrastuksensa kautta. Hän oppii parhaiten värien avulla, sillä värit auttavat muistamaan. Inna näyttää vihkojaan, joissa eri asiat on värikoodattu eri väreillä.
– Koulussakin on käyty läpi erilaisia tapoja oppia ja tiedän, että jotkut ovat saaneet siitä apua, Sutinen kertoo.
Oman polun ja potentiaalin löytymiseen on satsattu Wivi Lönnin koulussa jo pitkään. Koulun arkea ohjaa myös yhteistyössä oppilaiden ja vanhempien kanssa tehty arvotyöskentely. Sen avulla koululle syntyivät omat suuret sanat: ilo, arvostava, sinnikkyys.
– Opettajat ja muu henkilökuntamme luovat edellytykset oppimisen ilolle täällä koulussa. Se syntyy turvallisessa ilmapiirissä, josta koulun aikuiset ovat vastuussa, rehtori Luukkanen toteaa.
Mikä polkuohjelma?
“Tampereen kaupungin uusi Kasvatuksen, opetuksen ja koulutuksen polku 2025–2035 -ohjelma tähtää siihen, että Tampere erottuu Suomen johtavana koulutuskaupunkina, jossa jokainen oppija kohdataan yksilönä ja yhteisön jäsenenä. Tampereella halutaan, että jokaisella lapsella ja nuorella on mahdollisuus kasvaa ja kehittyä omana itsenään, saavuttaa potentiaalinsa ja osallistua yhteisöön.
Ohjelman painopisteet korostavat turvallista ja välittävää oppimisympäristöä, mielenterveyden tukitoimia ja kiusaamisen ehkäisyä. Lukutaito ja monikielisyys kehittyvät läpi koulutuspolun, ja vieraskielisten lasten suomen kielen oppimista tuetaan varhaiskasvatuksesta korkeakoulutukseen. Digitaalisuutta ja tekoälyä hyödynnetään yksilöllisen ohjauksen tukena, mutta samalla pidetään kiinni kiireettömistä kohtaamisista ja oppijan perustaitojen vahvistamisesta.”
