Kanjonin koulun toiminnan jatkumisella nykyisellä laajuudella halutaan turvata riittävät palvelut Hervannassa 

Tampereen kaupungin kasvatus- ja opetuslautakunta käsitteli kokouksessaan 14.11.2023 muutosta päiväkoti- ja kouluverkkoselvitykseen kaakkoisen koulupolkualueen osalta. Muutos koski Kanjonin koulutalon suunnitelmia.

Lautakunnan päätöksen mukaan Kanjonin koulutalon tulee olla tulevaisuudessa esiopetuksen sekä 1.–6.-vuosiluokkien kaksisarjainen koulutalo. Koulun yhteyteen rakennetaan suunnitelman mukaisesti myös päiväkoti, jolloin voidaan luopua Kanjonin vanhasta päiväkodista. Pallopuiston päiväkodista pyritään luopumaan jo aiemmin, Kisapuiston uuden päiväkodin toiminnan käynnistymisen jälkeen. Muutoksella halutaan turvata jatkossakin riittävät perusopetuksen ja esiopetuksen palvelut Hervannan alueella. Vuonna 2018 päiväkoti- ja kouluverkkoselvityksessä kaupunki linjasi, että Kanjonin koulun tilalle rakennetaan pienten lasten yksikkö. 

Väestösuunnitteen mukaan Hervannassa asukasmäärä kasvaa tulevina vuosina. Hervannassa muun muassa Pohjois-Hervannan asukasmäärään on tulossa suurta kasvua, myös Hervantajärven alue kasvaa vielä reilusti. Ennen Kanjonin koulutalon hankkeen käynnistymistä on ollut tarpeen tarkistaa Hervannan alueen palveluverkon riittävyys suunniteltujen muutosten ja valmistuvien rakennushankkeiden jälkeen. 

Hervannassa on otettu käyttöön elokuussa 2023 uusi Etelä-Hervannan koulu ja päiväkoti. Parhaillaan valmistellaan uuden Ahvenisjärven koulutalon rakentamista. Tämän jälkeen vuorossa on Kanjonin koulutalo, jonka tarveselvitystyö käynnistyy vielä vuoden 2023 aikana.

Lisätietoja

Elina Kalliohaka
Koordinaattori
Puhelin:
040 486 4918
Teksti: Aila Rajamäki
Kuvat: Laura Happo
Jaa sosiaalisessa mediassa