Lastenkulttuurikeskus Rulla on ­suljettu julkisivuremontin vuoksi maalis-huhtikuun ajan

Lastenkulttuurikeskus Rulla on avoinna sunnuntaihin 3.3. saakka ja sulkeutuu Kulttuuritalo Laikun julkisivuremontin vuoksi 4.3.–30.4. väliseksi ajaksi. Sulusta huolimatta Rulla järjestää tapahtumia ja jalkautuu muun muassa Tampereen alueen kirjastoihin.

Remontin meluisin vaihe alkaa maaliskuun alussa ja kestää huhtikuun loppuun asti. Tästä johtuen Rullassa ei pystytä takaamaan kaikkein parhaimpia olosuhteita pienimmille vierailijoille, joten tilat ovat kokonaan kiinni maalis-huhtikuun ajan. Pyrkimyksenä on avata ovet jälleen toukokuun alkupuolella.

Rulla järjestää ja osallistuu sulkuaikana erilaisiin tapahtumiin. Lastenkulttuurikeskuksen väki jalkautuu eri puolille Tamperetta muun muassa lasten ja nuorten Vaikuta! -päiville, monikulttuurisiin kohtaamispaikkoihin sekä kirjastoihin. Keväällä luvassa esimerkiksi Rullaan mahtuu koko maailma -tapahtuma ja Tampereen Biennalen perhepäivä Laikun tiloissa sekä Metso Goes Green -tapahtuma pääkirjasto Metsossa. Taidetuntien aikatauluun tulee muutoksia ja ne siirtyvät Laikun Luentosaliin. Tampereen alueen kirjastoihin tuodaan Kirsi Kunnas 100 -juhlavuoden Runo-olohuone-kiertue, joka vierailee mm. Koilliskeskuksen, Hervannan, Lielahden sekä Tesoman kirjastoissa.

Taidetuntien aikataulut ja ilmoittautuminen löytyvät Rullan verkkosivuilta. Ajankohtaisia asioita ja tapahtumien tarkempia tietoja voi seurata sekä verkkosivuilta että Rullan sosiaalisen median kanavilta. 

Lisätietoja

Piia Karkkola
Johtava koordinaattori
Puhelin:
040 481 0911
Merja Kostamovaara
Koordinaattori
Puhelin:
044 431 4740
Teksti: Merja Kostamovaara
Kuvat: Merja Kostamovaara
Jaa sosiaalisessa mediassa