Pirkanmaalla on adoptoitu historiallisia kohteita jo 15 vuotta

Adoptoi monumentti -vapaaehtoistoiminta täyttää tänä vuonna 15 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi Pirkanmaan maakuntamuseo toteuttaa näyttelyn, joka kiertää toiminnassa mukana olevia kuntia toukokuusta alkaen.

Adoptoi monumentti -toiminta on arkeologisten kohteiden, historiallisten rakenteiden ja vanhojen rakennusten hoitamista. Se on kulttuuriympäristöstä huolehtimista yhdessä muiden asiasta innostuneiden vapaaehtoisten kanssa. Ennakkotietoja tai -osaamista ei tarvita, sillä toiminta suunnitellaan museoammattilaisten opastuksella.

- Mukaan pääsemiseksi riittää, että adoptoijilla on into tehdä ja halu huolehtia ympäristömme yhteisistä menneisyyden merkeistä, toteaa rakennustutkija Miinu Mäkelä.

Adoptoi monumentti -toiminta mahdollistaa kulttuuriympäristön hoidosta kiinnostuneille myös erilaisia yhteisöllisiä tapahtumia kuten talkoopäiviä, leirejä ja retkiä mielenkiintoisiin kohteisiin. Tapahtumat ovat avoimia kaikille.

- Adoptoi monumentti -toiminnalla halutaan innostaa ihmisiä mukaan kulttuuriympäristön hoitoon, kertoo Mäkelä.
- Päämääränä on lisätä tietoa ja ymmärrystä kulttuuriperinnöstä ja siihen liittyvistä arvoista. Vastuu merkittävien muinaisjäännösten ja rakennusperinnön kohteiden suojelusta kuuluu kaikille.

Ensimmäiset kohteet Pirkanmaalla adoptoitiin vuonna 2009. Pirkanmaalta Adoptoi monumentin idea on levinnyt useisiin muihin maakuntiin, ja adoptoituja kohteita on tullut vuosien varrella lisää. Vuoteen 2024 mennessä Pirkanmaalla on tehty 25 adoptiosopimusta ja koko maassa 66.

- Uusin adoptiokohde Pirkanmaalla on Tampereen Näsinpuiston laululava, jonka hyvästä hoidosta vastaa nyt Kulttuuriyhdistys Reliikki ry, kertoo Mäkelä.

Adoptoi monumentti -yhteisöt kaipaavat jatkuvasti uusia innokkaita jäseniä.
- Adoptiotoiminta mahdollistaa omalta osaltaan kulttuuriperinnön säilymisen, siksi iloitsemme jokaisesta uudesta hoitosopimuksesta, Mäkelä toteaa.

Näyttelyssä kävijä pääsee tutustumaan Adoptoi monumentti -toimintaan sekä erilaisiin Pirkanmaalla adoptoituihin kohteisiin. Näyttely viipyy kussakin kunnassa noin kuukauden ajan, näyttelytiloina toimivat pääasiassa kirjastot. Näyttely starttaa 6.5.2024 Mänttä-Vilppulasta, jossa se on avoinna Mäntän kirjastossa kuun loppuun asti. Kesäkuukausina näyttely kiertää Pälkäneellä, Urjalassa ja Valkeakoskella. Syys-lokakuussa ovat vuorossa Ylöjärvi ja Lempäälä, marraskuussa Kuhmoinen ja joulukuussa Tampere. Vuoden 2025 puolella näyttely nähdään vielä Pirkkalassa ja Kangasalla.
 

Lisätietoja

Miinu Mäkelä
Rakennustutkija
Puhelin:
040 801 6815
Teksti: Tähtitalvikki Poikajärvi
Kuvat: Hanna Jaakola
Jaa sosiaalisessa mediassa