TATAMURI® -taideryhmiin etsitään osallistujia

Muistisairaille ja heidän läheisille tarjotaan tilaisuutta osallistua Tatamuri® -taideryhmiin, joita tarjotaan Konkarit - ikäihmisten museopalveluina säännöllisin väliajoin. Tatamuri tulee sanoista taidetta ja tarinoita muistisairaan rinnalla. Tatamuri® -taideryhmiä on tarjolla kaksi, hieman toisistaan eroavaa ryhmää. Kiinnostuneita pyydetään kertomaan halukkuutensa osallistua talvella ja keväällä 2024 järjestettävään pienryhmätoimintaan.
Akvarelliliiduilla on maalattu paperille sinisävyiset kuuset ja punakeltaiset liekit sekä 7 ihmishahmoa liekkien äärelle.
Tatamuri® museossa -ryhmän osallistujan teos syksyltä 2022. Inspiraationa oli Teemu Saukkosen Night Frost -maalaus, jota havainnoitiin ryhmän tapaamisessa Tampereen taidemuseossa.

Tatamuri® museossa -ryhmä

Keväällä 2024 alkaa kaksi Tatamuri® museossa -ryhmää.

  1.  Ryhmä: tiistaisin 6.2.-12.3. klo 10.30-12.30
  2.  Ryhmä: tiistaisin 2.4.-14.5. (ei 30.4.) klo 10.30-12.30

Ryhmät kokoontuvat kuusi kertaa eri museoissa, joissa tutustutaan yhdessä keskustellen näyttelyihin.  Keskustelut jatkuvat taideosuudessa, jossa työskennellään helpoin menetelmin ja ilman suorituspaineita.

Muistisairas ja läheinen -pareille tarkoitetussa pienryhmässä on kahdeksan osallistujaa. Museoryhmä soveltuu parhaiten muistisairaille, joille liikkuminen, kommunikointi ja vaihtuvat kohteet tuottavat iloa.  

Kiinnostus kulttuuriin innostaa osallistumaan ja jakamaan ajatuksia. Osallistuminen lisää muistisairaan ja läheisen hyvinvointia ja antaa vertaistukea. Onnistumisen kokemukset tukevat itsetuntoa ja vahvistavat identiteettiä. Hienomotoriset taidot saavat vahvistusta.

Ohjaajina toimivat ryhmätaideterapeutti Tiina Butter ja museolehtori Lila Heinola. 
Ei osallistumismaksua. Osallistujat sitoutuvat osallistumaan kuuteen kokoontumiskertaan.

Kerro kiinnostuksesi osallistumiseen:
Lila Heinola, p. 040 806 3079, [email protected] 
 

Tatamuri® -taideryhmä

Keväällä 2024 alkaa kaksi Tatamuri® -taideryhmää. 

  1. Ryhmä: tiistaisin 6.2.-12.3. klo 15.00-17.00
  2. Ryhmä: tiistaisin 2.4.-14.5. (ei 30.4.) klo 15.00-17.00

Ryhmät kokoontuvat kuusi kertaa Pirkanmaan Muistiyhdistys ry:n tiloissa osoitteessa Hammareninkatu 7. Osallistuminen ei edellytä yhdistyksen jäsenyyttä.

Muistisairas ja läheinen -pareille tai tukihenkilölle ja tuettavalle tarkoitetussa pienryhmässä on 8 osallistujaa. Ryhmä soveltuu parhaiten muistisairaille, joille samassa rauhallisessa tilassa kokoontuminen tuottaa iloa.  

Ryhmässä syntyy kuvia ja tarinoita eri aisteja ja taideterapeuttisia menetelmiä hyödyntämällä. Taideryhmä rikastuttaa parien välistä vuorovaikutusta ja vertaistukea. Onnistumisen kokemukset tukevat itsetuntoa ja vahvistavat identiteettiä. Hienomotoriset taidot saavat vahvistusta. 

Ohjaajana toimii ryhmätaideterapeutti Tiina Butter.
Ei osallistumismaksua. Osallistujat sitoutuvat osallistumaan kuuteen kokoontumiskertaan. 

Kerro kiinnostuksesi osallistumiseen:
Anu Heinonen, p. 050 301 0418, [email protected]
Lila Heinola, p. 040 806 3079, [email protected]
 

Ruskan värein akvarelliliiduilla maalattu abstrakti maalaus, johon on liimattu ruskan värinen vaahteran lehti keskelle.
Tatamuri® -taideryhmään osallistuneen syysaiheinen teos syksyltä 2023.
Lila Heinola
Museolehtori
Puhelin:
040 806 3079

Konkarit - ikäihmisten museopalveluja

Teksti: Lila Heinola
Jaa sosiaalisessa mediassa