Viime viikot ovat olleet aktiivisia Tampereen ja Yhdysvaltojen välillä. Suomen ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavio allekirjoitti Los Angelesin pormestari Karen Bassin kanssa 14.3.2024 aiesopimuksen, joka tukee Los Angelesin ja Suomen välistä yhteistyötä kestävyysteemojen ja digitaalisen siirtymän kanssa. Johtaja Teppo Rantanen Tampereen kaupungilta osallistui tilaisuuteen osana Suomen delegaatiota, johon kuului Business Finlandin, ulkoministeriön, sekä suomalaisten yritysten ja organisaatioiden edustajia.
– Kaupunkien rooli kestävän kehityksen edistäjinä on maailmanlaajuisesti merkittävää. Tampereen ja Los Angelesin välille on syntynyt luontevasti yhteistyötä, sillä olemme molemmat edelläkävijöitä vastuullisuusteemassa. Meitä yhdistää halu parantaa kaupunkilaistemme arkea ja elämää. Tampereella käyttöön otetut älykkäät teknologiset ratkaisut ja metaversen hyödyntäminen ovat monistettavissa myös Los Angelesiin, Rantanen toteaa.
Ensi kesänä Business Finland tuo Los Angelesista delegaation Suomeen, joka saapuu tutustumaan myös Tampereen älyteknologiaratkaisuihin. Vierailu sijoittuu kesäkuulle, jolloin kaupungissa järjestetään älyteknologiaa ja elämyksellisyyttä yhdistävä Imagine the Metaverse -tapahtuma 11.-12.6.2024. Los Angelesin julkisten rakennustöiden lautakunnan komissaari Susana Reyes on juuri kiinnitetty yhdeksi Imagine the Metaverse -tapahtuman pääpuhujaksi.
Kansainvälinen yhteistyö tukee Tampereen yritysten vientiä ja elinvoimaa
Kansainvälinen yhteistyö ja hyvät suhteet Yhdysvaltojen suuntaan tukevat Tampereen alueen yritysten vientiä ja elinvoimaa.
– Kansainvälinen yhteistyö tarkoittaa kaupungille mahdollisuutta oppia ja inspiroitua. Tämä mahdollistaa innovaatioita, jotka sekä tukevat alueen yritysten vientimahdollisuuksia että tuovat kaupunkisuunnitteluun uusia tapoja parantaa Tampereen asukkaiden hyvinvointia. Me sekä viemme tekemistämme maailmalle että opimme muilta, toteaa Älykaupunki kaupunkilaisille -kehitysohjelman ohjelmapäällikkö Outi Valkama.