Uutta imua Kauppahallissa: valikoiman ja toiminnan kehittäminen alkavat näkyä

Kauppahalli kokee tällä hetkellä merkittävää elpymistä, mikä näkyy niin yritysten liikevaihdossa, asiakasprofiilissa kuin myyntipaikkojen vuokrauksessa. Uusimpana tulokkaana halliin saapuu Paras Tampereen Kahvila -kilpailun 2023 voittanut Boulangerie Marco.
Ruoka
Kauppahallissa on tarjolla makuja niin suomalaisesta, japanilaisesta, ranskalaisesta, espanjalaisesta kuin persialaisesta keittiöstä.

Kauppahallin tarjonta on täydentynyt ja monipuolistunut entisestään kansainvälisen ruokatarjonnan kasvun myötä, kun maailman keittiöt ovat löytäneet tiensä halliin. Huhtikuun alussa joukkoon solahtaa toimintaansa laajentava ja Kauppahallin asiakkaiden toivoma ranskalainen leipomo Boulangerie Marco. Edustettuina ovat nyt suomalaisten ruokien lisäksi japanilaiset, ranskalaiset, espanjalaiset sekä persialaiset makumaailmat. 

Tampereen kaupungin pormestarin Anna-Kaisa Ikosen aloitteesta perustettu yhteistyöryhmä yhdessä Kauppahallin kauppiasyhdistyksen ja yritysten kanssa ovat kuunnelleet tarkasti asiakkaiden toiveita ja kehittäneet sen mukaan hallin sisältöjä, näkyvyyttä ja toimintaperiaatteita. 

Näiden toimenpiteiden tulokset alkavat nyt näkyä. Erityisesti monipuolisempi tarjonta on houkutellut uusia asiakkaita ja kansainvälisten turistien määrä Kauppahallissa on lisääntynyt merkittävästi.

- Useat hallin yritykset ovat raportoineet huomattavasta kasvusta joulukaudella. Asiakaskunta on monipuolisempi, ja turistit ovat olleet hyvin liikkeellä myös alkuvuodesta, kertoo Kauppiasyhdistyksen puheenjohtaja Valtteri Nygren.

Kiinnostus Kauppahallia kohtaan näkyy konkreettisesti myös myyntipaikkojen vuokrauksessa. Tampereen kaupungin kiinteistöpäällikkö Henri Lievosen mukaan Kauppahallin kaikki liiketilat on vuokrattu ja hallissa toimii nyt yli 30 yritystä.

Hjalmar Åbergin suunnittelema Tampereen Kauppahalli on Pohjoismaiden suurin sisäkauppahalli ja se on avattu vuonna 1901. Kauppahalliin suunniteltu perusparannus on siirtynyt eteenpäin ja Kauppahalli toimii normaalisti aukioloaikojen mukaan ma-pe klo 9-18 ja la klo 9-16.

Lisätietoja

Henri Lievonen
Kiinteistöpäällikkö
Puhelin:
041 730 5812
Anna-Kaisa Heinämäki
Kauppahallin yhteistyöryhmän puheenjohtaja Kilpailukykyjohtaja
Puhelin:
040 639 7701
Kuvat: Sampo Pystynen
Jaa sosiaalisessa mediassa