Juhannuskylän asemakaavan muutoksesta kaksi luonnosta nähtävillä

Juhannuskylän (Jussinkylän) alueen asemakaavan muutoksesta on nähtävillä kaksi vaihtoehtoista luonnosta 8.2.2024 saakka. Muutoksen tavoitteena on toisaalta alueelle soveltuvan täydennysrakentamisen mahdollistaminen ja toisaalta kulttuuriympäristön suojelu. Luonnokset painottavat tavoitteita eri tavoin.

Jussinkylä eli kymmenes kaupunginosa sijaitsee Tampereen keskustan koillisosassa. Asemakaavan kuuluu lähes koko Jussinkylä kaupunginosa paitsi Tuomiokirkko ja osa Rautatienkadusta. Koillisessa raja on rautatie, luoteessa Lapintie ja etelässä Satakunnankatu. Kaavamuutosalueen pinta-ala on noin yhdeksän hehtaaria.

Asemakaavamuutoksen suunnittelua varten on tehty runsaasti taustatyötä, tärkeinä esimerkiksi kaupunkikuvaselvitys ja täydennysrakentamisen viitesuunnitelma, kulttuuriympäristö- ja rakennushistoriaselvitykset sekä rakennusinventointi. Myös erilaisia ympäristöasioita, liikennettä ja kaavamuutoksen vaikutuksia on selvitetty. 

Juhannuskylä on eri aikoina rakennettu eli historiallisesti kerroksellinen alue. Suunnittelualue on maakunnallisesti merkittävää rakennettua kulttuuriympäristöä. Alue ilmentää Tampereen laajentumista itään 1900-luvun alussa. Alueen rakennuksissa on jugendtyyliä, matalaa puurakentamista, moderneja kerrostaloja ja postmodernismia.

Suojelua ja täydennysrakentamista

Kaavan valmisteluvaiheessa on laadittu kaksi kaavaluonnosvaihtoehtoa, jotka poikkeavat toisistaan täydennysrakentamisen määrän ja suojeluratkaisujen osalta. Mikäli tontin haltija on toivonut tontilleen viitesuunnitelmaa tehokkaampaa täydennysrakentamista, viitesuunnitelman ratkaisu on esitetty vaihtoehdossa 1 ja tontin haltijan esittämä täydennysrakentamisen ratkaisu vaihtoehdossa 2. Molemmissa vaihtoehdoissa on nykyisellään säilyviä tontteja.

Vaihtoehdossa 1 on vahvempi suojeluote sekä maltillinen täydennysrakentamisen ratkaisu. Vaihtoehdossa 1 on esitetty uudisrakennus Palokunnankadun varrelle, palolaitoksen laajennusosan tilalle uusi hotellirakennus sekä täydennysrakentamisen mahdollisuus Johanneksen koulutalon tontille. 

Vaihtoehto 1 mahdollistaa myös rakennusten korvaamisen samankokoisella ja ympäristöön sopivalla uudisrakennuksella, mikäli itse rakennusta ei ole määräyksellä suojeltu.

Vaihtoehdossa 2 on väljempi suojeluote ja siinä on esitetty runsaammin rakentamisen mahdollisuuksia. Uutta rakentamista on esitetty yhdeksälle asuin-, liike- ja toimistorakennusten tontille. Tässä vaihtoehdossa uudisrakentamisen suunnitteluratkaisut on esitetty kaavaa varten laaditun viitesuunnitelman mukaan. Lisäksi on huomioitu taloyhtiöiden itse tuottamat tehokkaammat uudisrakentamisen vaihtoehdot. 

Myös vaihtoehdossa 2 esitetään hotellirakennusta palolaitoksen tontille ja täydennysrakentamista Johanneksen koulutalon tontille. Lisäksi Satakunnan kadun päätteenä olevalle parkkipaikalle on esitetty pieni paviljonkirakennus.

Vanha paloasema ja koulut suojellaan

Alueen vanhimmat julkiset rakennukset, Wivi Lönnin suunnittelema vuonna 1907 valmistunut paloasema sekä Johanneksen ja Tammerkosken koulutalot on molemmissa kaavavaihtoehdoissa osoitettu suojelumerkinnöin, eikä niitä saa purkaa.

Tuomiokirkon puistoon on päivitetty suojelumerkintä ja se on osoitettu historiallisesti ja kaupunkikuvallisesti merkittävänä puistona.

Lisäksi kaavaratkaisuissa edellytetään, että puisto- ja katualueita suunniteltaessa on otettava huomioon niiden luonne osana kulttuurihistoriallisesti, rakennushistoriallisesti ja kaupunkikuvallisesti arvokasta kaupunginosakokonaisuutta. 

Kaavatyön alussa tulleessa palautteessa tuli esiin rakennusten suojelu, ympäristöasiat ja kiinteistöjen omat tavoitteet. Nyt valmisteluvaiheessa toivotaan edelleen palautetta. Nähtävillä on asemakaavan muutoksen luonnosten lisäksi valmisteluaineisto sekä täydennetty osallistumis- ja arviointisuunnitelma.

Osallistuminen ja mielipiteet

Jussinkylän asemakaavan suunnittelijat ovat tavattavissa torstaina 1.2.2024 klo 15–18 esittelytila Siluetissa osoitteessa Hatanpään valtatie 7 (linja-autoaseman rakennus). Tilaisuudessa voi tutustua nähtävillä oleviin aineistoihin ja keskustella paikalla olevien suunnittelijoiden kanssa. 

Suunnitelmaan voi tutustua kaupungin verkkosivuilla, jossa voi myös katsoa 7 minuutin esittelyvideon. Mielipiteitä voi jättää nähtävillä olon aikana eli 8.2.2024 mennessä kaupungin kirjaamoon.

Lisätietoja

Altti Moisala
Kaavoitusarkkitehti
Puhelin:
044 431 4369
Eveliina Hyvönen
Projektiarkkitehti
Puhelin:
044 423 5512
Teksti: Anna-Leea Hyry
Jaa sosiaalisessa mediassa