Hatanpäällä alkoivat K. J. Gauffinin puiston rakennustyöt

Hatanpään arboretum ja Kartanopuisto laajenevat K. J. Gauffinin puistolla, jonka rakennustyöt alkoivat syyskuun puolivälissä. Ensimmäisenä rakennetaan puiston eteläisin ja itäisin, Vihilahdenkujan varteen rajoittuva osa. 

Puistoalueella liikkuvien kannattaa huomioida aidattu työmaa-alue, joka ei kuitenkaan rajoita kulkua muualla arboretumissa. Ensimmäisen vaiheen työt kestävät vuoden 2023 loppuun saakka.  Uudella puistoalueella tehdään maaston muotoilut, istutukset, nurmien perustukset ja kiveysalueet.

Tulevasta K. J. Gauffinin puistosta löytyvät paikat leikkiin, oleskeluun, pelailuun ja palstaviljelyyn. Puistoon tulee myös kukkaniittyjä ja paikkoja rauhoittumiseen.

Ensimmäisenä rakennettavan osan keskivaiheille sijoittuvat oleskelu- ja pelailunurmikot.  Nurmikkoalueita reunustavat puu-, pensas-, perenna- ym. istutukset. Grillipaikat pöytäpenkkiryhmineen rakennetaan Ajankulku-puistokäytävän vierustalle. Niittyalueita perustetaan Elinkaari-käytävän ja Vihilahdenkujan varteen.

Puiston rakennustyöt tekee Tampereen Infra Oy.

Lisätietoja

Anne Ravaska
Rakennuttaja Tampereen kaupunki: Rakennuttajainsinööri
Puhelin:
040 806 3906
Teksti: Tarja Nikupaavo-Oksanen
Jaa sosiaalisessa mediassa